Kommentit

25201 - 25250 / 48922
<< >>

IMG_7353.jpg 22.07.2018 02:11 <muhentaja> Tuokin paikka näyttäisi jo nykyisin toimivan konseptilla, jossa Neste pyörittää bensa- ja ruoka/kaljakauppaa, ja AUTOASI sitten korjaamopuolta. Tosin en ole tuolla käynyt, niin en tiedä onko varaosia myynnissä korjaamon ollessa kiinni.
Kotipaikkakunnalla toimi aikoinaan TB, jota eläköitymiseensä asti piti tuolla Mikon linkittämällä videolla https://vimeo.com/84019153 kohdassa 1:47 vastaavaa virkapukua käyttävä herrasmies. Siinä oli todellakin täyden palvelun paikka, muistaakseni sieltä ostettiin kerran jopa moottorisahan teräketju. Koko liiketila oli kahviota lukuun ottamatta kattoa myöten täynnä pelkästään matkalaista hyödyttävää kampetta, ja toki korjaamopalvelut siihen vielä päälle. Omistajan vaihduttua konsepti muuttuikin sitten heti paljon kaljabaarimaisempaan suuntaan.
Viimeinen paikka jonka itse muistan josta olisi saanut keskioluen lisäksi myös suppilon öljyntäyttöä varten tai "kurkkuletkun" jäähdyttimen putkiston paikkausta varten, oli juuri ennen Sotkamon keskustaa Vuokatin suunnasta tullessa. Sekin meni lopulta konseptiin kaljabaari + korjaamo, kunnes lopulta kaatui kokonaan. Googlen kamera-auto näyttää vielä paikan hengissä, mutta kun siitä viimeksi tuli ohi ajettua niin eipä ollut enää muuta kuin ruohokenttä jäljellä.
1matala_alitus.jpg 22.07.2018 00:34 <Joni> Tuossa haruksessa on tuollainen verkkoviritys, ettei sitä pitkin pääse kiipeilemään
Jaa_7695.jpg 22.07.2018 00:25 <Hartsa> sähköasentajt vauhdissa...https://www.youtube.com/watch?v=NY-tgbji7Sk
a11.jpg 21.07.2018 23:34 <Hartsa> -Ois kaasureleen läpän alle kurkistanut =D
41image.jpg 21.07.2018 21:18 <Make> 30.5.2015 kommenttiin, Siteco SC:t lienevät käyneet kuumina viime päivinä...
Keravalle on nyt tullut Cupolan tilalle myös joku perus ledivalo.
Tai_0343.jpg 21.07.2018 21:10 <Make> Aika erikoinen asennus on, kun ehkä joka kolmannessa pylväässä on valaisin. Lienevät vanhempia kuin 80-lukua.
Hotellin pihassa taas näkyy olevan ainakin Idman P2-80:ä, Ornon lasikuitupalloja ja jotain muita palloja.
Kuva1372.jpg 21.07.2018 20:47 <Make> Telia ostaa Bonnierin TV-liiketoiminnan ja sitä kautta MTV:n https://www.hs.fi/talous/art-2000005763330.html
a11.jpg 21.07.2018 19:58 <Koomikko> https://youtu.be/nYekevJ9qJE ei taida olla tässäkään työmaadoituksia, itäistä teknologiaa.
IMG_7353.jpg 21.07.2018 01:42 <Hartsa> Se on sitä oikeaa PALVELUA joka alkaa olla pikku hiljaa katoava luonnon vara..
Toh_0233.jpg 21.07.2018 00:53 <RicuP. > On siinä tosissaan nähty ulkonäönkin kanssa vaivaa. Hieno on.
2IMG_0005.jpg 21.07.2018 00:47 <RicuP. > Kuvulliset hyväkuntoiset kupariset maksaa parisen sataa, esim tuo: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?pid=74695&fullsize=1
IMG_7353.jpg 20.07.2018 22:01 <RicuP. > Ei ole, kuin pari kolme vuotta, kun HL:n kaupunkiliikenteen busseissa oli jotkin vihreät näytöt, jotka koostuivat parin sentin kokoisista pixeleistä. Niitä ei meinannut kaukaa auringonpaisteessa nähdä ollenkaan. Nykyään on kaikissa keltaisista ledeistä tehty näyttö, paitsi joissakin seutuliikenteen autoissa on vielä vihreä näyttö.

Huoltoasemien palvelusta, että todellinen palveluasema on Rantasalmen Neste. Siellä on jopa varaosaosasto korjaamon lisäksi. Lisäksi, kun eräästä autosta oli akku tyhjentynyt, niin soitto asemalle, niin tulivat 8 km mökkitien varteen starttivehkeen kamssa ja täräyttivät käyntiin!
2IMG_0005.jpg 20.07.2018 11:51 <muhentaja> Vähän samannäköinen valaisin kuparirungolla on Idmanin valmistamana. Jos sellainen jostain vielä löytyy ehjän lasin kanssa, ei välttämättä irtoa ihan pienellä rahalla.
Toh_0233.jpg 19.07.2018 22:35 <Koomikko> Jospa tuo linkki voimalaitoksen historiaan nyt toimisi.
31image.jpg 19.07.2018 22:08 <Make> Myös Valopää Iida VP1701 on kovin samanlainen kuin ScandiDelux Auris: https://lumous.fi/tuote/iida-puistovalaisin/
38image.jpg 19.07.2018 21:58 <Make> Tuossakin on Broadway päävalaisimena, ovat sitten tulleet samasta paikasta. Malli on kai nykyään ScandiDelux Klotet.
Tuolla tuli vastaan: https://lumous.fi/project/pieksamaen-alykas-led-katuvalaistus/ Varmasti oli pimeää, kun suuressa osassa Broadwayta on tummanruskeat kuvut ja varmaan loppuunkuluneet lamput. Pallot eivät kai ole kellastuneet. Kauhoissa näytti äkkiseltään olevan kirkkaat kuvut.
Tai_0343.jpg 19.07.2018 21:32 <Koomikko> Tuskin ovat olleet käytössä ainakaan hotellin konkurssin jälkeen, nyt paikka on vaihtamassa omistajaa https://esaimaa.fi/uutiset/lahella/b656d571-c36e-45a0-b095-2604b630479d
38image.jpg 19.07.2018 21:20 <RicuP. > Taitaa pallo olla Siemens. Nykyään Scandideluxe. Varkaudessa oli aikoinaan vastaava asennus, mutta tupla varsilla ja soikeilla kuvuilla. Päävalaisimena oli Siemens Broadway tasolasilla.
Eurajo_002.jpg 19.07.2018 21:03 <Hartsa> tuotanto on nyt tällähetkellä tuotanto 5 372MW. kulutus 8153MW
vesivoima 1 475 MW Ydinvoima 838 MW
41image.jpg 19.07.2018 20:59 <RicuP. > Noissa muissakin on pientä sanomista pinnassa tuossakohtaa. Lampuista en tiedä, en ole nähnyt näissä valoja.
2IMG_0005.jpg 19.07.2018 20:56 <RicuP. > Oho, vai tämmöinenkin on. On varmaan harvinainen. Rasiankin kannessa lukee PSO.
Tai_0343.jpg 19.07.2018 20:53 <RicuP. > Joo, vanha PSO HKB 4 on ja on kyllä harvinainen. Tuolla eivät taida olla käytössä.
Eurajoki_3.JPG 19.07.2018 17:17 <Olli> Lieköhän Meri-Pori päässyt töihin kun "muun tuotannon" osuus nousi 200 MW:sta 450 megawattiin?
IMG_0791.JPG 19.07.2018 17:03 <Late> Tarkoitetaankohan nyt uutta sähköasemaa, joka on valmistunut tuonne taustalla näkyvän pylvään luokse. Samalla Naarajärvi onkin sitten kaapeloitu kokonaan.
Toh_0300.jpg 19.07.2018 14:28 <Koomikko> http://www.tohmajarviseura.fi/museot/aukioloajat/ 2018 aukioloajat, sisällä on käyty ja omasta mielestä kannattaa maksaa se 2 e:n pääsylippu.
Toh_0300.jpg 19.07.2018 13:52 <Mikko Herpman> Onko tietoa miten tämä on auki, joskus kattelin mutta en löytänyt tietoa. Onko kaima käynyt sisällä, oliko aukiolosta lappuja?
Eurajoki_3.JPG 19.07.2018 13:50 <Mikko Herpman> Täällä olikin jo pojat hereillä.. pistin uutisen toisenkin kuvan yhteyteen.. näkyy olevan reilusti tuotantoa vesivoimaloilla, ajavatten varmaan nyt kaikkia niin paljon kuin voi..
Eurajo_002.jpg 19.07.2018 12:51 <Mikko Herpman> https://yle.fi/uutiset/3-10312198

Näköjään Olkiluodon molemmat miilut irti verkosta.. Onneksi ei ole Keskitalvi ja saman verran pakkasta kuin nyt hellettä..
Eurajoki_3.JPG 19.07.2018 12:24 <calm> Kaupanpäällisiksi sitten vielä vika Loviisassakin samaan aikaan. https://www.fortum.fi/media/2018/07/loviisan-voimalaitoksen-ykkosyksikon-tehoa-alennettu-paamerivesipumpun-korjauksen
Eurajoki_3.JPG 19.07.2018 10:26 <Hartsa> https://yle.fi/uutiset/3-10310435
Eurajoki_3.JPG 19.07.2018 10:21 <Hartsa> https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.271755 Niimpä ja entäs jos olikin talvi ja -30 pakkasta !! ! Kun sitä varavoimaa ei kannata nykyisin olla...kaikki pitää tuua muualta omavaraisuus on lopetettu kannattamattomana. Vielä se joskus sekin tilanne tulee oikea vakava tehopula...
Eurajoki_3.JPG 19.07.2018 10:19 <Mikko Koho> Nyt on sitten molemmat Olkiluodon yksiköt irti verkosta ja tänään vaarana sähköpula jos tulee vielä lisää vikoja. Tärkeä muistutus siitä että mikään ei ole itsestäänselvää.
https://yle.fi/uutiset/3-10312198
Toh_0233.jpg 19.07.2018 02:02 <Hartsa> Hyvä kuva !! parempi kun paikaillisessa pks lehessä.. Ylhällä keskellä koristeesa on varmasti ollut Ns laivakello mikä oli monella vesivoimalaitoksella seinällä en tiedä miksi juuri se malli piti olla mutta se vain oli olisiko ollut silloin yleinen kello malli.
Toh_0233.jpg 19.07.2018 02:02 <Hartsa> Hyvä kuva !! parempi kun paikaillisessa pks lehessä.. Ylhällä keskellä koristeesa on varmasti ollut Ns laivakello mikä oli monella vesivoimalaitoksella seinällä en tiedä miksi juuri se malli piti olla mutta se vain oli olisiko ollut silloin yleinen kello malli.
Toh_0233.jpg 18.07.2018 22:42 <Koomikko> Mittarien valot ovat varmasti tarpeen kun koko konesalissa taisi olla vain kolme kattovalaisinta.
Toh_0233.jpg 18.07.2018 22:26 <Make> Myös ulkonäkö on huomioitu. On kai simpukan malliset mittarien lukuvalot.
Tai_0343.jpg 18.07.2018 22:23 <Make> Ei ollut kovin monessa pylväässä valaisinta ollenkaan, kaikki kai kuitenkin samoja.
Taitaa olla samanlainen PSO HKB 4, jollaisen RicuP oli bongannut jostakin. Nippusiteestä päätellen on myös huollettu.
2IMG_0003.jpg 18.07.2018 22:10 <Make> Tuossakin on oikein irtokilpi eikä stanssatut merkinnät. Hehkulampuille teho varsinaisesti lienee, kuristin lisäämällä myös elohopea käy.
2IMG_0002.jpg 18.07.2018 22:06 <Make> Lasi ilmeisesti kiinnitetään kääntämällä kehys noihin koukkuihin ja kiristämällä ruuvit.
2IMG_0005.jpg 18.07.2018 22:03 <Make> Vai PSO:lla on ollut tuollainen myös. Jossain olikin kuva Idmanin vastaavasta. On vaihteeksi eristinkoukkuun kiinnitettävä.
Kuva1253.jpg 18.07.2018 21:09 <Make> Ainakin huomasin juuri, että kotiympäristössä 63 cm keittiöjakkaralla ylettää yllättävän hyvin jopa ulkona.
41image.jpg 18.07.2018 21:03 <Make> Kokonaisuutena outo tapaus. Hyvä, että tilalle ei ole laitettu ensimmäistä käteen sattuvaa mallia.
38image.jpg 18.07.2018 20:50 <Make> Tuolla ei ainakaan hätäillä. Jos tuo varaosavinkki on luettu. Onkohan lamppuja mahdettu päivittää...

Kenen pallo mahtaa olla mustalla torven mallisella kantaosalla, joka on vieläpä ylhäältä tulevaan varteen: https://www.google.fi/maps/@62.2955781,27.1360447,3a,75y,277.13h,95.93t/data=!3m6!1e1!3m4!1sIuQNyiUznkL9dotg-5YB7g!2e0!7i13312!8i6656 Pieksamäellä näkyy olleen.
Lpr_6820.jpg 18.07.2018 20:14 <Make> Puupylväille on oma jalustansa: https://www.sahkojokinen.fi/fi/jalustat/sjp Mikä lienee käytännön ero normaaliin.
Kerava7.JPG 18.07.2018 20:07 <Make> Ja Nelostien valaisinnäyttely laajenee... Nyt sinne on tullut myös AEC Kaos 2: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?album=2510&pos=2&pid=121899 On melkoisen pienen näköinen ainakin salmiakkiin verrattuna.
lumet_alas_2.jpg 18.07.2018 19:59 <Make> Ko. jalustan tuon ajan sähkönumero näkyy olevan 45 819 61-2 ja tyyppi SJ 0, kuva 21: https://www.sahkojokinen.fi/fi/yritys/historia#&gid=1&pid=21 Ja SLO:n tyyppi !? sille on 8960.

Tuossa on säätöruuvien kierteet reikien koko matkalla. Toisen merkkisessä/ mallisessa jalustassa on näköjään mutteri jalustan sisäpuolella ja muuten sileä putki.
1tuntematon2.2.JPG 18.07.2018 19:29 <Make> Ompas erikoista. Ei näy jälkeäkään mistään tiestä kovin lähellä. On vielä viisi eristintä. Valaisin taitaa olla Idman P2-47 tai Sähköliikkeiden 8151.
38image.jpg 18.07.2018 19:26 <RicuP. > On korjattu kai uudella kuvulla. Ei siinä onneksi kauaa mennyt.. :D
41image.jpg 18.07.2018 19:24 <RicuP. > Eilen nähtynä yhdestä puuttuu kokonaan kuoret, yksi vääntynyt on edelleen vääntynyt, mutta tämän pahemmin vääntyneen tilalle on tullut uusi kulho, että ihan kiiltää.
1tuntematon2.2.JPG 18.07.2018 19:15 <RicuP. > Tuli olo, että olenko nähnyt unta, että keskellä peltoa seisoo yksinäinen pylväs eristimineen ja kauhavalaisimineen, mutta niin tosiaan on: 788 140

https://goo.gl/maps/Pb574giEt6C2

25201 - 25250 / 48922
<< >>

© Janne Määttä 2004-2017