![]() |
23.03.2018 20:55
<RicuP. >
Tuo ämpärivalaisin on kyllä alkanut syrjäyttää muut versiot. Tässä kun tätä minunkin uutta kerrostaloa rakennettiin, näin luultavasti ensimmäisen kerran tuon matalajänniteversion. Ihmettelin, kun kaapeli oli kuin kierrettyä kaiutinkaapelia pu/mu väreillä. Muualla en ole sitä nähnyt. Hyvinkään sairaalatyömaalla on taas satoja tuommoisia 230V 30W versioita. Osassa kyljessä työmaapistorasia ja osassa jatkopistorasia puolen metrin kaapelin päässä. Ovat palaneet 24/7 siitä asti, kun runko saatiin pystyyn, eli jostain viime kesästä. Loisteputkiversiot tosiaan hajoaa helposti. Yleensä ne ovat olleet 2x 36W versioita. Ovat roikkumassa katosta, tai pystyssä jossain nurkassa. Kun kaatuvat, niin on yleensä putket säpäleinä. Niin, eli kaikki tuommoiset rasiat eivät sitten ole vasaramallia.?.. |
|
23.03.2018 20:24 <RicuP. > Nyt tuossa muuten roikkuu 100W sekavalo. |
|
23.03.2018 20:22
<RicuP. >
Tämä on kyllä asennettu niin, että ei ole sinnepäinkään, missä pöytä voisi olla. Ok - taloprojekteissa jos laittaa keittiön valopisteet kuvien mukaan, niin sanomista tulee. Niinpä ollaan tehty niin, että annetaan isännälle tussi, että merkkaa höyrysulkuun että mihin sen haluaa. On sitten oma asia, jos on väärässä paikassa. Voihan toki koukkukansia laittaa useampi, jos siltä tuntuu. Tuon uuden paikan meinasin tehdä niin, että poraan kaapelin holvin sisään, eli 16mm reikä uuden valopisteen kohdalle ja karvi tuohon ja AK 1 päälle. |
![]() |
23.03.2018 20:14
<Make>
Ei ole työmaavaloista kokemuksia, mutta noita ämpärin mallisia taitaa olla täälläkin päin jollain työmaalla. Kanootti valoista menee kai putket helposti rikki? Pistorasioista vielä tarkennuksena. "Työmaapistorasia" on entisen toimitusjohtajan keksimä/käyttämä termi, joka tarkoittaa lähinnä tuollaista vasaramerkillä olevaa rasiaa. Ilmeisesti samaan reikään sopivia kun on myös kevyempitekoisia, joita näkee vaikka keittiön/ pesuhuoneen valaisimissa. http://www.sahkonumerot.fi/2409592/ |
|
23.03.2018 20:05 <RicuP. > Niin, nuo sivut näyttää vähän sukon sukuisilta sillä erolla, ettei niissä ole niitä koloja. Perilexissä on sukosta tuttu loveus rasian yläreunassa. Onkohan tuo Piko ollut ihan laajempikin standardi, vai vaan Suomen? Strömbergin hanska on kai vain Suomessa käytetty. Onkohan niissä se yksi kosketin vain PE, vaiko PEN käyttöön alun perin tarkoitettu? |
|
23.03.2018 19:48 <Make> Nyt on tutkittu. Piikkien jako vaikutti aika samalta, mutta Pikossa ne ovat paksummat. Nuo kavennukset estävät eurotulpan sisään saamisen juuri ja juuri, muuten se varmaan tuonne menisi. Tulpan aukon halkaisija on kai sama kuin sukotulpassa. |
|
23.03.2018 16:40 <RicuP. > Noita 30.3 mainittuja kauhoja on tuolla pätkällä 132 kpl. Alkuperäinen malli on Frestan kauhan varhainen versio pönttökannalla ja ilman kuvun reunusta. Muita malleja on lähes kaikki yleisimmät kauhat 1970 - luvulta uusimpaan malliin saakka. Myös SLO 8154 löytyy. Toinen alkuperäinen kauha on Orno, joita on vain kahdessa Y - vartisessa pylväässä. Ornot olivat myös Kaupunkisillan uimalalle päin menevällä kadulla, mutta on uusittu putkisaneerauksen yhteydessä. |
![]() |
23.03.2018 15:51 <RicuP. > Kun oli puhe, että noita natikoita olisi käytetty tasoristeysten merkkinä, niin täällä Hyvinkään seudulla en tiedä näin tehdyn, tai sitten ovat häipyneet jo yli 25v sitten. Sen sijaan täällä natikka pollarivaloilla tehty rengas toimii samaan tapaan sairaalan pihalla helikopterin laskeutumispaikan merkkinä. |
![]() |
23.03.2018 15:22 <RicuP. > Täällä Hyvinkäällä Sveitsin uimalassa ollaan taas tuolloin perinteiseen tapaan pimeässä. Tekee hyvää välillä sammuttaa halogeenit ja eh lamput, jos ne vielä siellä ovat käytössä. |
![]() |
23.03.2018 15:18 <RicuP. > Hieno video. |
![]() |
23.03.2018 02:19
<Mikko Koho>
Videomuokkauksella on saatu aikaan aika näyttävää jälkeä: https://www.youtube.com/watch?v=D6iBPf91K_c |
![]() |
23.03.2018 01:41 <Hartsa> Ei liity kuvaan mutta Lauantaina 24.3 ois taas se eart hour tapahtuma saas nähä miten kulutus vähän tippuu mutta entäs kun NAPS valot pääle koko suomessa yht aikaa niin voi piikki näkyä, lisätä vaan valaistusta :D :D |
![]() |
22.03.2018 21:57
<RicuP. >
Työmaa pistorasioista puheen ollen tässä jo melkoisen kestävä työmaavalo!: https://youtube.com/watch?v=Snm3YZtmE4U Noita on nyt viime keväästä asti alkanut näkyä eri työmailla, aina hajalla olevien loisteputki kanoottien korvaajina. |
|
22.03.2018 21:35 <RicuP. > Näin on. Tuosta taaksepäin on tosin T - risteyksen jälkeen kellettyneillä puolipallo kuvuilla olevaa versiota. Valaisin on siellä kai uusvanhaa tuotantoa oleva Ensto. |
|
22.03.2018 21:21 <Make> Saattaa olla, en ole itse nyt tutkinut. |
|
22.03.2018 21:17 <Make> Siellä onkin asiallisen oloinen asennus. Torvet on kai joskus siirretty uusiin pylväisiin. Valaisin näyttäisi olevan Idman 70255. Hyvä, että ilmeisesti eivät ole häipymässä. |
![]() |
22.03.2018 20:00 <Jouko> Onkos rinnekarttaan merkitty kelkkarata vielä olemassa /käytössä? |
|
22.03.2018 19:33
<Jouko>
Kuluneen talven hämärissä huomasin että osassa torvivalaisimia oli vanhat eh:t vaihdettu ledeiksi, joissakin enempi lämmintä ja toisissa viileää sävyä. Kai sitä mukaa vaihdettu kun vanhat palaneet loppuun. Valoteho ehkä 800-1050lm luokkaa kun osoittavat suoraan tiehen n. 4m korkeudelta.. Onko valaisintietäjiä? https://goo.gl/maps/aRqjbrzmKiT2 |
|
22.03.2018 17:57 <Jouko> Pikon piikkien etäisyys eurotulppaan taisi heittää hivenen kun rinnakkain vertasi.. |
![]() |
22.03.2018 13:58 <Hartsa> Ei liity kuvaan mutta Lauantaina 24.3 ois taas se eart hour tapahtuma saas nähä miten kulutus vähän tippuu mutta netäs kun NAPS valot pääle niin voi piikki näkyä, lisätä vaan valaistusta :D :D |
![]() |
22.03.2018 02:15 <Hartsa> Ricu juuh eiku katosta roikkumaan 100W hehkulamppuja ;) Kyllähän tuo on humpuuki härveli, ennemmin öljytäytteinen patteri niin varmaan säästää siiän kun esim vanhassa peltikuorisessa Strömperissä jossa bi metalli termari vaan naksaa..... |
![]() |
21.03.2018 21:16 <Make> Taitaa olla vaan auton lämmittimestä pienennetty versio, kun puhallinkin löytyy. |
|
21.03.2018 21:11 <Make> Sieltä on kai L-G:n kuva kolmehaaraisesta pylväästä Ornon kauhoilla. Pylväät näyttivät äkkiseltään olevan aika hyvässä maalissa. Tiedä sitten, mitä pinnan alla on... |
|
21.03.2018 21:04
<Make>
Luulisi niin alkuperäisen torven sisään saavan vaikka tuollaisen päivityspalikan. Helvar kehui tehneensä jo muutamaan tuollaiseen alkuperäiseen jonkinlaisen ledipäivityksen. Nelostieltä tullessa näin noissa Reluminat käytössä. Kyllähän ne vähän seinille näyttivät, mutta haittaako se oikeasti niin paljon? Olen huomannut, että ledivaloja ei enää markkinoida pitkällä polttoiällä. Kerrotaan vaan joku tuntimäärä, kuten perinteisten lamppujen kanssa. |
![]() |
21.03.2018 16:23
<RicuP. >
On kyllä hurjan näköinen vehje. Tuossa taitaa olla vaan semmoinen vastus, kuten auton sisätilalämmittimessä ja valo tulee kai ihan hehkulampuista. Kyllä kaikkea aivan joutavaa pitää keksiä, että saadaan ihmisiltä rahat pois.:D On täyttä huijausta, että tuolla yhtään mitään säästää. Sama, kun polttaisit hehkulamppua huoneen nurkassa. Teoriassa lämmittää kämppää, mutta käytännössä lämmöstä ei ole mitään iloa. |
![]() |
21.03.2018 15:47
<Mikko Koho>
Laivoilla varavoimakonetta kutsutaan nimellä hätäpässi. Tuossa tehdään varavoimatesti niin että toinen generaattori käynnistyy ja ottaa kuormat: https://youtu.be/Z4poVQ9bJ2Y |
|
21.03.2018 14:39 <Koomikko> Jos tuo Olkiluodon rakentaminen kestää ja kestää, niin ei liian nopeasti valmistu muuallakaan https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/35-000-viallista-hitachin-hitsisaumaa-loytyi-uniperin-maailman-tehokkain-hiilivoimala-lykkaantyy-taas-fortum-ei-ota-viela-kantaa-6707199 |
![]() |
21.03.2018 13:26 <Hartsa> Loistaa kyllä tuo vastus vähän epäilyttävästi, Palovaarallinen värkki ;) Jättäsimpä tuolla kärventämisen.. |
|
20.03.2018 23:02
<RicuP. >
Koomikko: Semmoinen 25 vuotta on hyvän led moduulin ikä. Drivereitä saattaa mennä tosin tiheämmin. Siksi Enstokin on alkanut käyttää osassa valaisimiaan niissä pistoliittimiä. Vanha "asenna ja unohda" - mainoslause on unohdettu.. Kopioita tulee kyllä varoa. Varsinkin noita kellettyviä polykarbonaattikopioita, jota tuokin uusi valaisin tuntuu edustavan kulhonsa osalta. Kaiken lisäksi nämä kopiot tuskin ovat edes halpoja.. |
|
20.03.2018 22:42
<RicuP. >
Ongelmana on kai se, että valon tulisi olla kuten normaalissa katuvalossa, eli kadun suuntaisesti kohdistuva. Tuolta kulhon pohjalta se ei kovin pitkälle lankea, eli ledien pitäisi olla aika lähellä kulhon alareunaa. Tämä taas tekee kulhon pimeäksi, eli varsinaisen valaisevan led osan yläpuolella tulisi myös olla jonkinlainen tuikku. Jos olisin tuon itse suunnitellut, niin olisin tehnyt tuon alkuperäisen valkoisen kiekon tilalle alumiinisen vastaavan jäähdytyspinnaksi. Uusi akryyli kulho suoraan ruuvikiinnityksellä kiekkoon niin, että väliin jää pieni rako. Kulhon sisälle keskelle led moduuli linssioptiikalla ja väliin sopivasta aluprofiilista tehty korokkeen pätkä. Korokeosan ympärille holkkimainen putki, joka ei ole kiinni korokkeessa. Holkin ympärille pätkä vakiovirtaista led nauhaa, tms valaisemaan kulhoa. Tämä paketti valmiina vanhan kiekon tilalle, joka on kolmella ruuvilla kiinni. Vanhan kiinni ruostuneen kannan voi unohtaa kiekon alle, koska kiekko on takaa sileä. Kuristin pois ja led driveri tilalle. |
|
20.03.2018 22:10 <Koomikko> Montako vuotta mahtavat toimia, tuskin lähellekään alkuperäistä. Kuten korsoraattorissa varoitetaan "varo halpoja muovikopioita" http://korsoraattori.evvk.com |
|
20.03.2018 22:06
<RicuP. >
Taitavat noita tai vastaavia kylvää tuon koko kadun pätkän. Vanhoja ohuita pylväitä on useita kymmeniä T ja Y varsilla ja molemmin puolin katua, että vaihdettavaa kyllä piisaa. Perusteellisempi uusiminen odottaa varmaan sopivaa ajankohtaa, että on siihen määrärahoja. Pylväät on siinä kunnossa, että niiden varaan ei kannata uusia valaisimia asentaa. https://goo.gl/maps/q7SZJ2W9N872 |
|
20.03.2018 21:20 <Make> Jotain malleja on, jotka eivät tarvitse alkuperäistä valaisimen heijastinta. Hyvä, että tuollaisia edes kokeillaan. |
|
20.03.2018 21:17 <Make> Ei hyvänen aika... Onhan noita syväsäteilijöihin tarkoitettuja ledilamppuja, jotka näyttävät lähinnä alaspäin. Tiedä sitten, sopisivatko muuten noihin. |
![]() |
20.03.2018 20:30 <RicuP. > Taas keksittiin paikka, mistä voidaan pyytää rahaa.. Helsingissä se osataan. |
|
20.03.2018 20:27 <RicuP. > Valo on niissä aika terävä verrattuna eh lamppuun. Kaupungin vanhimmasta päästä olevissa tolpissa ovat, sekalaisen kauhavalaisinkokoelman kavereina. |
![]() |
20.03.2018 20:18 <Hartsa> Hyvä varavoima video...https://www.youtube.com/watch?v=KbPfypAX_Jg |
|
20.03.2018 18:06 <RicuP. > Joka paikkaan se Ensto ehtii.. 100 - vuotiaan Suomen kunniaksi Y - valaisimet romuksi ja Budapestissä tehdyt kopiot tilalle: https://www.ensto.com/fi/yhtio/uutiset-ja-media/artikkelit/helsinki-valaisin/ |
![]() |
20.03.2018 13:37 <Hartsa> Se voi olla paljakan loppu.... :( Vähän epäilen kovasti. |
![]() |
20.03.2018 08:19 <calm> Itse kuvaan liittyen - Paljakassa tuli käytyä pari viikkoa sitten. Tämä kuvan hissi on ollut kokonaan seis jo kolme vuotta. Myös viereinen hissi on nähtävästi ollut käytössä ainoastaan viikonloppuisin sesonkiaikaan viimeiset pari vuotta. Viereisen hissin rinteiden yläosat ovat olleet ajamatta ja täältä eteläpuolelta on mennyt vain yksi ajettu siirtymäreitti takaisin pohjoispuolelle. Sinänsä hienoa, että offariharrastajille on kuitenkin hissi pidetty pyörimässä, mutta ei rinteiden ajamattomuus taida lisää asiakkaita kuitenkaan tuoda, ainakaan ilman kohdennettua markkinointia. Eilen sitten tulikin Yle Oululta uutinen, että Paljakka on myynnissä ja yhteistyö Ukkohallan kanssa loppuu nykyisellään tähän kauteen. Saapa nähdä löytyykö paikalle vielä joku jatkaja vai metsittyvätkö rinteet jatkossa umpeen. |
|
19.03.2018 21:24
<Make>
Välillä tuntuu, että uusikaan eh ei oikein tunnu valaisevan. Jos samaan valaisimeen on vaihdettu kevyempikin ledilamppu, tuntuu se paljon tehokkaammalta. Onko sitten värintoisto vai mikä syynä. Toivottavasti korvauslamput kestävät... Kaupungin valoissako ovat? |
|
19.03.2018 21:13
<Make>
Ei kai tuohon eurotulppa mahdu, ainakin kun nuo sivut ovat tuollaiset kaventavat. Tuollaisella muuntajalla toki onnistuu ilman nollaa. Minun näkemissä vaan on Tatekan tai vastaavan 230V "piirustuslamppu" lisätty tee-se-itse-tyyliin. |
![]() |
19.03.2018 20:57 <Make> https://yle.fi/uutiset/3-10123582 "Suomenlinnaan pääsymaksu? Asukasta huolettaa, miten tiedetään, kuka on turisti ja kuka ei" |
![]() |
19.03.2018 18:07 <RicuP. > Hienoja koneita |
|
19.03.2018 17:52
<RicuP. >
Electrogearit oli testissä vissiin pari kuukautta. Ihan hyvin pelasivat. Nyt ovat odottamassa, josko niille tulee pysyvämpää käyttöä. Ovat tosin mallia 40629/1, jota ei enää taida saada. Nyt tänne on tullut E27 kantaisia led lamppuja 125 eh tilalle. Ovat kyllä huomattavan paljon kirkkaampia, kuin uudetkaan eh:t, että oikein yllätyin. Täytyy jokupäivä kuvata, kun ei oikein saa selvää, että minkä näköisiä ovat. |
|
19.03.2018 17:27
<RicuP. >
Se Perilex olisi hyvä vaihtoehto siihen koneeseenkin. Niitä vaan on Suomessa niukasti. Normi punainen jötikkä sitten vaan tilalle. Onkohan mahdollista, että tuohon Piko rasiaan saattaisi vahingossa käydä euro tulppa? Kerran lisättiin työvaloja ja jotain suojalaitteiden rajakytkin vehkeitä koneisiin, joissa oli syöttönä vain 3~ ja PE. Hoitui sillä, että laitevalmistajalla oli 400/ 24V muuntaja, joka kytkettiin suoraan kahden vaiheen väliin. Rajakytkimet ja työvalot kun olivat 24V suojajännite vehkeitä. |
![]() |
19.03.2018 10:08 <Mikko Koho> http://www.gudauri.info/blog/about_accident_at_sadzele_lift/ |
![]() |
19.03.2018 10:05 <Mikko Koho> Hissin valmistaja oli hiihtokeskuksen sivujen mukaan tunnettu Itävaltalainen valmistaja Doppelmayr ja hissi, kuten hiihtokeskuskin, on varsin nuori. Olisiko sitten asennuksessa tai kunnossapidossa ollut puutteita. |
![]() |
18.03.2018 21:30 <Make> Mielenkiintoista, noissakin selvästi riittää vielä kehiteltävää. |
|
18.03.2018 21:28 <Make> On huomattu, että kunnossapitoa on monentasoista. Onko spn- valaisimen lasi likainen vai miten se niin himmeä on? Ei niissä kauheasti pitäisi valotehon pudota käyttötuntien myötä. |
© Janne Määttä 2004-2017