![]() |
03.02.2022 10:45 <Arho Flyktman> Lyijykaapelin piti olla ilmatiivis kaikista suunnista. Myös kuivan tilan lähdöissä piti olla vaihtorasia jossa oli holkki lyijykaapelin ja kosteantilan asennuksen suuntaan. |
![]() |
03.02.2022 01:40
<Jouko>
Pöyryn voimalasta juttua ja mm. kuva generaattorista, https://www.siikajokilaakso.fi/koskienergian-mukaan-poyryn-kalaporras-toimii-pato/2857910 (29.11.2019) "Pöyryn padolla Revonlahdella on kaksi kalatietä; toinen pohjois- ja toinen etelärannalla. Molemmat ovat mukana Koskienergian lupaehdoissa, mutta yhtiö vastaa vain etelärannan kalaportaan hoidosta. Pohjoispuoli on osakaskunnan vastuulla. Pohjoisrannan kalatie on auki ympäri vuoden, mutta eteläpuolen kalaportaat Koskienergia pitää kiinni ely-keskuksen lupaehtojen mukaan 2.12-15.5. – Kalatie on syytä sulkea, koska talven pakkasilla rakenteisiin kertyy jäätä, joka voi rikkoa portaat. Tätä ei ole tarkoitettu pidettäväksi auki ympäri vuoden. Kalakaan ei liiku talvella, toteaa Koskienergian vesivoimapäällikkö Tapio Ollila. Eteläpuolen kalaportaat ovat saaneet välillä kipakkaakin kritiikkiä kalamiehiltä. Vettä ei ole tarpeeksi kalan nousta, he ovat moittineet. Kalaportaan maksimivirtaama on 0,5 kuutiometriä vettä sekunnissa. Ainakin tällä hetkellä vettä portaissa on niin paljon kuin mahtuu, eikä reitti ollut Ollilan tietojen mukaan kuiva viime kesänä. – On tässä vettä ollut. Käsittääkseni kala nousee tätä vanhaa tietä, hän toteaa. Pöyryn voimala täyttää 100 vuotta tammikuussa 2021. Laitoskanavassa ajan hammas näkyy, mutta voimala on sinänsä hyvässä kunnossa. Rakennus paloi 1980-luvulla ja on tuolloin rakennettu uudestaan. Kaksi vuotta sitten Pöyrylle asennettiin uutta, ajanmukaista tekniikkaa ja automatisoitu voimala on etäohjauksessa. Pöyryllä jauhetaan sähköä noin 2,5 miljoonaa kilowattituntia vuodessa. – Turbiinit ja generaattorit ovat 1940-1950-luvulta, muu tekniikka on viimeisintä, mitä voimalaitoksissa on käytössä, Ollila kertoo. Koskienergian väkeä on harmittanut jokin aika sitten TV:ssä näytetty dokumentti, jossa toivottiin Pöyryn purkamista vaelluskalojen tieltä ja moitittiin sen tekniikkaa vanhentuneeksi. – Ei pitäisi mennä puhumaan sellaista, mitä ei tiedä. Asiat täytyy tarkistaa ensin, Ollila tuohtuu. Pöyryä Koskienergia ei aio purkaa, vaan suunnittelee sekä padon että laitoksen uusimista. Aikataulua hankkeella ei ole eikä luvitusta ole vielä aloitettu. – Surullista on, että kaikki haluaa käyttää sähköä, mutta sitä ei saisi tuottaa ainakaan omassa näköpiirissä, Ollila vastaa padon purkamista vaativille. Sähkön tuottaminen on yhtiön tehtävä, ja sitä se aikoo toteuttaa tulevaisuudessakin, Ollila sanoo ja muistuttaa vesivoiman olevan päästötöntä energiaa. Tekniikka on pitkäikäistä ja kestävää; vesivoimakoneet voivat kestää jopa 100 vuotta. – Vesivoiman hiilijalanjälki on pieni, Ollila toteaa. Koskienergia omistaa myös Ruukinkosken voimalaitoksen ja aikoo laittaa senkin uusiin puihin. Suunnitelmat ovat valmiina ja rakennuslupakin on myönnetty. Rakentamisesta ei yhtiö ole tehnyt päätöstä, joten aikataulu on hyvin avoin. Hanke on saanut vesitalousluvan. Tällä hetkellä Koskienergia uusii Laukaalla olevaa Kuhankosken voimalaitosta. Yhtiö omistaa 30 vesivoimalaitosta." |
![]() |
03.02.2022 00:26 <Jouko> Tännekin tekninen kalaporras äskettäin rakennettu, hieman esteettisempi kuin Hietamalla vaikka betonirakenteiset ovatkin.. https://energyplaza.vattenfall.fi/hubfs/800_509leuhun-kalatie-1.jpg |
![]() |
03.02.2022 00:14
<Jouko>
Näyttäisi kalaportaat tännekin rakennetun, ei ehkä se kaikkein esteettisin rakennelma.. https://reittivedet.fi/wp-content/uploads/2021/11/BF90C7BD-C6F6-4C24-AC58-ECE1E33FFCC7-2048x1367.jpeg |
|
02.02.2022 23:16 <Froggy> Näyttää olevan ihan perus, eli ympäriinsä valaisevan puistovalaisimen tilalle on laitettu vain yhteen suuntaan valaiseva tievalaisinmalli... On niissä sentään jotkut photocellit. Varmaan aika pimeää tuossa pihalla öisin, ei kyllä valaisinteehtaaksi aluksi tunnistaisi. |
![]() |
02.02.2022 23:13 <Froggy> Niin onkin. |
![]() |
02.02.2022 21:34 <RicuP. > Voihan ottaa jojoista kuvan. Niitäkin on näköjään monenlaisia. |
![]() |
02.02.2022 21:31
<RicuP. >
On tuolla joku aikaohjaus kaikille valaisimille, että illalla ja yöaikaan valot palaa erilailla ja päivälläkin jonkun lux arvon mukaan. Nuo oli kuitenkin käännetty käsikäytölle. Hätäuloskäynti portaikoissa pitää olla nykyään valot 24/7. Muutaman euron Osramin filamentit noissa on ja vielä kaikki toimii. Tuolla ylätasanteella on vielä toimiva, mutta todella himmeänä palava 1x 58W valaisin ihan tuolla katon rajassa. Vielä kun ovesta ei mahdu porrastasanteelle nostimella niin pitää tilata telineet tuon yhden lampun takia. Toisessa portaikossa on puolikerroksen kohdalla sama homma, joka on vielä korkeammalla 2x 58 joka on jo kokonaan pimentynyt.. |
![]() |
02.02.2022 21:19
<RicuP. >
On kyllä kalliin tuntuiset valaisimet. Tuo siipi on muutenkin tehty kalliilla. Sisällä on kymmeniä Erco uplight seinävaloja 70W Rx7s ja PL 42W, Fagerhult downlightejä n. 80kpl 2x28 ja 2x 32W, peilivalot Limburg, riippuvalot Glamox ja Louis Poulsen, ulkoseinävalot Bega.. Osan olen noista jo saneerannut Led lampuille, mutta tuossa on aika valtavasti hommaa. Kalleimmat valaisimet taitaa olla Louis Poulsen Enigma 545, joita oli vissiin 12kpl. |
![]() |
02.02.2022 21:06 <RicuP. > En ole koskaan nähnyt. |
|
02.02.2022 21:04
<RicuP. >
Enpä ole koskaan nähnyt tuommoista isoa mallia! Olisi luullut Enston pihan olevan edustavammin valaistu. Myös MK2 Camillosta on ollut isompi versio, en vaan ole nähnyt sitä muualla kun luettelossa. |
![]() |
02.02.2022 17:30 <Joni> Eiköhän tämä ole ollut ihan 400kV jo syntyessään |
![]() |
02.02.2022 12:48 <Froggy> Vissiin entinen 220 kV tämä. |
![]() |
01.02.2022 23:35 <Ketjut> Näyttäisi kyllä ketjun pituuden mukaan olevan 400kV ja kipinäsarvet myös sellaiset kuin 400kV ketjuissa. |
|
01.02.2022 22:45
<Froggy>
Nuo ovat aika uuden oloisia sotakorvauksiksi. Ovat varmaan olleet todella harvinaista herkkua 80-luvulla tuolla, elleivät jopa 90-luvulta ole... Lieneekö SLO/MMO joskus tyhjentänyt varastojaan ja myynyt halvalla nurkista nuo tuonne? Voi olla myös että tuon alueen valaistussuunnittelijalla on ollut jotain yhteyksiä Suomeen... Aluksi katsoin että tuohon oli saatu jotenkin 400W lamppu, ei olisi yllättänytkään: https://www.google.com/maps/@60.2730114,32.6497391,3a,15y,244.06h,108.35t/data=!3m6!1e1!3m4!1sv9KfXF6sr4QQNW6yeDSNKw!2e0!7i13312!8i6656 Ehkä se onkin joku iso energiansäästömalli. |
|
01.02.2022 22:27 <Froggy> Tuolla päin maailmaa Järnkonstit näyttää olevan kovin yleisiä. Joskus oli ehkä puhetta. |
|
01.02.2022 21:55
<RicuP. >
No tuo aluehan on kokonaan miinoitettu suomi-valaisimilla. Myös pylväät ja jalustat näyttää suomalaisilta. Osassa käytetty laippajalustaa. Pylvään luukkuja korvattu vissiin muovisilla levyillä, kun osassa on tumma ja osassa tavallinen kolmioruuvilla. Mutta miksi on kiilaa, tasapaksua ja tuota uusinta mallia noin vähän sekaisin?? Liekö nuo sotakorvauksina saatu aikoinaan. Näyttäisi 1970-80 vaihteen nurkilta olevan. Yhden talon seinässä on vieläpä Ensto AVR7 ja AVR7.1 Myös Idman heittimiä löytyy. Mutta mikäs tässä on lamppu?? :Leningradin alue https://maps.app.goo.gl/rrZwjaCB875VHd7m8 |
|
01.02.2022 21:16
<Make>
Vielä ainakin löytyy salmiakkia... Vai eh:ta on eksynyt natikka-Minicompactiin enemmänkin. Onkohan tuolla päin maailmaa kuitenkaan Järnkonstia. On se saman tyylinen kyllä. |
|
01.02.2022 00:18
<Froggy>
Siinä on myös jonkin sortin kuva tasolasi salmiakista: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?pos=-210083 |
|
31.01.2022 23:35
<Froggy>
Tuossakin 100W tasolasillisia Minicompacteja: https://www.google.com/maps/@69.9604929,23.238436,3a,18y,303.77h,117.34t/data=!3m6!1e1!3m4!1sXmNB84onYPkwiFdV2PXvQg!2e0!7i16384!8i8192 28.03.2020 Yhdessä noista katsastusaseman Minicompacteista on ollut jonkin aikaa elohopealamppu. Näkee usein että vain pelkästään se yksilö on pimeällä valot päällä ja muut pimeänä. Kerran natikat oli päällä ja se pimeänä. Tässä on taas joku outo tasolasillinen Järnkonst 74xx: https://www.google.com/maps/@26.1449574,50.4962578,3a,15y,295.98h,128.77t/data=!3m7!1e1!3m5!1sAF1QipMdGpOL-1chTsTeTU3YsPUDWs3dE1YXTG5mw874!2e10!3e11!7i5760!8i2880 |
![]() |
31.01.2022 21:36 <Make> Hyvä, että tutkitaan tuollainen. |
|
31.01.2022 21:35 <Make> Varmaan on sitten ruostuneita peltisiä valoja. Suomessa on ollut laadukkaampia... |
![]() |
31.01.2022 16:13
<Mikko Koho>
"Tukes aloittaa onnettomuustutkinnan Lieksan joulukuisesta sähkövahingosta – kolme rakennusta syttyi tuleen tykkylumen katkaistua keskijännitejohdon" https://yle.fi/uutiset/3-12295128 |
|
31.01.2022 09:09 <Froggy> Kiinteitä harrastelevat nykyään. Aika monet neuvostoaikaiset valaisimet ovat muutenkin niin huonossa hapessa, ettei korvaavat ainakaan nissä kannata. |
|
31.01.2022 09:07 <Froggy> Eikös karttapaikakkeen tuki loppunut tai jotain? |
|
31.01.2022 01:28 <Jouko> Kuvien Karttapaikake linkit eivät ole vähään aikaan, kuukauteen-kahteen?, näyttänyt karttoja, vain tyhjää ruutua. |
|
30.01.2022 20:28 <Make> Niin näkyy, on myös yksi mk4 Camillo. |
|
30.01.2022 20:24 <Make> Sen voi uskoa. Varmaan siellä harrastetaan nyt korvaavia LED lamppuja. |
|
30.01.2022 01:22 <Froggy> Tuo liitäntälaitteiden vaihteleminen on ollut Venäjällä kovin yleistä... |
|
30.01.2022 00:41 <Froggy> Nyt tuolla pyörii taas vähästä aikaa joku ihmeen IP osoite jos yrittää mennä kommenteista etusivulle tai etusivulta kommentteihin... Navigointi kuvien kautta toimii normaalisti kuten aina. Mikähän juttu tämä on? Ei tule sentään mitään ilmoitusta. |
|
29.01.2022 23:31 <Froggy> Viron Alppiluxin / Enston pihalla on nyt sitten samalla tavalla Schréderit, kuin oli vanhan Alppiluxin pihalla Järnkonstit... https://www.google.fi/maps/@58.878517,25.5366951,3a,34.1y,247.31h,92.99t/data=!3m6!1e1!3m4!1sTybiYymrTN05OolyDe_1Tg!2e0!7i13312!8i6656 |
![]() |
28.01.2022 22:38 <Froggy> Juu niin se on! Samaa borosilikaattilasia kuin navigointivalaisimissa Idman IML-3 ja IML-4. |
![]() |
28.01.2022 21:58 <Make> Niin voi olla. |
|
28.01.2022 21:51 <Make> 29.7.2018 mainituista Telluksista on nyt toinen pimeä. Saa nähdä, mitä tapahtuu. Kaikki HQL ledit toimivat edelleen. |
![]() |
28.01.2022 21:41
<Make>
Korea on erikoisen kuuloinen, lieneekö oikeasti LG tai Samsung? Keravan hotellin käytäville on melko hiljattain tullut tietysti paneelit ja ovat kai jatkuvasti päällä. Ennen oli perus T8 käytävävalaistus. Himmennettävästä putkesta ei taida olla 60cm versiota. Vanhoista valoista saa varmaan hyvät korvikkeet paneelien tilalle... Vai lamppujen sisäänajossa on tuollainen juttu. Mahtaako tulla Dali vai mikä ohjaustapa... |
![]() |
28.01.2022 21:18
<Make>
Niin voi olla: https://www.simes.it/en/catalogue/codice.php?id=277 Kovat speksit ainakin on. Pitäisi olla kuparivapaata alumiinia tehokkaalla korroosiosuojauksella, A4- luokan ruostumattomat ruuvit ja kaikkea. On kai speksattu laivakäyttöön, 12mm:n karkaistu lasi, IP65, IK09, 6,2 kg. Hiljattain löysin vähän vastaavia kulmikkaita valoja Rx7s monimetallilla. Ovat myös huurretulla lasilla, yhteen oli kai vaihdettu tavallinen, niin näki sisään... Valaisin on Biffi Luce, en tiennyt tuollaista merkkiä ennen. |
![]() |
28.01.2022 21:00 <Make> Ilmeisesti nekin ovat olleet koko ajan päällä... Täältä niitä löytyy vielä ulkovaloina, siinä ainakin jäähdytys toimii. Lival Circuksessa kuristin taisi olla peltisessä heijastimessa kiinni. |
![]() |
28.01.2022 18:21 <Froggy> Nyt tajusin että tuossahan on laivavalaisimen kupu... |
![]() |
27.01.2022 23:04
<RicuP. >
Tuossa näkyykin lasin takaa portaikko jonne asennettiin ihan ensimmäiset Deliat Alppilux Titan valaisimien tilalle. Malli on C2, eli pykälää pienempi. Titanit oli 2x 11W ja aivan loppuun paahdettuja. Kuvut oli keltaisia ja ihan ruskeita lamppujen kohdalta. Sisällä muovinen pohjalevy oli ihan korppua niin väriltään kuin hauraudeltaan ja kun avasin yhden, niin kuristin tippui sisältä. Ei auttanut muu kuin romut sisään ja kansi kiinni ja jotain uutta tilaamaan. |
![]() |
27.01.2022 22:08 <RicuP. > Näyttäisi äkkiseltään olevan Simes Megazip |
![]() |
27.01.2022 22:02 <RicuP. > Juu, rakenne on kyllä sitä luokkaa. |
![]() |
27.01.2022 22:00
<RicuP. >
Kyllä ne vaan näkyy kuluvan ainakin 24/7 käytössä. Nyt tänään juuri 18 valmistuneesta uudesta lastenpäivystyksestä tuli ilmoitus, että valaisin välkkyy. No silloin juuri kun menin katsomaan niin ei välkkynyt. Sen sijaan aulassa löytyi pari paneelia joista näytti toimivan vain yhden sivun ledit. Niitten valmistajaa en tiedä. Aura on made in Korea, Tridonic China. Muut ei ole kehdanneet paikkaa mainita. Noiden rakenteissa on myös eroja aika paljon. Toisissa, esim. F, G ja Stara merkeissä paneelin pohja on täytetty hillittömällä määrällä ledejä koko pohjan peittävällä piirilevyllä, kun taas Aurassa ja Tridossa on Led nauhat joka sivuilla. Enstossa on vain kahdella vastakkaisella sivulla. Tuo jännitekatkon vaatiminen tekee korjauksen vielä hankalammaksi kun joutuu ravaamaan keskuksella vilkuttelemassa valoja jos ei vian arvaus osu nappiin.. Siellä osastolla on nyt vielä jotkin ikivanhat 4x 18W himmennettävät T8 moduulivalot ja niiden seassa uudempia 4x 14W. Putket ei kauaa kestä kun niitä ei voi polttaa sisään kun valoja ei saa laittaa kirkkaaksi kuin joskus harvoin. On kokeiltu polttaa sisään etukäteen ennen asennusta mutta siinä on kauheat vitittämiset kun putkia on niin hitosti. Tilalle tulee Valtavalo matalaluminanssinen Uniqa 1x19W ja 2x19W jonoon asennettuna sekä epäsuoraa valoa 57W T putkien tilalle. |
![]() |
27.01.2022 21:53 <Make> Vähän kuulostaa, kuin Simes olisi tarkoitettu isoon uima-altaaseen vedenalaiseksi valoksi tai jotakin. |
![]() |
27.01.2022 21:10
<RicuP. >
Ei niistä meinannut valoa oikein irrota ja nyt kun niitä alkoi taas pimentyä niin päätin vaihtaa sähkösyöpöt pois. Lasi on varmasti 1,5-2cm paksu ja semmoinen vihertävä joka syö aika hyvin valoa. Valaisin painoi varmaan 6-7kg ja on kokonaan alumiinivalua. Olivat vielä varmistettu vaijereilla normaalien kiinnikerautojen lisäksi. Tuli niistä mieleen joku maavalo enemmänkin. Lasin avaamiseen pitää avata 6kpl M6 ruuvia jonka jälkeen rosteri rengas ja lasia pitävä alumiinirengas irtoavat. Lasin tiiviste on lasin paksuinen ja niin tiivis, että sitä saa kunnolla vääntää auki.. Lisäksi valaisin aukeaa takaapäin myös, että todellakin muistuttaa maavaloa. Onhan tuo Delia ihan erinäköinen valaisin, mutta tarkoitus olikin, että valoa leviää laajemminkin katoksen eteen. Tuo on vielä niin kevytkin että hyvin sai ilman nostimia asennettua. Painaa varmaan 2-3kg. Akryylikupu on neljällä jousisalvalla kuvun sisäreunoista kiinni ja aukeaa helposti vetämällä ja paikalleen jouset imaisee sen pienellä painamisella. Näissäkin oli jakorasian reiät ja läpiviennit keskellä, vaikka tyyppikilvessä luki Osmont, eikä M-Light niinkuin lukee Omegassa. Muovisia osia on vain jousiliitin. Johdotkin on silikonia. 60kk takuu noille vielä annettiin, mutta en kyllä keksi mitään osaa mikä noista voisi hajota. Kyllähän tuo homma jonkin verran maksoi, mutta valaisin on melkein ikuinen. |
![]() |
27.01.2022 20:46
<Make>
Ja suuri osa paneeleista varmaan tulee samasta paikasta, vain eri nimellä. Siinä on siis sama juttu kuin natikan sytyttimessä, että liitäntälaite vaatii sähkökatkon toimiakseen taas? Mahtoiko läpivalaisuosastolla paneelit vaihtua Valtavaloon... Led-putket vaikka Asea-Skandiassa toimii varmasti, siinä kantojen lämpökuormituskin vähenee. |
![]() |
27.01.2022 20:24 <Make> Se voi olla. Ja toinen nimi olisi Finnram Kotiloistevalaisin KL 236V. |
![]() |
27.01.2022 20:18
<Make>
Sitten voi olla vaikka mitä, vaikka päällepäin näyttäisi suht modernilta. Jotain 5 vuotta sitten tehtiin niitä jojopistorasioita, en muista mihin menivät. Oli aikamoinen rakentelu niissä. Noin kourujen avaaminen varmasti on, eipä sitä osaa ajatella. |
![]() |
27.01.2022 20:08 <Make> Taisi olla molemmat syyt. Näköjään Simes ei vaikuta kovin hyvältä merkiltä. |
![]() |
27.01.2022 16:48 <Froggy> Ai vaihdettiinko Simesit liian himmeän lasin takia, vai oliko niissä jotkut G12 kannat, joihin ei vissiin löydy sopivia ledikorvikkeita? |
![]() |
27.01.2022 13:45 <Froggy> Joku pitkä T17 putki menisi tuohon hienosti. |
© Janne Määttä 2004-2017