|
19.09.2015 12:38 <Hartsa> Ihan järkevää varautumista, Voisi olla ihan jokaisessa uuvessa pakollisen varusteena generaattori.Esim jotkut huoltoasemat voisi kanssa hommata niin löpönsaanti helpottuu. Tässähän etelä-suomessa jossain oli nyt vasta rakennettu varavoimakontit huoltiksille, Joku oli keksinyt hyvän projektin siitä varavoimaa myös huoltoasemille. Vois niissäkin keskitetysti olla jo ennestään tiiselit valmiina että saisi polttoainetta ja sapuskaa jos tulisi isompi laajamittainen myräkkä taikka häiriö. |
|
18.09.2015 14:55 <Mikko Koho> Kuulemma paikallisessa Citymarketissa on varavoima, näin kertoi erään oheisliikkeen myyjä ja heillä tuo 24/7 sähkönsaanti on aika oleellista. Tällä kertaa vain kyseinen liike, onneksi, rajautui katkon ulkopuolelle. Tuo pakastehomma on sikäli totta että eräässä toisessa, paikkakunnan pienemmässä, kaupassa jotkut "nerot" olivat menneet keksimään, joko vahingossa tai tietämättä tekojensa suuruutta, keinon millä sabotoida kylmäkoneita kaupan ulkopuolelta ja lehtijutussa kauppias totesi niissä olevan isot rahat kiinni. Olisiko peräti ollut että siinä liikkeessä kylmäkoneissa olisi ollut tavaraa n.10 000€ arvosta.. |
|
18.09.2015 03:28 <Hartsa> Vnj-Ker linja elikkäs nykyinen 110kV syöttöjohto outokumpuun. Meni ennen outokummun keretin kaivoksen sähköasemalle ja siitä syöttäen outokummun kauppalaa taannoin. |
|
18.09.2015 03:04 <Hartsa> Ihmetyttää nykyaikana miks S-ryhmät ja muut voi investoida varavoimakoneeseen jotta kaupppa pyörii omillaa vaikka valtakunnan verkko on alhaalla ja pakasteet pysyy kylminä. Täälläpäin on kolmessa kaupassa varavoima. Vanhin on -78 olevassa kauppakeskuksessa joka oli jo silloin varautunut kaukokatseella sähkökatkoksiin Valmet hoitaa homman =D |
|
17.09.2015 21:37 <Make> Olisiko tuossa ollut ehkä pallokupu tai vastaava? Nuo silmukkaruuvit antavat sellaisen vaikutelman. |
|
17.09.2015 21:34 <Make> On varsi ehkä vähän Enston tyylinen. 2000-luvun malleissa on jakorasia putken alapäässä. |
|
17.09.2015 21:21 <Make> Tässä taitaa olla sekavalolamppu, ei näy kuristinkoteloa. |
|
17.09.2015 20:06
<Mikko Koho>
Tuostapa löytyy lisätietoa kiinnostuneille: http://www.turvallisuustutkinta.fi/fi/index/tutkintaselostukset/muutonnettomuudet/tutkintaselostuksetvuosittain/vanhemmattutkinnat/11993.html |
|
17.09.2015 19:56 <RicuP.> Kävin tuolla juurellakin, mutta silloin oli jo niin pimeää ja satoi niin ei oikeen kuvista tullut mitään. |
|
17.09.2015 19:52 <RicuP.> Joo, tuossahan sen aita menee. Joskushan tuolla tehtaalla oli muutama miina posahtanut. Oli kuulemma reilun kilometrin päässä ikkunat hajonnu talosta. Tämä asennus on näköjään kestänyt muutamaa valaisinta lukuunottamatta, jotka on silloin vaihdettu. |
|
17.09.2015 19:36
<RicuP.>
Näitä on myös näkynyt samantyyppisillä kuristinkoteloilla kuin niissä HVA valaisimissa. Kyllä, varren kulmaa voi säätää ja myös lampun syvyyttä heijastimeen nähden voi säätää. |
|
17.09.2015 15:12 <Mikko Koho> http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2015/09/17/Imatran%20Seudun%20S%C3%A4hk%C3%B6%20eilisest%C3%A4%20s%C3%A4hk%C3%B6katkosta%3A%20T%C3%A4llaista%20ei%20pit%C3%A4isi%20sattua/2015519580960/16 |
|
17.09.2015 13:01 <vispil> Vispilät vatkaamassa |
|
17.09.2015 13:00 <Hartsa> Räjähdeaine varaston nurkilla =D |
|
17.09.2015 12:56
<Hartsa>
Happo saastetta. Tolppa toteaa näin....https://www.youtube.com/watch?v=RlnOzQ0zMRI =D |
|
17.09.2015 12:54
<Hartsa>
Valaisinmen kupua saa vissiin säädettyä valaisukulmaa näyttäisi vähän siltä... |
|
17.09.2015 01:41
<Mikko Koho>
Ei mennyt niin kuin Strömsössä: http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2015/09/16/Imatran%20s%C3%A4hk%C3%B6katkon%20syyn%C3%A4%20huoltoty%C3%B6%20ja%20ylikuormitus/2015519579346/16 |
|
16.09.2015 21:31 <Make> Ei ole mitään tietoa, onko Orno ollut edustaja, mutta sen komponenttien kanssa noita näkyy jonkin verran: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/8422 |
|
16.09.2015 17:50 <häkkyräväkkyrä> Maiseman pilaajia nuo tuulivoimalat mun mielestä on. |
|
16.09.2015 12:23 <Mavaan> Hyvä oivallus. Oishan ne voinut tohon huonomminkin rääpiä. Näitä lisää. |
|
16.09.2015 12:13 <Mavaan> Olisko jätetty tien ylitys purkamatta varmuuden vuoksi, toi 20kV, meinaan. |
|
15.09.2015 21:41 <Make> Valaisin voisi olla SLO 8158. |
|
15.09.2015 21:40
<RicuP.>
Siinä taisi lukea jotain 380V /2,5 ja jotain muuta, ei oikeen saanut hyvää kuvaa.. Näissä on nyt joku natrium lamppu pilaamassa näitten tyyliä. Kai kuristimet on pylväissä. Alunperin näissä on tainnut olla hehkulamput. |
|
15.09.2015 21:38 <Make> Nuo pienemmät pesät voivat olla mallia Sähkövaruste OY VT 60, samalla lailla pultit takana: http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/340106#?page=7 |
|
|
15.09.2015 21:32 <Make> Samannäköisen kotelon tyyppi on nykyään Arsa PTV125CU10: http://www.arsa.fi/tekstit/PTV%20125CU10.htm Vaan lieneekö nuo johtimet Cu vai Al ? Kun tuon vanhan kotelon tyypissä lukee Al. |
|
15.09.2015 21:22 <Make> Pylväsvaroke voisi olla Sähkövaruste OY PV 25: http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/340106#?page=8 |
|
15.09.2015 21:10
<Make>
Ihan kuin kytkentärasian kyljessä lukisi jotain. Onko sekavalolampulla vai oliko kuristinkotelo muualla? Kun noin kauan ovat jo kestäneet, pitäisi kyllä säilyttää. |
|
15.09.2015 21:00 <Make> En ole tuplalampuilla olevaa ennen nähnyt. Kuristinkotelo näyttää kovasti Arsalta: http://www.arsa.fi/tekstit/PTV125%204XAL35.htm |
|
15.09.2015 20:51 <Make> Varsi on ainakin hieno. |
|
15.09.2015 20:31 <calm> Mistähän lie tämän kuvan kommentin tiedot oli peräisin, googlemapsista? Ainakaan en kyllä ite oo seudulla tuolloin käyny. http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/502 |
|
15.09.2015 20:29 <calm> Karjaan kieppeillä isompi jännite oli 33 kV eikä 45 kV. Siitä luopumisestakin on jo vuosia. |
|
14.09.2015 23:00 <muhentaja> Väkisinhän tuossa jänitteenkoettimessa koestusjohtoon tulee "jännää" kun koetellaan alajännitepuolen maita vasten. Kolme kuvaa kun naputtelee eteen päin (7597) näyttää kytkentä siltä ettei päänallit ole ylipäätään enää mukana kuvioissa vaan "pytyltä" menee piuhat pääkatkon kautta suoraan lähtöjen sulakkeille. Ellei sitten kuvasuhde jotenkin onnistu hämäämään. |
|
|
14.09.2015 21:22 <Make> On outo tehonsäätö tuossa pumpussa. Se nimittäin tapahtuu kytkemällä diodi sarjaan yhteen vaiheeseen. Toisella teholla diodi taas ohitetaan. |
|
14.09.2015 21:05 <Make> En tiedä, onko sitä sanottu K IV:ksi, mutta joskus kauan sitten noita 80/100A:n tulppasulakkeita on ollut. Nykyään on "mukavaa", jos tuollaisessa käy käry... |
|
|
14.09.2015 14:52 <Hartsa> Tommosia oon noissa sisällä nähnyt..... =D |
|
14.09.2015 00:29 <RicuP.> Eikai tuosta johdosta tällejä saa, jos lamppu vaan on ehjä, mutta eihän noissa kaikissa kansissa ole edes sitä koetin reikää.. Nuo pienet kannet taitavat olla normi K III kokoisia ja nuo isot kai K IV kokoa vai? |
|
|
13.09.2015 21:04 <Make> Lieneekö "koestussormi" tuon tyylinen, ainakin valaistus hoituu samalla: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/7594 |
|
|
13.09.2015 20:38 <Make> Tällä kadulla kaikki valaisimet taitavat olla tätä mallia. Osassa kilpi on jostain syystä liimattu rungon pituussuuntaisesti. |
|
13.09.2015 20:24 <Make> Siinäpä se on, kun toimivuutta ei näe päältäpäin. |
|
13.09.2015 00:13
<Hartsa>
Tämä oli taanoin tässä testivoittaja... Ja on oikeasti toiminut eräällä ihmisellä jos ei ollut niin huonosti kävi !! http://www.harju.fi/tuotteet/tuotehaku/?num=243766&upotusURI=/tuotteet/tuotehaku/%3fE*Q%3dh%25C3%25A4k%25C3%25A4&x23227=Select/Card |
|
12.09.2015 21:49 <Make> Nyt on löytynyt toimimattomia häkävaroittimia, osassa myös merkintäpuutteita: http://www.iltalehti.fi/asuminen/2015090320289167_an.shtml?_ga=1.75345810.1262186374.1377015859 |
|
11.09.2015 16:58 <willeB> Kiitoksia hyödyllisestä vastauksesta, Jouko! Onneksi kaikki eivät ole viisastelijoita :) |
|
11.09.2015 12:12 <Jouko> Sivuston oma hakutyökone etsi vastauksen tuolta: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/901 |
|
|
10.09.2015 21:35 <Make> Strömberg olikin nyt päivitetty. Tilalle tuli vähän leveämpi Kabeldon- niminen kaappi. |
|
|
10.09.2015 21:31 <Make> Kupu on ilmeisesti muuten symmetrinen, mutta toisessa päädyssä on reunuksessa reikä varmaan ripustusketjun niitille. Varmaan isomman mallin kupu on samanlainen, kerta kauhassa näkyy neljä kiinnikkeen paikkaa. http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/7848 Näissä on sentään metalliset kiinnikkeet... |
|
10.09.2015 20:34 <Esa> Varmentamalla on koetettu estää johtimen putoaminen tielle esimerkisi eristinrikon johdosta. |
|
|
10.09.2015 17:55
<RicuP.>
Eipä ole mikään muuttunut. Kaapeliputket on tuotu kyllä jo 4kk sitten, mutta ei turhaa kiirettä ole pidetty. Tämä on taas niitä Iisakinkirkkotyömaita. Kyllä tuon varren saa aika kireälle vääntää että hitsaus pettää tai puu on paljon turvonnut myöhemmin. Yleensä varret ennemminkin löystyy kun puu kuivuu kunnolla. Tuo on muuten ihan hyvä ja tukeva varsi ja sen saa hyvin seinällekin, vaikka kuorilaattaankin kiinni. |
|
|
10.09.2015 17:39 <RicuP.> Kaikissa näkemissäni Frestoissa on ollut kuvun reunus, mutta en ainakaan muista nähneeni noita kupuja. Tuo muistuttaa aika paljon sitä Idmanin litteäkupuista valaisinta. Minkähänlainen kupu on ollut siinä mun isommassa Frestassa.. |
|
10.09.2015 10:31 <Jusa> Asia on loogisesti juuri niin. |
|
10.09.2015 08:00
<willeB>
Ja kero-orsi on näinollen sama kuin tunturin huippu-orsi? |
© Janne Määttä 2004-2017