![]() |
26.12.2016 16:21
<Mikko Koho>
Käsittääkseni nuo hissin suojaverkot ovat nimenomaan sitä varten että asentajat ovat Faradayn häkissä ja, jos ei kokonaan niin suuremmalta osin, suojassa antennien kentiltä. https://youtu.be/iSmbIwryG24?t=21s |
![]() |
26.12.2016 15:28
<muhentaja>
Niin onhan se alastulo vähän hankalampaa kun koko porukka on enemmän tai vähemmän sokeutunut. Silmien sarveiskalvot ymmärtääkseni lähtee ensimmäisenä noissa RF-altistustilanteissa, kun sarveiskalvossa ei ole minkäänlaista jäähdyttävää nestekiertoa, ja RF:n tapauksessa kyse on nimemomaan kudoksia kuumentavasta vaikutuksesta. Vaikutusmekanismi on siis erilainen kuin ionisoivassa säteilyssä (röntgen/alfa/beta/gamma), ja radioaaltoja monet eivät osaa edes mieltää "säteilyksi". "Trussin" sisällekin tulee varmasti jo VHF-osuudella riittävästi tehoa, ja UHF-antennihan on päällepäin käytännössä pelkkä putki, jota voi kiivetä vain ulkopinnalla olevia äärimmäisen pelkistettyjä tikkaita pitkin. Satunnaisen maallikon silmiin se ei siis edes näytä välttämättä antennilta vaan enemmänkin joltain lentoestemerkiltä, ja UHF:llä ne korkeimmat tehot vasta onkin. |
![]() |
26.12.2016 06:02
<Mikko Koho>
Jos tuosta idiotismista pitää yksi hyvä asia löytää niin se on lähettimien tehot. Pojat eivät päässeet, kommenteista päätellen, kuin "vain" 200m kohdalle mutta lähetystehot noissa mastoissa ovat, etenkin todennäköisesti tuon lukitun luukun yläpuolella olevissa radio- ja tv-antenneissa, sitä luokkaa että sisälle meneminen vastaa mikroaaltouuniin joutumista jolloin kiinnijäänti on vain ajan kysymys. Digita sai vastikään sovittua oikeudessa viitisen vuotta kestäneen riidan jonka toisena osapuolena oli entinen mastoasentaja jolta meni työkyky kun joutui kahdessa eri mastossa liian kovien kenttien sisään. https://youtu.be/K0UjdYZMW4w?t=26m20s |
![]() |
26.12.2016 05:45
<Mikko Koho>
Minkähänlainen sammutusjärjestelmä lienee ollut kyseessä, hiilidioksidi vai Argonite/Inergen. Jälkimmäiset ovat siitä mukavia että pääasiassa typpeä ja argonia sisältävä kaasu ei tainnuta ihmistä samalla tavoin kuin puhdas hiilidioksidi tekee. Ilman alhainen happipitoisuus toki on varottava asia. http://www.fingrid.fi/fi/ajankohtaista/tiedotteet/Sivut/Tulipalo-Tammiston-s%C3%A4hk%C3%B6asemalla-Vantaalla-2.aspx |
![]() |
26.12.2016 05:37 <Mikko Koho> http://www.fingrid.fi/fi/ajankohtaista/tiedotteet/Sivut/H%C3%A4iri%C3%B6-kalannin-s%C3%A4hk%C3%B6asemalla.aspx |
![]() |
25.12.2016 17:31 <Koomikko> Koko rakennus hävinnyt, purettu. |
|
24.12.2016 22:34 <Make> SLO:n kanssa hyvin samannäköinen on Leds-C4 Heads 60-9482-z5-m2: http://leds-c4.com/ledsc4/en/products/productDetail.html?productUrl=/en/outdoor/heads/60-9482-z5-m2&tab=finder&filtername=&filtervalue= |
|
24.12.2016 22:10 <Make> Mustia kulmikkaita hämäräkytkimiä joissa linssi keskellä, tiedän, mutta tuo kuulostaa erikoiselta. |
![]() |
24.12.2016 21:53 <Make> Nyt sitten näin ikkunaremontin tekijöiden rikkoman Idman Toton. Lamppu on kanta alaspäin kuristimen päällä ja hattu on kiinni kai samanlaisessa kaaressa kuin ufossa: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/9273 |
|
24.12.2016 21:13 <Mikko Koho> Ja kommenttimittariin ilmestyi tämän kommentin myötä luku 18000. |
|
24.12.2016 21:13 <Mikko Koho> Onkos kenelläkään muistikuvaa mitä musta pyöreä kotelo, jossa on keskellä metallinkirkas lätkä, olisi voinut tehdä? Olisiko kyseessä mahdollisesti ollut joku alkuaikojen hämäräkytkin joka toimii vähän samaan tapaan kuin majakoiden aurinkoventtiilit, toisin sanoen musta lämpenee ja laajenee auringossa enemmän kuin kirkas? Muistan nähneeni sellaisia täällä parissakin eri paikkaa joista toinen oli ala-asteen kentän huoltorakennus. Muuta fiksua funktiota kyseiselle möhkäleelle ei oikein keksi kuin kentän valojen ohjaus. |
|
24.12.2016 21:07 <Mikko Koho> Näkyykös noissa kulutuskäppyrän piikeissä jotain arkista askartelua, lämminvesivaraajaa tai vastaavaa? |
![]() |
24.12.2016 21:02 <Mikko Koho> Hyvää Joulua jälleen kerran! |
![]() |
24.12.2016 17:11 <Make> Ja jälleen on vuosi kulunut. Hyvää Joulua taas. Kuviakin on tullut aika paljon... |
![]() |
23.12.2016 00:23 <RicuP.> Nuo lautaset ja pinnoite on silikonia ja sisus lasikuitua, tms. Kukahan on valmistaja? |
![]() |
22.12.2016 21:27 <Make> Tuolla on noita Ornon samantyylisiä, tätä mallia ei kuitenkaan näy: http://www.muistaja.fi/imageinfo.php?id=69740&view=lres&prms=s_start%3D120%26s_class%3D1%26s_adv%5B0%5D%3Dn%25E4yttelyt%26s_advfrom%5B0%5D%3D2 |
|
22.12.2016 21:21
<Make>
Tuolla on loistelampun himmennyslaitteet luonnossa, huonosti vaan näkyy: http://www.muistaja.fi/imageinfo.php?id=69737&view=lres&prms=s_start%3D100%26s_class%3D1%26s_adv%5B0%5D%3Dn%25E4yttelyt%26s_advfrom%5B0%5D%3D2 Pohjakuorma näkyy sielläkin olevan. Tuossa taas moottoripotentiometrillä oleva himmennin 3kVA: http://www.muistaja.fi/imageinfo.php?id=69733&view=lres&prms=s_start%3D100%26s_class%3D1%26s_adv%5B0%5D%3Dn%25E4yttelyt%26s_advfrom%5B0%5D%3D2 |
![]() |
22.12.2016 20:58 <Make> Niin se taitaa olla. Etureunassa on kai arvokilpi. |
![]() |
22.12.2016 20:45 <Make> On todella kevyt, jos vain reilun kilon on. |
![]() |
22.12.2016 20:07 <Jouko> Tunnistimen sijaan kytkentärasialta vaikuttaa. Ylin halogen uudempaa mallia kevyemmästä ulkoasusta päätellen. |
![]() |
22.12.2016 15:32 <calm> Tuossa lähikuva: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/6487 Ovat tosiaan ihan päättömän kevyitäkin hoikan ulkoasun lisäksi. |
![]() |
21.12.2016 21:57 <Sähkäri65> Siinä on varsin fiksu perustusratkaisu: ei ole tarvittu kuin kolme pilaria, kun on saatu erotin, jännitemuuntaja, katkaisija ja virtamuuntaja asennettua (muuntajaperustusta käytetty hyväksi). Linjanpuoleisille tukieristimille toki oma perustus. Joskun on nähty, että linjasta tullaan suoraan kiertoerottimen napoihin. En pidä hyvänä asennustapana. Tässä asennuksessa sitä ongelmaa ei ole. |
![]() |
21.12.2016 21:30 <Make> Samanlainen havainto tänäänkin. Jos se AC-ledi vaikka sitten vei jännitepiikkien keston. Korvaavat ledit Steineleihin olisi ollut varmasti parempi ratkaisu. Liekö tuo Airamin teettämä malli, kun ei kovin yleisen näköinen ainakaan ole? |
|
21.12.2016 21:22
<Make>
Kulmissa näkyy kohoumat, varmaan hitsaussaumat. Ehkä runko on vain taivutettu. Voihan peltien valmistaja olla sama... Liitäntälaitetta vaihtaessa on mukava pudottaa tuo lasi, kun varmaan on ihan irrallinen... Ei siitä varmaan saa mistään kunnolla otettakaan. |
|
21.12.2016 21:07
<Make>
On tuo sen verran pelottavan näköinen, ettei moni ole varmaan uskaltanut asentaa. Yksi hehkulamppu-lasikuitupallo vielä löytyy, ja aika puhdaskin. On se aika tunnelmallinen malli. Tuossa isopallo-Globuksia, halkaisija ehkä 600 mm?: https://www.google.fi/maps/@60.3232883,25.0550396,3a,30y,79.83h,93.83t/data=!3m6!1e1!3m4!1sVCJ7P051wxhzWM1_R96pKQ!2e0!7i13312!8i6656!6m1!1e1 Tuossa näyttäisi olevan Orno häkillä. Tiedä sitten, onko häkki kuitenkin sama kuin Idmanissa. https://www.google.fi/maps/@60.2978346,25.0507765,3a,15y,119.21h,97.09t/data=!3m6!1e1!3m4!1sckYCg2DRk8Xuv5BnvNYVhg!2e0!7i13312!8i6656!6m1!1e1 |
![]() |
21.12.2016 20:43
<Make>
Airam kai toimii omien sarjojensa tehonpuolitusdiodin kanssa, kun ilmeisesti juuri nuo Finnlumorit eivät toimineet. Tuossa 5-haaraisessa kynttelikössä oli alunperin 55 voltin lamput, ovat ainakin reilusti mitoitetut. Monien korvaavien lamppujen käyttö tuntuu vaativan monenlaista tietämystä. Oliko tuo 3V muuntaja AC vai DC? |
![]() |
21.12.2016 18:36 <Sähkäri65> On kyllä tosi luiruja nuo 110 kV eristimet. Komposiittia? Ei voi olla posliinia. Tietääkö joku? |
|
21.12.2016 01:19 <RicuP.> Enpä ole tuota isopallo Globusta nähnytkään missään, enkä Ornon häkkiä. |
|
21.12.2016 01:17
<RicuP.>
On kyllä vähän ja ainakin enemmän, kuin alkuperäinen. Mistähän sillekin on nimi tullut. Voi tuo olla uusi versio, ehkä.. Nuo vanhat pallot olivat kyllä kieltämättä hieman jo huonossa hapessa. Tuo on jopa melko puhdas verrattuna Sillankorvankadun palloihin, jotka on jo melkein mustia ja vielä paikallaan, mutta valoa ei juuri nimeksikään. Varmaan olisivat kestäneet paremmin, jos olisi pesty välillä. Hyvin näkyy nuo kuitujen säikeet kuvun pinnassa. Kuvan ottamisen jälkeen seuraavana vuonna nämä vaihdettiin. Vanhoista kuvista päätellen hienon näköinen valo tulee hieman epätasaisen pinnan ja kuitusäikeiden ansiosta, mutta tuskin lasikuidusta enää kukaan tekee muuta kuin lipputankoja, veneitä ja piirilevyjä. Oli aikansa muodissa kuumuutta ja rasitusta kestävänä, helppotyöstöisenä materiaalina, kunnes muut halvemmat muovit tuli. |
![]() |
21.12.2016 00:19
<RicuP.>
Finnlumorissa on vieläpä laajempi jännitealue 10-46V, että käyvät myös 5 -haaraiseen (46V). https://www.motonet.fi/fi/tuote/383615/LED-varalamput-kynttelikkoon-7-kpl-E1010-46V01W Tuossa ja paketissa sanotaan, että käyvät kynttelikköön, mutta ei sitä, että käyvät kuitenkin myös kuusenkynttiläsarjaan 16-20-os (12-15V), mutta eivät taas 30-os, joten kuluttajalta vaaditaan tietämystä ja laskupäätä, että tietäisi että noita voi käyttää muissakin sarjoissa. Lisäksi paketissa mainitaan, että "eivät välttämättä käy kynttelikköihin, joissa on aijemmin ollut Led lamput", tarkoittaa vissiin tätä 3V tapausta, josta selvittiin muuntajan vaihdolla. |
![]() |
20.12.2016 23:37 <RicuP.> Jaaha. Vähän alkaa näyttämään siltä että ainakaan isoimmat merkit ei kestä suurista lupauksista huolimatta... Vissiin hinnoittelu perustuu merkin tunnettavuuteen, ei niinkään laaatuun. Sitten kun on kyseessä tunnettu merkki, niin ajatellaan, että "tämä oli vain joku maanantai kappale" vaikka kaikki olisivat sitä ennemmin tai myöhemmin. Voin olla melko varma, että todella harva Led valaisin kestää loppupeleissä edes puolia luvatusta käyttöiästä, saatika sen jälkeen 70 % valovirrasta puhumattakaan. |
|
20.12.2016 22:46
<RicuP.>
Tuli vaan joskus semmoinen ajatus, että tämä voisi olla myös PSO:n kilpaileva malli Minikofferille juuri tuon muotokielen perusteella, mutta tarkemmin ajatellen tuskin on. Tämä on kyllä tosiaan sama, kuin tuo SLO 8810 ja teräväkulmaisuus voi johtua valmistusteknisistä asioista, että noin isoa runkoa ei voi vetää yhdestä puusta, kuten Minikofferissa. Voi kuitenkin olla, että muotoilu on ottanut vaikutteita PSO:n mallista ja että tämän valmistus olisi aloitettu -77 jälkeen, kun PSO siirtyi SLO:lle, laatikkosarjaa täydentämään. Kuitenkin noiden kiinnikkeiden perusteella tämä voisi olla alunperin jopa vanhempikin SLO:n malli. Pitää laittaa kuva vastaavasta PSO HKP sarjan 1x 250W mallista. Heittimen liitäntälaitteen vissiin voi vaihtaa, mutta ei Philipsiin, jos osia ei kerran saa.. :) |
![]() |
20.12.2016 21:41 <Make> Taitaa olla 1.11 mainituista Erozeista ensimmäinen rikki. Olin näkevinään, että valo oli hyvin himmeä ja lähinnä vain valoaukon kulmassa. |
![]() |
20.12.2016 21:29 <Make> Ei varmaan Airam maksa itseään takaisin sähkölaskussa tuohon hintaan. Tuossa nyt 1kpl 2,50e https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/airam-8-34v-0,2w-e10-led-varalamppu tai 7kpl 12,95e: https://www.rautia.fi/verkkokauppa/airam/varalamppu-airam-led-7kpl-8-34v-0-2w-e10-matta-valkoinen# |
|
20.12.2016 21:20 <Make> Eikös tuo Koffer nyt ole samanlainen kuin: http://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?album=2487&pos=40&pid=70647 |
|
20.12.2016 21:16
<Make>
Onhan tuo vähän lepakko/vampyyriaiheinen muotoilun osalta. Jos tuo on Minilepakon uudempi versio. Lasikuitupallo lienee ollut hieno aikoinaan. Kuka osaisi vielä tehdä... Tuossa on kai Idman Globus todella isolla opaalipallolla: http://www.vastavalo.net/lokki-lintu-maailmanpyora-lokki-ja-maailmanpyora-505202.html Ehkä näin tuollaisen juuri. Ornollakin on kai ollut Globus Reimari- tyylisiä koristehäkkejä palloille. Ehkä näin sellaisenkin juuri. http://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?album=3741&pos=74&pid=69610 |
|
20.12.2016 20:56
<Make>
Epäiletkö, että tuo voisi olla laatikko-PSO:n sukulainen? Tuo näyttäisi olevan samanlainen kuin em. natikkaversio vanhoilla Minikofferin salvoilla. Heittimien arvokilpi pitäisi olla vasemmassa sangassa. Ei varmaan saa selvää tähän vuodenaikaan. Tehosta en tiedä, tuossa vaan näkyy nuo kannen merkkien selitykset. Kirkkaat ainakin olivat. Ainakin esitteessä myönnetään: "Varaosien saatavuus: Ei" ja Made in China. Ohjeen mukaan liitäntälaitteen voi kuitenkin vaihtaa? |
![]() |
20.12.2016 20:27 <Make> Jaa, padonpurku on otettu taas esille. |
![]() |
20.12.2016 19:35 <STP> Napakorkeus ~140m ja siipi 62m, eli roottorin halkaisijaksi saadaan mallimerkinnän mukainen 126m. |
|
20.12.2016 17:52 <RicuP.> Vähän epäilen tuota Ornoksi, tms., koska ainakin Idmanilla oli tuohon aikaan oma vastaava P2-80, ja SLO:lla Minikoffer ja Orno pelasi muutenkin lasikuidun kanssa. Mutta mistäs sitä varmaksi tietää. Löysin muuten kuvan Hyvinkään Hämeenkadun vanhoista palloista: http://www.vastavalo.net/valaisin-street-lamp-pole-katulamppu-270520.html |
|
20.12.2016 17:45
<RicuP.>
Tuohan onkin hyvä, jos loistehonkin ja ym. näkee. Ei se yhtiön antama ohje kerro juuri mitään, mitä mittarista oikeasti näkee. Ei varmaan ole omakotitalojen valaisimia kompensoitu. Noissa perus kotipaneelivoimaloissa on vähän niin, että saat myydä sähköä tyyliin sata vuotta, ennenkuin se kattaa tuon syöttölaitteiston kustannukset. Ja se ylimääräinen sähkö mitä jää on kuitenkin usein melko vähäistä ja kestää vain hetken. |
![]() |
20.12.2016 17:35 <RicuP.> Joo, Airam on kallis, täälläkin Motonetissä oli jotain tuota hintaluokkaa ja nuo Finnlumorit taisi olla 4e/7kpl. |
|
20.12.2016 17:31
<RicuP.>
Voi se hyvinkin olla 250W. Mietin vaan, jos se ei olekaan SLO/Idman, vaan joku muu, mutta kai se on kuitenkin vaan isompi malli. Jaa, eli tuossa on joku linssi optiikka. Nuo ovatkin aika korkealla, että epäsymmetrisien heittimien valokeilat ovat kai aika lähekkäin jo seinän vieressä. Valaisee tuota pihaakin hyvin, jos on tuo 12 000lm, joka myös viittaisi 250W lampun korvaamiseen. |
![]() |
20.12.2016 12:14
<Mikko Koho>
Ja hyvähän se on syyttää vesivoimaa.. http://yle.fi/uutiset/3-9361423 |
|
20.12.2016 11:19
<calm>
Numerotkin toki ovat jo näkyvillä, mutta taidan pitää ne kuitenkin tuolla webin puolella enkä seinällä. Joku vanha analoginen mittari sen sijaan voisi olla vielä... :) Pörssisähkön hintakäyrät: http://calm.iki.fi/sahkonhinta/oss_kuluttajaporssihinta Esimerkkikäppyrä vuorokauden sähkönkulutuksesta: http://calm.iki.fi/sahko1d-20110906 .. ja paljon muutakin mitä ei julkisesti näytetä, niin kuin reaaliaikadatat. |
![]() |
20.12.2016 08:01 <Koomikko> Löytyi sitten varamuuntaja http://yle.fi/uutiset/3-9357049 |
![]() |
19.12.2016 22:53
<Mikko Koho>
Ja noille miljoonillehan ei löydy yhtään akuutimpaa käyttökohdetta? http://yle.fi/uutiset/3-9362258 |
![]() |
19.12.2016 21:16 <Make> Jotakin siellä on, aika pahassa paikassa ainakin heittimeksi... |
|
19.12.2016 21:14
<Make>
Kupu on sitten kauhan reunan muotoinen, kun tiiviste ei mene kauhan mukaan kulmissa. Ei ole Muistajassa tällaista näkynyt, vaikka siellä melkoisesti Ornoa onkin. Eh-versio tuon luulisi olevan, korvaava natikka voi olla mahdollinen. Valaistustilanne oli vaihteeksi kehno, kun tämä ja toinen Minikoffer ovat pimeitä ja toisessa Minissä on loppuun kulunut lamppu. Kaikki ovat vielä aika korkealla. Stanssauksia onkin mukava bongata tähän vuodenaikaan... |
|
19.12.2016 20:57
<Make>
Ainakin ylimääräistä aurinkopaneelien sähköä voi täällä myydä, joten ainakin uusi mittari varmaan osaa mitata senkin: https://www.keravanenergia.fi/energiaremppa/aurinkopaneelit/ Vanhemmissa loistevalaisimissa kompensointi lienee suht harvinaista. |
© Janne Määttä 2004-2017