|
06.04.2022 21:34
<Make>
Kauppiaat haluavat tietysti kiinteät ledit kiinteillä tunnistimilla... Mahtaako muihinkin loppuneisiin tuotteisiin vaikuttaa komponenttipula. Mustia voimapistorasioita olisi kerran tarvittu. Oli vaan todella pitkä toimitusaika niin ei otettu. |
|
06.04.2022 21:05
<RicuP. >
Hyvinkäällä ei ole enää 8512 kuin muutamia kymmeniä. Eh malliakin ko lampulla jopa löytyy muutama. Nykyään noita Led malleja on vaikka minkänäköisiä ainakin Hyvinkäällä, että en ole vähään aikaan pysynyt niiden perässä. Johto on helpompi oikaista eikä ole solmussa nostokorissa. Yleensä ainakin meillä kaapelit mitattiin tarkkaankin ja asennettiin valaisimeen valmiiksi. Monessa varsinkin nyky valaisimessa on erittäin hankala asentaa valmiiksi pylväästä tulevaa johtoa, kun valaisin pitäisi olla auki ja samalla koitat tähdätä sojottavia mmj:n päitä syvällä valaisimen sovitteen uumenissa olevan tiivisteen tai holkin läpi. Vielä pahempi on mallit, joissa johdon sisäänvienti vaatii että valaisin on irti sovitteesta. Tällöin joudut pylväässä kiinnittämään valaisimen sovitteeseen pitäen avointa valaisinta kainalossa ja yrittäen tähdätä ruuveja sovitteen läpi... 8512 ja Manta oli niitä harvoja joissa tämä oli kuitenkin helppoa, koska johto pujotettiin läpiviennistä vasta kun valaisin oli kiinni jo pylväässä. |
|
06.04.2022 20:45 <RicuP. > Toisaalta jos tuo on oikein tehty, niin ei pitäisi tulla jännitettä ennen kun lamppu on paikallaan ja valaisin suljettu. Varmaan on noille enää erittäin vähän kysyntää. Suuri osa loisteputkista kielletään ensi vuonna. |
|
06.04.2022 20:40 <RicuP. > Valaisin on varmaan saanut kipeää kun tuolla käytävän päässä tehtiin IV koneen uusintaa. |
|
06.04.2022 20:38
<Make>
Yksi todella erikoinen loistelamppu on 25W 75cm T8, näköjään sellaisia on terraarioissa: https://www.faunatar.fi/terraario/terraarion-lampolamput-ja-loisteputket/exoterra-reptile-uvb-100-loisteputki.html Näköjään sille käy sama kuristin kuin 30-wattiselle: https://www.faunatar.fi/terraario/terraarion-valaisimet/arcadia-loisteputkirunko-25-30-w-a19095.html Tuossa on myös vähän em. tyylisten "jatkopalojen" tyylinen idea: https://www.faunatar.fi/akvaario/akvaarion-valaistus-ja-tarvikkeet/aquael-leddy-tube-retrofit-sunny.html Ilmeisesti tuo puolikiinteä ledi asennetaan vain mekaanisesti loistevalaisimen kantoihin ja sähkö tulee erillistä johtoa pitkin. |
|
06.04.2022 20:34
<RicuP. >
Näin on. Noissa USB rasioissakin on jotain toimitusvaikeuksia, kun pelkkää 3A mallia ilman sukoa ei ollut hyllyssä kuin yhdellä tukulla ja sekin monta kymppiä kalliimpi. ABB on näköjään lopettanut kojerasia vahtijussit ja korvannut ne kokonaan 'mukavuuskytkimillä', mikä on kyllä päällepäin paljon nätimpi ja fiksumpi, joskaan ei niin suorituskykyinen. Markkinoilta on lähtenyt myös lähestymiskytkimet, joita vielä hetki sitten kampanjoitiin hygienisenä kytkimenä. Pohjautuivat kai samaan vanhaan releinserttiin. Häipyneet on myös kojerasia radiot, valkoista Impressivo settiä lukuunottamatta, sekä Kosti moottorisäätimet ja ruuviliittimelliset 2-os Jussi, Kosti ja Product mallit. Sen sijaan tuo Mattamusta näyttää olevan nyt joku muotiväri, kun kaikkia erikoisempiakin vekottimia saa sillä sävyllä ihan keskuksista voimapistorasiaan ja valaisinkanteen. |
|
06.04.2022 20:16 <RicuP. > Kyllä kaikella on aikansa ja nykymaailmassa tuo kivihiilen lopettaminen on väistämätöntä. Ihmetyttää vaan, että millä meinaavat korvata tuon. Lisäksi vielä kun venäjän tuotteistakin ollaan luopumassa. Korvaavat energiamuodot tuskin työllistävät yhtä paljon. |
|
06.04.2022 20:03
<RicuP. >
Nyt näyttää olevan Mekan alu kanavien tuotanto siirtynyt Suomesta Slovakiaan ja päädyt ja muut pikku osat Kiinaan... Tuo on onnistuttu hyvin salaamaan, kun ei mitään juttua ole tästä näkynyt. Huomasin vaan, että sävymuutoksen ja sähkönumeroiden vaihdon jälkeen oli Made in Finland teksti lähtenyt pois. Rasiat tehdään vielä kai ABB:llä Porvoossa. Sen sijaan samaan yhtiöön kuuluva Unipro on siirtänyt kosketinkiskovalmistuksensa Oulusta Hämeenlinnaan vasta valmistuneeseen uuteen tehtaaseen. |
|
06.04.2022 16:08 <Mikko Koho> Ilmakehän kannalta kivihiilen polton lopettaminen on hyvä asia, mutta sillä on toki samalla myös sosiaaliset vaikutuksensa. Käsittääkseni ulkomailla tuota on vastustettu juuri siksi, että kivihiilikaivokset ja -voimalaitokset ovat niin tärkeitä työnantajia. |
|
05.04.2022 23:37
<Hartsa>
Eipä paljoa naurata tilanne... eläkevirkoja ei enään ole... https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008727981.html |
|
05.04.2022 21:16
<Make>
Ilmeisesti on puhelimien latauspiste suunnitteilla. Taustan valaisimelle on ilmeisesti käynyt joku vahinko. |
|
05.04.2022 21:12 <Make> Niin, kun on vain yksi nasta päässä, lediputkessa sähkö tulisi väistämättä läpi. Sehän ei käynyt, että jos toinen kanta on valaisimessa kiinni, niin lampun irtonaiseen päähän tulee sähkö. |
|
05.04.2022 21:03
<Make>
On siinä aika monta johdinta. Oikein salmiakkia löytyy vielä. |
|
05.04.2022 21:00
<Make>
27.5.2018 mainittu asia sai eilen ja tänään jatkoa samoilla kulmilla. Taas lähti muutama 8512, jotka tulvivat jo aika pahasti. Samalla vaan lähti Scandideluxit, joissa en ole huomannut mitään vikaa. http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/9341 Tilalle tuli jotkut Philips ClearWay gen2 näköiset, mutta ovat mustia. Asennustakin vähän näin. Ilmeisesti 8512:sta ei avattu muuten kuin varren kiinnikkeen avausta varten. Johdotkin vaihtoivat, asentaja riiputti niitä aina nostokorista, lieneekö jotain pituuden mittausta. |
|
05.04.2022 19:24 <RicuP. > Tuohon tulee vielä testiin Impressivo 1x suko + 2x USB-A pistorasia. |
|
05.04.2022 00:33 <Jouko> Kojeistoja näkyy ainakin vuoden 2002 Paikkatietoikkunan ilmakuvassa. |
|
05.04.2022 00:01 <Jouko> https://www.kaleva.fi/kylmasen-suurpalo-rantsilassa-sai-alkunsa-sahkolai/1866090 |
|
04.04.2022 21:47 <Mikko Koho> Joku vastaava Kylmäsellä kävi. Olisiko peräti PEN löystynyt/irronnut, jolloin vaihejännitteet menivät päin prinkkalaa.. |
|
04.04.2022 21:09 <Make> Olikohan Kylmäsen tehtaalla vähän sama tilanne, että virta karkasi rakenteisiin. |
|
04.04.2022 14:41
<Mikko Koho>
Tuosta Corten-teräksen paloaseman rakentamiseen käyttämisestä tuli mieleen, että joku irvileuka voisi rahoituksen pienennettyä riittävän alas todeta, että paloaseman ulkoasu symboloi samalla myös laitoksen palvelutasoa.. Tämä on tätä ikuista "mihin rahaa käytetään"-problematiikkaa, mutta tuolla alalla resursseja ei ole ainakaan liikaa. Viimeisimpänä sivutoimisen henkilöstön varallaolot lienee ajettu alas lähes koko maassa ja monessa paikassa tuo varallaolo on ollut oleellisena tekijänä varmistamassa, että hälytystilanteessa on aina joku porukka, joka lähtee. |
|
03.04.2022 23:58
<Mikko Koho>
Ei liity kuvaan, mutta varsin mielenkiintoinen sähköpalon syttymismekanismi.. https://pelastustieto.fi/pelastustoiminta/ulkomailta/hajavirta-sytytti-tulipalon-vanhassa-kolmikerroksisessa-puutalossa/#c316418a |
|
03.04.2022 23:46
<Mikko Koho>
Yhdysvalloissa näyttää käyneen tällainen tapaus. Akuston kenno vaurioitui ja siitä seurasi lopulta räjähdys. https://pelastustieto.fi/pelastustoiminta/ulkomailta/neljalle-palomiehelle-vammoja-sahkovaraston-rajahdyksesta/#c316418a |
|
|
03.04.2022 21:13 <Make> Tuo yksilö onkin vielä pystyssä, vaikka muut ja itse talo ovat häipyneet. |
|
|
03.04.2022 21:10 <Make> Tuo pylväs on jotenkin ilkivaltaherkkä. Nimittäin Lyon oli yritetty rikkoa ja tilalle oli tullut Ensto Saga. On aika mones valaisin, on ollut ainakin Panssarinyrkki, ufo, 2x Gaze Park, Lyon ja nyt Saga. |
|
|
03.04.2022 21:03 <Make> Vielä on pari pronssista ja tuo vaihdetulla kuvulla oleva. |
|
|
03.04.2022 21:01 <Make> Varren kiinnitystä on jossain vaiheessa säädetty, kun nyt tällä puolella on iso pultti mutta toiselta puolen puuttuu edelleen. |
|
|
03.04.2022 20:57 <Make> 29.5.2021 mainittu Tuusulan tilanne on muuttunut. Hattupalloihin on vaihdettu maissilamppuja ja ilmeisesti kuvut pesty, kun kirkkaita ovat. Mutta sekaan on ilmestynyt aika paljon mk4 Camilloja! |
|
|
03.04.2022 20:33 <Make> Tuokin on nyt häipynyt hiljattain... |
|
|
03.04.2022 20:21 <Make> Nyt nuo varret ja kaikki ovat häipyneet. Sen sijaan tähän on kai lisätty muutama valaisin tuonne taustalle päin. |
|
|
03.04.2022 20:18
<Make>
Nämä ovat häipyneet hiljattain, kauan pysyivätkin... Myös varret on vaihdettu lyhyisiin. Myös 20kV on maakaapeloitu muutama vuosi sitten. |
|
|
03.04.2022 20:15 <Make> Tämä on nyt häipynyt hiljattain... |
|
03.04.2022 20:10 <Make> Yläasteen keittiössä oli ainakin osittain sukkulavalaisimet 70-luvun tyyliin. |
|
03.04.2022 20:06
<Make>
Oho, on ollut melkoinen pamaus. Ei taida juuri muu kuin eh kestää tuollaisissa olosuhteissa... Sinne on kai hiljattain vedetty maakaapelit, kun ne ovat uudenkarhean näköiset. |
|
03.04.2022 18:45 <RicuP. > On kyllä hyvin salama lyönyt, kun sisukset ja heijastin on lentänyt mäkeen. On ollut varmaan hyvä pamaus. Sulakekin lentänyt kunnolla. |
|
03.04.2022 18:40 <RicuP. > Onhan tuolla leipomo osastokin, mutta toisessa päässä. Tässä on lämmin valmistus ja jakelu. Tekevät tuhansia aterioita päivässä. |
|
03.04.2022 12:55 <Froggy> Yläasteen keittiössä saattoi olla samanlainen valaistusratkaisu, mutta T8 putkilla. |
|
03.04.2022 12:03 <Hartsa> Sitä arvuutelin mutta jotenkin putkahti ekaks mieleen leipomo.. |
|
03.04.2022 09:39
<Froggy>
Tuossa oli vielä yksi Mekes: https://maps.app.goo.gl/JXoPxrN246wPhFJ6A Kyllä kaikki taisi olla eh:lla. Video löytyi: https://youtu.be/hDcZeZB3yJQ |
|
03.04.2022 07:59
<RicuP. >
Näitä kuvan valaisimia oli aikoinaan myös Viherahon nurkilla mutta vaihdettiin käytettyihin 8522 malleihin muutama vuosi sitten. Onko niissäkin sitten nyt Eh? Olis kiva nähdä miltä näyttää kun salama on iskenyt |
|
02.04.2022 23:57 <RicuP. > Sairaalan keittiö on tämä |
|
02.04.2022 23:17
<Froggy>
Uudessa kylässä on ihmeellistä, että siellä näyttäisi nyt olevan elohopealamput, vaikka ennen näkyy olleen natikat myös kauhoissa! Joku outo ryhmävaihto on ollut. Joskus viime kesänä jostain Viherahon videosta näkyi, että salama oli iskenyt 8522:een. Nyt se näytti olevan korvattu Idmanin HGX-kauhalla. Ainakaan kovasti ei näkynyt minkäänlaista ledivalaisinta... |
|
02.04.2022 18:16 <Hartsa> Onko kyseessä joku leipomo ?? |
|
02.04.2022 12:01
<RicuP. >
Juu, tuolle systeemille on vielä oma laitehuone, jossa pumput ja systeemit. Kaapelointi ja kojeet on ihan paikallista asennusta. Niiden paikat oli kaikki tehty tehtaalla valmiiksi Kaikki keittiölaitteet on toimittanut Metos Oy Keravalta. |
|
01.04.2022 22:39
<Make>
Tänään löytyi lisää aurinkolamppuja... Työkaveri on nyt saanut perintönä vaikka mitä. Yksi koje onkin Orno 40-038 valaisin varustettuna alkuperäisellä Airam HgU alppiaurinkolampulla! Hän toi sen töihin ja vähän tutkittiin. Lieneekö lamppu oikeasti Osram Ultra-Vitalux... Itseasiassa se on tuossa: https://www.huuto.net/kohteet/orno-valaisin-40-038/560537971 Kuulemma mukana on vihreät suojalasit. Lieneekö tuo Ornon ja Airamin yhteistyötä, kun valaisimessa lukee "Aamulla aurinko, illalla Airam." Perinnön jättäjä liittyi jotenkin sähköliikkeeseen Oy Valojohto Ab, joka oli kai aika iso toimija Keravalla päin. |
|
01.04.2022 22:18
<Make>
Basen asennusohjeet ovat kyllä laadukkaat... "Led-putkien kanssa on käytettävä putken mukana tulevaa oikosulkusuojaa, joka laitetaan valaisimessa sulakkeen paikalle." https://www.airam.fi/tuote/base-base Heijastimia saa vain 10 kpl:n erissä. Vai Fagerhultit keräävät pölyä tällä kertaa. Alunperin Keravan Lidlissä merkki taisi olla Regiolux, T8 ilman heijastinta. Nyt taitaa olla Led putket ja heijastimet, en tiedä onko valaisimet samat. |
|
01.04.2022 22:04
<Make>
Vai itsepesevä katto, nyt on kaikki kuultu. Turvakytkimet taitavat olla sentään Katkon. |
|
01.04.2022 21:59
<Make>
Kyllähän se din-kiskoon tuleva MS1,5DIN ainakin asialliselta tuntuu päällepäin. Kaikki vihjeet alkuperästä on kyllä häivytetty, olisiko edes sisäpuolella... Finnparttia ja Etherma ovat varmasti jossakin symbioosissa keskenään... Nyt kyllä aivan kaikki ilmoittelevat hinnankorotuksista, jopa tulevista useammista peräkkäisistä. Vaikka lämmitysöljy oli syksyllä kuulemma 0,70/ litra, nyt on 1,70/ litra! Eikä ole mikään nollaenergiatalo... Fiboxia kyllä kuluu meilläkin paljon, kun ei oikein ole sille kilpailijoita. |
|
01.04.2022 20:03
<RicuP. >
Samanlainen kuin MS1 PUR Oiva on myös Onnline moottorisäädin, joita löytyy aikamoinen läjä, kun ei tullutkaan käyttöä työmaalla. Vaikuttaa vähän saksalaiselta, mutta ei vissiin ole. Kiinnitysrengas on muovia. Liekö nyt jossain itä Euroopassa tai jopa Ukrainassa valmistettu. Tuo on nykyään aina hyvä syy, että hinnat on nousseet. Ei luulisi tuommoisessa mitään kovin kummoista arvokasta komponenttia olevan. Ennemminkin saatavuusongelma. Ite suosin myös Fiboxia, kun tehdään Suomessa. Tuli hankittua pari Highline painikesäädintä, pitää kokeilla miten toimii. Pitäisi toimia myös Dalilla. Ei kuitenkaan ole mitään trimmereitä. |
|
31.03.2022 22:26
<RicuP.>
Tässäkin oli ennen sama homma. Tuossa vasemman sähkökourun kohdalla oli ennen seinä ja tuo loppu osa oli suihku ja pukuhuone niinkuin laatoista näkee. Sitten rysäyttivät seinän pois ja tekivät keittiön. Samalla valaistus ja katto uusittiin Lautex katosta moduulilevykattoon ja tuli jostain puretut 4x T5 valaisimet kahta erilaista mallia. Sittenhän niistä yksi kypsyi, niin innostuin tekemään vähän isompaa remonttia valaistukseen. Kaikki meni uusiksi, vain syöttöjohto on ihan alkuperäinen. |
|
31.03.2022 22:13 <RicuP.> Juu, tuossa katossa on osia joissa lukee jonkin saksalaisen firman nimi. On kyllä viimeisen päälle rakennettu rosterista kaikki sähköjen putkituksetkin. Tuo katto on vielä semmoinen, että se pesee itse itsensä, siksi on tuommoisia suuttimia. |
© Janne Määttä 2004-2017