<< ^ >>

DSCN4183_publ.JPG

Tainionkosken ykköskone on pelti kiinni. Tuonnekin on uutisoitu tulevan kahden koneiston saneeraus mutta juuri muuta ei ole kuulunut. Tulvaluukut olivat tuolloin yötä myöden auki kun koneistokapasiteetti ei riittänyt.
Tuo kone on hyvin lähellä sitä paikkaa missä oli alkuperäinen, isommassa mittakaavassa koskea hyödyntänyt, voimakanava jonka turbiineista osa välitti voiman suoraan tehtaan koneille ja viidessä taisi olla generaattorit jauhamassa sähköä. Tuolla on vielä jossain alkuperäisiä turbiinin akseliaukkoja jäljellä. Taustalla olevat rakennukset ovat entistä Tornatorin/Enso-Gutzeitin Tainionkosken tehdasta ja nuo on nykyisin raunioitettu eli hallitusti purettu osa pois. Syy päätökseen oli se että rakennukset olisivat, turvallisena pysyäkseen, vaatineet kalliin remontin, tiloille ei todennäköisesti olisi saatu asiallista käyttöä mutta rakennusten purkaminenkaan ei olisi tullut, historian takia, kysymykseen. Niinpä tuo lienee asiallinen ratkaisu pattitilanteeseen. Vuodelta 1950. Imatra 30.05.2013
Kuvaaja: Mikko Koho

04.01.2015 20:45 <Mikko Koho> Ja talvi on tullut Imatrallekin. Kuuleman mukaan Vuoksessa yläpuolella ollut puomi on napsahtanut poikki ja laitoksen edusta oli tänään pitkän aikaa jääkalikoita täynnä, itse paikalla käydessä jäät olivat n. kuvauskohtaan saakka, aiemmin ne olivat olleet pidemmälläkin. Sitten yhtäkkiä virtaama alkoi nousta silmissä ja laitos imuroi kaikki jäät ihan välppien luokse, lisäksi ykköskone meni joko pienille tehoille tai putosi verkosta ja muut kolme konetta ajoivat virtaamaa senkin edestä. Lopulta koneet rauhoitettiin mutta Imatrankoskella oli ihan kelvolliset virtaamat.
18.04.2017 15:10 <Mikko Herpman> Sattui Forttumin sivulla silmään Tainionkosken remppa. Jokohan on alkanut, tuleekohan ohijuoksutusta nyt keväällä reippaammin jos on koneistoja seis.

http://www.fortum.com/fi/energiantuotanto/vesivoima/ajankohtaista-1/Pages/Tainion-peruskorjaus-alkaa.aspx
18.04.2017 20:24 <Mikko Koho> Kyllä siellä on luukut kiinni ja nosturi hommissa. Ja jokunen ohijuoksutus on näkynyt mutta Saimaa on aika rauhallinen järvi, tilavuutta on niin paljon että sen saa kyllä tulvimaan muttei äkkiä. Ja muistaakseni menee loppukesään ennenkuin loput tulvavedet ovat täällä alhaalla ja pinta alkaa laskea.

© Janne Määttä 2004-2017