<< ^ >>

Picture 1031_publ.jpg

- Maalämpöreikiä ja ilmeisti höyryn ulospuhallukseen liittyviä laitteita, ainakin isompi on äänenvaimennin. Porareikien päät ovat puolipallon muotoisten vaaleiden kupujen alla. Reikien syvyys on n.2,5-3km, reiästä riippuen, ja niistä saadaan kuuman höyryn ja veden seosta jonka lämpötila on n.280-320°C . Vesi, jota geoterminen energia lämmittää, on peräisin jäätiköltä jonka sulamisvesistä on muodostunut järvi ja josta vesi suotautuu maaperään kuten Suomessakin. Islannissa on kolmenlaisia alueita. Joillakin alueilla lämpöä ei saada, matalapainealueella, johon mm. Reykjavik kuuluu, saadaan kyllä lämmintä vettä ja höyryä mutta niillä voi ainoastaan lämmittää taloja tai ulkoilmauima-altaita jotka ovat paikallisille samanlainen asia kuin sauna suomalaisille. Sähkön tekeminen onnistuu ainoastaan korkeapainealueilla joilla on muistaakseni viisi tai kuusi voimalaa. Tämä voimala, Hellisheiši, on lajissaan Islannin suurin ja maailman toiseksi suurin laitos. Syy laitoksen hyvään tuotantoon on siinä että järvestä maaperään suotautuva vesivirta on suuri ja vakaa. Kuuma vesi virtaisi joka tapauksessa maan alla mereen.
Ensimmäinen käynti maauimalassa oli kokemus, ilman lämpötila oli 4-5°C ja kun ensin oli kokeiltu 27,5°C iso allas niin oli aika mennä porealtaan kaltaiseen altaaseen jonka lämpö oli "vain" 44°C.. Uimalan suihkutiloissa ei ollut samanlaisia painonappihanoja tai valokennoja kuten Suomessa vaan jos joku jätti suihkun auki niin sitten jätti. Paikalliset sai hyvin hämmästyksen valtaan kun esitteli kuvaa missä on leukaa myöden jäisessä vedessä.
Voimalakäynnin laatutaso oli sitä luokkaa että sen jälkeen oli pakko juoda kuppi kahvia ja kävellä uimaan. Islantilaiset ovat kuulemma hyvin samanlaista kansaa kuin suomalaiset. Viinan paremmuutta ei mitata maulla vaan sillä mistä saa parhaimmat kännit ja eräs versio "oikeaoppisesta" valmistautumisesta 200-300-henkilöä käsittävän tilaisuuden vetämiseen on vetää edellisenä iltana kunnolla "perseet olalle" niin että sammuu ja aamulla vetää 10km lenkki maauimalalle jolloin herää ja uimalassa voi rentoutua ja pestä krapulahiet pois..
Edit: korjattu hieman kuvatekstiä nettiä selatessa ja äänenvaimentimien tiedon löytyessä. Islanti, Hellisheiši 01.05.2012
Kuvaaja: Mikko Koho

© Janne Määttä 2004-2017