<< ^ >>

P6210001_publ.jpg

- Fortumin Tainionkosken voimalaitos. Tainionkosken vesivoimaa on hyödynnetty jo 1800-1900-lukujen vaihteesta lähtien. Tainionkoskella sijainnut vanha vesivoimala, joka sijaitsi suunnilleen etualalla näkyvän matalamman rakennusosan kohdalla ja sen vasemmalla puolella, rakennettiin 1920-luvulla ja se oli alunperin varustettu kahdella vaaka-akselisella kaksois-Francis-koneistolla, joissa kummassakin oli peräti kaksi kaksoisturbiinia. Myöhemmin laitosta täydennettiin vielä sifoni- ja aputurbiineilla. Nykyisen Tainionkosken voimalaitoksen vanhempi osa rakennettiin 1950-luvun alussa Enso-Gutzeitin toimesta. Vanha voimala pysäytettiin loppuunajettuna 1970-luvun alussa ja purettin lopullisesti uudempaa laajennusosaa tehtäessä. Imatran voima osti laitoksen v.1983, ja alkoi suunnitella laitoksen laajentamista, sillä sen juoksutuskyky muodosti pullonkaulan Vuoksen vesivoiman hyödyntämiselle. Matalan rakennusosan yläpuolella näkyvästä seinän sävyerojen rajasta vasemmalle puolelle oleva rakennus on 1980-luvun lopun laajennusosa.
Laitoksen putouskorkeus on 8m, teho 62MW ja maksimijuoksutus on tällä hetkellä 1040m3/s. 50-luvulta peräisin olevat kolme koneistoa ovat pystyakselisia Kaplan-koneita, joissa on sateenvarjo-tyyppinen generaattori. Neljäs koneisto on vaaka-akselinen bulb-tyyppinen Kaplan-kone, jossa generaattori on sijoitettu vesiteihin turbiinin eteen. Laitoksen ohjaus on alempana olevan Imatrankosken voimalaitoksen tapaan Fortumin vesivoimavalvomossa Muhoksessa. Yhdessä vaiheessa oli huhua ohjauksen siirtymisestä Espooseen, ja tällä hetkellä viimeisin kuulemani versio on se että ohjaus siirtyisi jossain vaiheessa Ruotsiin. Vuodelta 1951. Imatra 22.06.2008
Kuvaaja: Mikko Koho

04.06.2013 10:39 <Mikko Koho> Ei näytä hyvin menevän.. Ihmettelen vaan uutisoinnin "nopeutta." Liekö yritetty pitää asia salassa?
http://goo.gl/XkjhS
05.06.2013 09:43 <Hartsa> Aika harvinainen että magnetointikaappi palaa, olisiko joku muuntaja ottanut ja poksahtanut kaapissa?
05.06.2013 14:09 <Mikko Koho> Painetun lehden mukaan eivät tiedä vielä itsekään. Ensin purkavat palaneet osat pois ja sitten ihmettelevät lisää. Ja miten lie käynyt genulle.. Onko sekin saanut samalla siipeensä vai selvinnyt ilman mitään. Tuossa nelosessa kun genu on, kuten kuvatekstikin sanoo, sijoitettu vesiteihin niin en sitten tiedä miten helppo sellainen generaattori on purkaa jos vertaa normaaliin pystykoneeseen.

© Janne Määttä 2004-2017