<< ^ >>

IMG_2401.JPG

25 kV Kuivalan sähköaseman kondensaattoreita. Oulu, Kuivala 18.06.2007
Kuvaaja: Janne Määttä
Sijainti: N 64.94659° E 25.51957° Karttapaikake Google Maps OpenStreetMap

27.09.2007 11:00 <Toivo Miettinen> Käväisin tuolla sitten, minäkin. Siellä on graffiteja paikoissa, joissa ei totisesti pitäisi olla! Tuonkin kuvan oikeassa reunassa näkyvän kompensointikelan betoniseen jalustaan oli joku valopää käynyt spraymaalia suihkuttelemassa. Siinä on sentään 25 kV ihan kosketusetäisyydellä. Eikö nuoriso ymmärrä noihin liittyvää hengenvaaraa, vai eikö ne välitä? Huh!
27.09.2007 12:50 <Mikko Koho> Sanotaanko että vanha sanonta, "luoja karsii hulluimmat", pitää edelleen paikkaansa. Sanoisin että ainakin osaa omanikäisistä, ja toki löytyy myös kokonainen ihmisryhmä jota ikään katsomatta, eivät minkäänlaiset varoitukset/kiellot kiinnosta pätkän vertaa. Kuinka paljon on esimerkiksi mediassa puhuttu järjettömän kaahailun vaaroista? Mielestäni aika paljon. Ja silti saamme samaisesta lähteestä lukea lähes päivittäin juttuja kuinka joku on taas täysin silmittömällä kaahailulla saanut jonkun ajettua hengiltä. Täytyy vaan näiden asennevammaisten valopäiden kohdalla toivoa etteivät he satuttaisi itseään. Ei niinkään heidän itsensä vuoksi, vaan siksi että yleensä vaikkapa liikenteessä tai tällaisella kytkinkentällä hölmöillessään myös täysin viattomat sivulliset joutuvat kärsimään. Itse en ainakaan haluaisi olla sen asentajan asemassa joka varallaolossa ollessaan tulee hälytyksen paikalle saattamana toteamaan että joku makaa pahoin palaneena ja henkihieverissä paikassa missä hänen ei edes pitäisi olla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, sekin päivä voi vielä tulla vastan kun itse elvytän parasta työkaveriani sähköiskun jälkeen. Ei missään tapauksessa toivottavaa mutta täysin mahdollista.
28.09.2007 22:35 <Hartsa> Juu kyllä se vaara tässä työssä on pidettävä mielessä.......!!
10.01.2017 11:23 <Topiax> Lehden mukaan graffiteja sähköasemaan maalanneet aiheuttivat jälleen itselleen hengenvaaran, tällä kertaa Ulvilassa tammikuun alussa. Poliisin mukaan Vainiolan sähköaseman rakenteisiin on maalattu spray-maalilla graffiteja tammikuun alussa. Tekijät ovat menneet aidatun alueen sisäpuolelle hengenvaara-kylteistä huolimatta.

http://tinyurl.com/hxlmr2e
10.01.2017 11:35 <calm> Googlen kuvassa paikalla onkin ihan avoimien ovien päivä, mutta ei tägejä. http://goo.gl/62FfrI

© Janne Määttä 2004-2017