<< ^ >>

IMG_8892.JPG

2x20 kV + 110 kV Kiuruvedeltä Iisalmeen lähtevä linja. Kiuruvesi 28.03.2006
Kuvaaja: Janne Määttä
Sijainti: N 63.66583° E 26.60252° Karttapaikake Google Maps OpenStreetMap

27.10.2013 19:36 <Hartsa> aikas sinkeellä........
23.06.2014 20:12 <Jouko> Savon Voiman asiakaslehti (2/2014) kertoo että suunnittelupöydälle on tulossa/tullut Peltomäki-Kiuruvesi välinen 110 kV johto. Merkittävin rakentamiskohde vuonna 2014 on kuitenkin Varkaus - Humalamäki välinen johto-osuus.

Samassa jutussa myös:

"Sähköasemien peruskorjauksia tehdään Varkauden Kinnarissa, Suonenjoella sekä Varpaisjärvellä.
Jakeluverkon, eli 20 kV sähöverkon perusparannuskohteita on yhteensä yli 150 kappaletta. Suurimmat niistä ovat tänä vuonna valmistuvat Lapinlahti - Ahmo väli sekä Varpaisjärven taajaman alue.
Lisäksi suuria saneerauskohteita tehdään Peltosalmi - Salmenranta välillä, Keskisiikajärvi - Kari välillä, Rautavaaralla, Suonenjoen Rieponlahdella, Nilsiän Marjomäki - Sänkimäki välillä sekä Vesannolla Harinkaa ja Vesannontie alueilla."

Kinnarissa ei oman havainnon mukaan ole ainakaan vielä isompaa remppaa alkanut, mutta Suonenjoella oli huhtikuussa viritteillä jo uutta kenttää vanhan viereen.
23.06.2014 20:18 <Jouko> Olihan siinä samalla aukeamalla vielä maininta että vuonna 1982 käyttöönotetun Kiltuan vesivoimalaitoksen saneeraushanke alkaa tulevana syksynä ja tuotantokäyttöön päästään jälleen kevään 2015 aikana.
"Saneerauksessa uusitaan turbiinin juoksupyörä, laakerointi ja sen säätöjärjestelmä. Lisäksi vanha koneautomaatio korvataan uudella ja generaattorille tehdään laaja perushuolto."

© Janne Määttä 2004-2017