<< ^ >>

IMG_20200126_194156.jpg

Pari summamutikassa valittua, suunnilleen julkaisukelpoista, kännykkäkameraotosta Imatran voimalaitoksen hyytämisestä. Laitoksella kolme koneistoa näytti olleen seis, neljä oli käynnissä ja, alakanavan kaiteen helinästä päätellen, "haukkoi henkeään" ja tärisi normaalia enemmän.
Joillain joilla hyytö on tavallinen ilmiö, mutta Vuoksen Imatralla olevissa laitoksissa sitä ei ole tiettävästi esiintynyt, ainakaan näin pahana, 1980-luvun alun jälkeen. Jäälautat ovat tukkineet koneita 2000-luvullakin.
Ilmiönä täsmälleen sama, kuin muun muassa autoilijoita kiusaava alijäähtynyt vesi, joka vesivoimakoneistoon virtauksen mukana joutuessaan tukkii välpät ja vaikeuttaa tai estää veden pääsyä koneistoon. Edetessään ilmiö ensimmäisessä vaiheessa alentaa koneiston saamaa putouskorkeutta, sen jälkeen rajoittaa virtaamaa ja, tehon alentuessa riittävästi, takatehosuoja laukaisee generaattorin verkosta.
Tehokkain keino torjua tätä on pakkasten alkaessa, sopivassa vaiheessa, pienentää juoksutusta ja ajaa tasaista virtaamaa sen verran pitkään, esimerkiksi muutama vuorokausi, että jokeen ehtii syntyä jääkansi, joka estää ilman ja veden kontaktia. Vuodelta 1929. Imatra 26.01.2020
Kuvaaja: Mikko Koho

27.01.2020 13:30 <Mikko Koho> Liian kylmä vesi aiheuttaa ongelmia Imatrankosken voimalaitoksella&#8201;–&#8201;Fortum aloitti ohijuoksutukset viikonloppuna

https://uutisvuoksi.fi/uutiset/lahella/e63d7d65-9b6b-45b7-8feb-e670fed69dfe
02.02.2020 01:25 <Hartsa> Jossain laitoksisahan ne kokeili sähkölämmiteisiä välppärautoja. Kun hyytökelin aikaan ne tahtovat mennä jäähän ja syödä sitten virtaavan veden tuloa turbiinille.
02.02.2020 14:00 <Mikko Koho> Imatralla oli aikoinaan kuudessa koneistossa vesikiertoinen lämmitys välpissä ja lämpö tuli, yllätys yllätys, sähkökattilasta. Kaikkea on kokeiltu mutta jäädytysajo ja mahdollisesti Inerta-160-maali ovat osoittautuneet toimiviksi. "Mahdollisesti" sen takia, että kokemus puhuu, mutta tieteellinen näyttö puuttunee.
14.01.2021 18:24 <Mikko Koho> Nyt iski hyytö Tampereen Lielahden lämpövoimalaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11736265
12.01.2023 14:21 <Mikko Koho> Tuosta jutusta näkyi valvomon näyttöä zoomailemalla näppärästi uimaveden lämpötila: "Jokivesi 0.29°C" Ei vain valitettavasti ollut jutun julkaisupäivän lukema..
13.01.2023 14:21 <Jouko> Mielenkiintoista sisäkuvaa francis-turbiinista, myös yllättävän puhdasta kuin vasta olisi valmistunut, ei ole vesi paljoo värjännyt seiniä. Olisi mielenkiintoinen paikka käydä. Onkohan runkoäänet millaiset tuolla potkurimontussa jos viereiset koneikot on käynnissä?

Yhdessä ruotsalaisohjelmassa kävivät ison Kaplan-turbiinin alapuolella imuputkessa kahlaamassa, kuulemma salainen kalapaikka. Taisi olla Ruotsin salaiset huoneet -ohjelma joka silloin tällöin tullut Tv1:ltä, ja voi Areenastakin löytyä.
13.01.2023 22:31 <Koomikko > Eipä näytä olevan Areenassa, aikanaan kun ohjelma oli televisiossa niin silloin oli myös Areenassa samaan aikaan. Norjan vastaava on Areenassa.
14.01.2023 01:01 <Mikko Koho> Tuo näytti olleen kolmoskoneiston spiraali, ja kolmonenhan on nelosen ohella toinen niistä koneistoista, jotka vastikään peruskorjattiin.
Tuossa jutussa näytti siltä, kuin kaikki muut kuusi koneistoa olisivat olleet tuotannossa. Videon äänimaisemasta saanee jotain vihiä.

© Janne Määttä 2004-2017