![]() |
02.04.2016 15:18
<Hartsa>
niimpä ja siihen aikaan maadoitukset on ollu mitä olleet..Ainahan salama tulee läpi oli sitten millaiset hyvään. |
![]() |
02.04.2016 15:16 <Hartsa> Valio tulee ottaamaan poweria =D Jännä kun kuitenkin tarvitsevat höyryä niin eivät tee samalla turbiinia sähkötuottoon. |
![]() |
02.04.2016 03:04 <RicuP.> Juuri tämä Saarijärven Koskenkylän alue oli erityisen paha paikka ukkosella. Isovanhemmilla oli myös ensimmäisten joukossa sähköt talossaan tuohon aikaan, jo 30 -luvulta. Erään kerran kävi niinkin ikävä tapahtuma, kun tuli ukkonen ja isoäiti oli sammuttamassa valoja tuvasta, niin salama iski juuri samaanaikaan sähkölinjaan sillä seurauksella, että isoäitini sai mojovat tällit valokytkimestä ja käsi halvaantui.. |
![]() |
02.04.2016 00:32 <Hartsa> Jos ei käyttöä ole niin se on paras "harsia" vanhat puhelinpiuhat pois ei ukkonen niin herkästi tule sitä pitkin. Mummolassa aina ukkosella otettiin verhot pois puhelinpistokeen kohdalta ja pistorasioiden koska saatoi niissäkin leimahtaa sisällä. |
![]() |
02.04.2016 00:30 <Hartsa> Juu näin olen tarinoita kuullut, tuttavilla oli kanssa aikoinaan "kylänkeskus" läpikät oli ukkosella kaikki auki. |
![]() |
01.04.2016 22:38 <RicuP.> Tuosta ukkosjutusta tuli mieleen, että isovanhempieni talossa keskisuomessa oli puhelinkeskus 1950 -luvulle asti. Siellä kun ukkonen iski, niin kaikki keskuksen läpät lensi auki ja kerran salama löi niin kovaa, että pöytäpuhelin rähähti ja verhot kärähti puhelinpistorasian kohdalta. Vähänaikaa oli korvat lukossa:p Mökillä taas salama rikkoi eräs kesä 3kpl vanhoja Ericssoneja. Niihin vaihdoin vain muutaman transistorin niin taas pelasi. 2008 salama poltti seinällä kulkevän puhelinjohdon, niin, että mustat viivat jäi hakakiinnikkeen kohdalle. Silloin purin koko systeemin pylväästä eteenpäin pois. |
![]() |
01.04.2016 21:50
<Tuomo Y>
Qwerty1:tä kompaten, pariryhmistä isompiin lohkoihin.... Ja värit on myös kohdallaan tässä vaiheessa perjantaita:) |
![]() |
01.04.2016 21:40 <Tuomo Y> Näissä kaapeleissa on johtimet (kierretyt parit) nipuissa jotka eroteltu toisistaan erivärisillä muovinauhoilla. |
![]() |
01.04.2016 21:34 <qwerty1> Esim. 400-parinen tais olla jaettu neljään lohkoon jotka on numeroitu nauhalla 1-4. Yksi lohko on sitten jaettu 10 osaan ja jokainen osa on erotettu toisistaan eri värisellä nauhalla: sininen, oranssi, vihreä, ruskea, harmaa jne. |
![]() |
01.04.2016 21:29 <Tuomo Y> Johtimien paperieristeissä oli erilaisia väriraitoja yms. ja johdinlohkoja eroteltiin erivärisillä pumpulilangoilla. Johdinniput kiersivät tietyssä värijärjestyksessä jne. Kuva kaapelinäyte on ajan saatossa haalistunut värittömäksi. |
![]() |
01.04.2016 21:28 <Make> Jostain on tullut pätkä harmaakuorista, vähän vähempinapaista sisäkaapelia. Siinäkin on monenvärisiä johtimia, taitaa vain olla useampi samanvärinen... Onko johtimet jossain nipuissa, kun kuvassa on muovinauhoja seassa? |
|
01.04.2016 21:21 <Make> Jotenkin tuntuu, että PC:tä käytetään vikaantumisajastimena juuri kellastumisen takia. Vaikka jossain ok-talon pihassa harvemmin tarvitaan äärimmäistä iskunkestävyyttä. Silti uudehkoissakin pihoissa näkee valaisimia kellastuneilla kuvuilla. |
![]() |
01.04.2016 21:14 <Make> Voi olla Strömberg. Jossain noita olen kanssa nähnyt sähköön liittyen. |
![]() |
01.04.2016 21:10 <Make> Kai noissa johtimissa jotain merkintöjä sentään on tunnistamista varten? |
|
01.04.2016 21:06
<Make>
Ne olivat aika sileäpintaisia, ehkä sitten mineriittisiä, koko noin 2 m suuntaansa. Hyvä tietää, mitä olivat, aikoinaan asia mietitytti. |
![]() |
01.04.2016 20:01
<Hartsa>
Tää oli joskus normaalia pirisytti puhelinta mutta jos tuossa ois puhelin ollu kiinni niin ois varmaan kärähtänyt https://www.youtube.com/watch?v=tnzz3-HFP1w |
![]() |
01.04.2016 18:36 <RicuP.> Joskus näin tuommoista koaksiaalikaapelia, jossa oli kaksi keskilankaa sisällä tuon yhden sijasta. En nyt muista mihin sitä käytettiin, mutta puhelimiin liittyi kuitenkin. Tyyppi oli AJSI. |
![]() |
01.04.2016 18:31
<Tuomo Y>
Täältä löytyy kaikenlaista kuvaa asiaa sivuten: ;) http://relaflex.fi/verkkomuseo/ |
![]() |
01.04.2016 18:01 <RicuP.> Siinä on saanut krone rimaa olla metrikaupalla:D Suosiolla mielenterveyden kannalta suosittelen pysymään tuosta kaapelista kaukana :) |
![]() |
01.04.2016 17:51 <RicuP.> Noita ei taida kyllä oikein mistään saada käytettynä. Noita ei ole juurikaan kuntien alueilla käytetty, enemmänkin taloyhtiöiden pihoissa ainakin täälläpäin. Sinäänsä valaisin ei ole kovin harvinainen. |
![]() |
01.04.2016 17:43 <RicuP.> Näkyy tuokin killu olevan saarivaltiosta kotoisin. Eräs vanha puhelinasentaja kertoi, että tuo avolinjan lankojen etäisyys on tarkka, varsinkin kulmakohdissa, koska muuten impedanssi lankojen välillä vaihtelee ja voi tulla heijastuksia ja häiriöitä muihin lankoihin. Tämä voi aiheuttaa puheluiden kuulumisen ns. läpi. Tämäntakia tuossakin kulmakohdassa eristimet ovat päällekkäin. Lanka on tosissaan jäykkää. Silloin kun tämä puhelinasentaja aloitti työnsä keskisuomessa 1940 -luvun lopussa oli pulaa langoista ja etenkin kuparista. Pahimpina aikoina käytettiin kuulemma piikkilankaakin johtimena kun muuta ei sattunut saamaan. |
|
01.04.2016 17:26 <RicuP.> Ketosen Puistohelmi esitteessä näkyy eri materiaalien kellastumisindeksi vuosissa. |
|
01.04.2016 17:16 <RicuP.> Nykyisin lasikuitu pallot alkaa olla niin rapeita, että vettä menee sisään ja ne murenee käsiin. Mun mielestä akryyliset kuvut ovat paljon parempia kuin muut, koska ne eivät kellastu 30v juuri yhtään ja niitäkin saa kirkkaana, valkoisena ja huurrettuna. PC on taas siitä hyvää, että se kestää kovaa lämpöä ja kovia iskuja hyvin. Tosin varsinkin valkoinen kellastuu ajanmyötä hyvin paljon lämmön ja uv:n vaikutuksesta, kuten tuossa kuvassa näkyy. |
![]() |
01.04.2016 16:49 <Hartsa> Muistan aikoinaan kun tuuut....tuuut.. Välissä kuului "Moi moi mitäs sulle kuuluu yms " puhetta jonkun aikaa =) jotankin linja vuotanut taikka jotain. |
![]() |
01.04.2016 16:40 <RicuP.> Mikähän meni vikaan... liikaa kuormaa vai? Varmaan aika hankala remontti tuli. |
![]() |
01.04.2016 15:13 <RicuP.> Nuo alemmat kotelot näyttävät Strömbergin koteloilta. Saman näköisiä, mutta leveämpiä on käytetty tonttiliittymien mittaus ja päävarokekoteloina ainakin 60-70 luvuilla. Niitä on varmaan jouduttu uusimaan kun ovat sisältä usein aika happamassa kunnossa. |
![]() |
01.04.2016 14:15 <Tuomo Y> Kyllä nämä toimi lähtökohtaisesti kantoaaltotekniikalla. Toki en voi varmasti sanoa tehtiinkö näihin jotain virityksiä digitaalipuolelle loppuvaiheessa. |
![]() |
01.04.2016 13:49 <Mikko Koho> Tuon kun vedät kaivinkoneella poikki niin firma kiittää. Erään sähköyhtiön asentaja/asentajat muisteli että erään kerran, kun menivät toisessa kaupungissa iltaa viettämään, joku asentaja oli teltassa nyhräämässä ja kun tulivat illanvietosta pois niin teltassa paloi edelleen valo ja joku oli värkkäämässä jotain. |
![]() |
01.04.2016 13:31 <Skoude> Kyllä on ollut hommaa, kun noitakin karvoja rupee kytkemään. Menee kuitenkin väärin, eikä Pihtiputaan mummon puhelimesta kuulu kuin naapurin papan höpinää. Alkaa oikein päätä särkeä ajatus. Alkaa kummasti ymmärtää, kuinka fiksu nykyinen kännykkäsysteemi on. |
![]() |
01.04.2016 10:54 <Skoude> Oliko systeemi tuon kaapelin aikaan jo digitaalinen, vai pärjättiinkö kantoaaltolaitteilla? |
|
01.04.2016 07:14
<Tuomo Y>
Nuo Maken mainitsemat kopit olivat juuri Posti- ja telelaitoksen ajan puhelinkaukoverkon koaksiaalikaapeleiden välivahvistinasemia. Niitä oli parin kilometrin välein. Ja nuo mainitut Posti- ja telelaitos-kaapelimerkkikepitkin liittyvät siihen verkkoon. |
|
01.04.2016 00:41 <Hartsa> Vanhoja puhelinkeskuskoppi osa oli mineriitistä tehtyjä. osa on jätety paikoileen esim tässä.... http://yle.fi/uutiset/vanha_puhelinkeskuskoppi_taipuu_tuumailutilaksi/6156405 |
|
31.03.2016 21:37 <Make> Joskus oli sellaisia harmaaseinäisiä, vihreäkattoisia koppeja teiden varsilla, esim. 140-tiellä Mäntsälässä. Sellaisen lähellä taisi olla näitä keppejä. Liittyiköhän kopit puhelimiin vai mitä olivat? Ovat hävinneet jo kauan sitten. |
|
31.03.2016 21:17
<Make>
Valaisin on Järnkonst ja tyyppi 7375/1-80/125: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/8861 Vieressä on melkoinen kokoelma lämmitystolppia. |
![]() |
30.03.2016 21:26 <Make> Näyttäisi olevan. |
![]() |
30.03.2016 12:23 <Jouko> Pallaksella samanlaisia? http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/2732 |
![]() |
30.03.2016 08:36
<Tuomo Y>
Teräskuparia käytetään edelleen itsekantavissa 1- ja 2-parisissa MU -kaapeleissa ("killuissa") http://www.sahkonumerot.fi/0250158/ |
![]() |
30.03.2016 06:35
<Tuomo Y>
Yleisimmät avojohtimet olivat 2.2mm ja 3mm teräslankaa tai 3mm kuparilankaa. Teräskuparina löytyi 2.03mm ja 2,64mm .... niitä käytettiin jos tarvittiin kuparia parempaa lujuutta ja pelkkää teräslankaa parempaa johtavuutta. (Lähde: PTL/linjanrakennustarvikkeet 2/82) |
|
29.03.2016 21:22 <Make> Pitää laittaa kuva lasikuitupallosta, alkavat olla kaikki hävinneet. |
![]() |
29.03.2016 21:15
<Make>
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1459214295499?ref=hs-prio-1-1 "FBI onnistui murtamaan iPhonen suojauksen ilman Applen apua" Helsingin Sanomat Ulkomaat 29.3.2016 |
![]() |
29.03.2016 16:32 <calm> Sitä minäkin jostain muistelen, mutta maanomistajien kanssa ei päästy yhteisymmärrykseen, niin tuli sitten tähän. |
![]() |
29.03.2016 16:31 <calm> Eipä se Elenian asema varmaan mihinkään ole siirtymässä - paikka olisi jakeluverkon kannalta paljon huonompi. |
|
29.03.2016 15:00 <Jouko> Nelostiellä jossain Pyhäjärvi-Rantsila suunnalla näkyy paikoin metsässä noin 50m päässä tiestä kuvan mukaisia paaluja. Olisiko varauduttu valtatien leventämiseen ja sijoitettu kaapelireitti jo alkuvaiheessa kauas nykyisestä tiealueesta. |
![]() |
29.03.2016 14:50 <Jouko> Onkohan nuo avopuhelinlinjat olleet jotain teräskupariseoksia kun ovat niin jäykkiä käsitellä ja taivuttaa. Puhdas kupari saattaisi olla liian pehmeää yksisäikeisenä kiristeltäväksi, saati tykkylumitaakkoja kannattelemaan. Ainakin sellainen käsitys on ollut... |
![]() |
29.03.2016 14:40 <Jouko> Ruukin nykyinen sähköasema siis muuttanee tähän ( http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/7807 ) ? |
![]() |
29.03.2016 14:34 <Jouko> Alkujaankos tätä suunniteltiin tuonne joen toisellepuolelle, maaseutuopiston kulmille voimajohtojen risteykseen, mutta päädyttiinkin sitten tänne kankaalle. |
|
29.03.2016 09:34
<KuPe>
Lasikuitupallo oli enemmän tunnelmavaloa, mutta oli kestävämpi, kuin akryyli pallo, polykarbonaatti syrjäytti pian molemmat, kun saatavilla oli sekä, kirkas ja opaali. |
![]() |
29.03.2016 06:00
<Tuomo Y>
Hieno tuo Ylen dokumentti :) |
![]() |
28.03.2016 23:10 <Koomikko> Samanlainen kaappi tässäkin on. Harvinaisempi leveä orsi http://vaunut.org/kuva/97073 vanhempaa puhelintekniikkaa ja "kunnon" linjoja http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/02/21/sana-siirtyy-nykyaikaista-tiedonvalitysta-1950#media=28601 |
|
28.03.2016 21:39 <Hartsa> Näitä kaappeja näki ennen maaseudulla aika yleisesti. |
© Janne Määttä 2004-2017