<< ^ >>

valoviiri.jpg

230 V Kiitorataa muistuttanut taideteos poistettiin Helsinki-Vantaan kupeesta

Eero Metson ajatukseen perustuva Valoviiri tervehtii Tuusulantielle ohikulkijoita. Eipä tervehdi enään on laitettu matalaksi... Vuodelta 2000. Vantaa 14.04.2015
Kuvaaja: Harri Pesonen

24.04.2015 22:32 <Hartsa>
Valoviirin toteutti vuonna 2000 Helsingin Energia, jonka liiketoimintapäällikkö Eero Metso suunnitteli teoksen. Sen huolto ja ylläpito on ollut Olli Markkasen johtaman yksikön vastuulla – vuodenvaihteeseen saakka Helenin ulkovalaistusyksikön ja siitä eteenpäin rakennusviraston ulkovalaistustoimiston.

Tilalle tulee nykyaikaisia tievalaisimia, jotka puolestaan korvaavat kirkkaan keltaista valoa tuottavat pienpainenatriumlamput.

Valoviiri-teokseen oli ohjelmoitu useita vaihtuvia kuvioita. Kuvion vaihtumista ei pystynyt näkemään ohi ajaessa, mutta seuraavana päivänä sen värit saattoivat jo olla erilaiset.

25.04.2015 20:09 <Make> Muutaman kerran olen nähnyt tuon toiminnassa, ja ovelan näköinen oli.
Vuosia sitten pääsin ajamaan Tuusulanväylän läpi pimeällä, koko matka oli vielä silloin valaistu pienpainenatriumilla. Siinä oli ihan oma tunnelmansa...
25.04.2015 22:11 <Make> "...yksityiskohtaisen sijoitus- ja teknisen suunnittelun ovat toteuttaneet SITO, Obelux ja Helsingin Energia." http://alk.tiehallinto.fi/upiiri/taide/index.htm

© Janne Määttä 2004-2017