<< ^ >>

P5090097_publ.jpg

20 kV Etelä-Karjalan ammattiopiston Tekniikan koulun (ex. Imatran ammattikoulu) harjoituslinja. En käynyt näissä pylväissä kertaakaan ammattikoulun aikana mutta valmistuin silti neljässä vuodessa sekä sähkö- että automaatioasentajaksi. Imatra 09.05.2008
Kuvaaja: Mikko Koho

29.08.2014 22:25 <Make> Valaisimet ovat erittäin todennäköisesti Ornon mallistoa, on ollut myös Tuusulassa yleinen malli.
10.05.2016 21:41 <Make> Kävin katsomassa samanlaisia Tuusulan yksilöitä, ei vaan ollut enää mitään nähtävää... Jostain yksilöstä taisi silloin aiemmin puuttua kupukin. Kuristimen kuppi on kuitenkin vähän erilainen, kuin: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/7745 Pylvään perusteella vuosimalli olisi kuitenkin samaa luokkaa.
10.05.2016 23:22 <RicuP.> Minulla on sisäkuva tuommoisesta, ei tosin kovin hyvä, kun kännykällä hätäpäissä otettu. Sisällä rakenne vaikuttaa aika monimutkaiselta ja kupista pilkistää vanhanmallin pakkakuristin ja pönttömallin lampunpidin sen päällä. Kilpeä en ehtinyt näkemään, mutta nyt kun katsoo niin vaikuttaa, että ei välttämättä olisikaan Orno.. Ornon vanhan mallin kuppi on vähän saman mallinen, mutta pitkulaisempi.
11.05.2016 21:10 <Make> Tuo lienee varmaan Fresta tai vastaavaa... Oli olo, että lamppu olisi kyljellään, tiedä sitten. Tuusulaan oli tullut pienet, kulmikkaat ledivalot. Ornon vanhan mallin kuppia olen nähnyt myös.
17.05.2016 21:30 <Make> Tuusulan ledivalot olivat vähän tuon tyyliset, mutta ilman "kuristinkoteloa". http://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?album=4097&pos=3&pid=120264 Mitään niissä ei tuntunut lukevan.
17.05.2016 23:07 <RicuP.> Jaaha, ei näissäkään mitään lukenut, muutakuin ledien piirilevyssä VS. Hella lightingillä on vähän samantapainen pitkulainen malli.. Voisiko olla se?
18.05.2016 20:40 <Make> Ei oikein Hellalta näytä. Täytynee laittaa kuva.
21.05.2016 22:42 <Make> Tuollaisia on Tuusulassa: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/8992
25.06.2016 22:24 <Make> ...ja olihan noita pyöreitäkin: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/9042
10.04.2017 21:24 <Make> Sitten kouluaiheeseen. Erään ammattikoulun sähköasennuslinjan ekaluokkalaisilla on selvästi opittavaa. Sinne oli kai tullut tavaratoimitus, sisältönä esim. kaapelia. Ekaluokkalaisten piti laittaa tavarat hyllyyn. Ei siinä muuten mitään, ottivat vaan kaapelit pois pakkauksista! Opettaja oli kuulemma käynyt "hieman" kuumana. Tällaisen tarinan kuulin.
12.04.2017 14:44 <Mikko Koho> Omana kouluaikana osastonjohtaja otti kuulemma lämpöjä kun joku vanhemman ikäryhmän jannu oli tilannut loisteputkivalaisimen koulun laskuun. Kyse kun oli ATEX- eli rähähdysvaarallisen tilan valaisimesta niin lasku oli ollut parin tonnin luokkaa..
12.04.2017 15:07 <RicuP.> Aikamoista hölmöilyä:D Meillä taisi aikoinaan opet tilata koulun piikkiin milloin mitäkin. Eräs tutkallinen jonovalaisin oli pukuhuoneen vessassa hajotettu edellisen ryhmän toimesta ja meillehän tuli kolehti siitä. Uutta valoa ei kuitenkaan koskaan tullut ja kolehti taisi mennä opettajien virkistyskäyttöön:D
12.04.2017 21:23 <Make> Siinä on johdot äkkiä solmussa ilman pakettia... Kokemusta on, kun paketti on joskus hajonnut.
En nyt muista, että olisi koulun piikkiin kukaan yrittänyt mitään tilata.
12.04.2017 22:53 <RicuP.> Aina välillä niitä hajoilee ja se panta lähtee, niin koko nippu levähtää..

Amiksessa ykkösluokkalaiset oli kerran niin ahkeria kun piti alkaa johdottamaan katuvalaisimia, että meni 50m MPLM:ää siinä samalla liitosjohdoksi. Nootti tuli ja uusiksi meni ja me viimeisellä vuodella olleet jouduttiin sitten töihin..
Vähän sama kävi, kun erään toisen vuoden ykköset saneerasivat vanhoja koululle toimitettuja katuvalaisimia. Ohje oli, että vanhat osat ja johdot pois niin, että lämmönkestävät lampunpitimen johdot vaan jää. Kyllähän ne jäikin, mutta osassa vaan puolet lyhyempinä.. Valaisimet oli niitä PSO HKP 5 laatikoita ja ensimmäinen saneerauserä joskus 10 vuotta sitten.

Valojen kanssa sähläsivät myös kerran, kun oli taas johdotusta ja piti lamput ruuvata myös kiinni. Kävipähän niin, että kun tarkoitus oli tehdä nopea kenttäasennus niin, että valaisin heitetään avaamatta pylvään nokkaan ja kytketään alapäästä oli tietenkin osasta valaisimia jäänyt huoltokytkin auki, tai lamppu löysälle ja muutamassa liittimessä "paita välissä"..
13.04.2017 22:26 <Make> Niin se on, että ei osaa ajatella, mikä asia ei ole kaikille itsestään selvä.
14.04.2017 01:17 <RicuP.> Niinhän se on. Oppimaanhan tuonne on tultu ja tekemällä parhaiten oppii, teki sitten virheitä tai ei.
Opettajienkin pitäisi muistaa, että nuo ykköset ei ole välttämättä koskaan edes nähneet mitään noita kamoja. Kokeneelle kaikki on niin itsestään selvää, että ei tule ajatelleeksi, että joku ei välttämättä toimi oletetulla tavalla.

Ite olin kiinnostuksesta perehtynyt ja tehnyt noita hommia jo ennen amista. Eihän meillä opetettu teorian lisäksi oikeastaan mitään, vaan vanhimmat opetti ykkösiä oikeissa hommissa.
14.04.2017 22:14 <Make> Meillä oli aika heti asennusharjoitus, pistorasia ja jakorasia harjoituskopin seinille ja kaapeli välille. Ymmärrettävästi tuli hyvin monenlaisia versioita. Minulla oli melkein virheetön...

Siitä tulee äkkiä palautetta, jos on kuoren päältä kiristetty.
27.03.2018 15:29 <Mikko Koho> Nyt on vakavia väitteitä entistä oppilaitostani kohtaan.

https://uutisvuoksi.fi/uutiset/lahella/3040dc1c-23ea-4843-83fe-9c5952773ee1
27.03.2018 21:11 <Make> Aikoinaan ehkä oli vähän samoja havaintoja omassa koulussa, mutta ei lähelläkään noin vakavia.
28.03.2018 17:37 <RicuP. > Minä olen nähnyt ihan työssä olevienkin asentajien tekemiä asennuksia, joita ei uskoisi ammattilaisen tekemiksi.

Eräs esimerkki oli erään keittiön työtasovalo, joka oli liitetty vanhaan 2x 1,5N johtoon ja josta oli jatkettu pinta-asennuksena uudelle pistorasialle. Valaisin, eikä mikään muukaan ollut millään tavalla maadoitettu. Kevi oli kytketty vain pistorasian ja valaisimen välissä, mutta ei johtanut mihinkään.

Löysiä ruuviliittimiä näkee aina joskus. On myös näkynyt valitettavan paljon kostean tilan asennuksia, joissa läpivientitiivisteet on tökätty puukolla auki niin, että kaapelin ja tiivisteen väliin on jäänyt selvä rako. Samoin on näkynyt IP 44 uppokalusteita, joiden takaa on unohtunut tiivistekaulus, tai kalusteen runko on syvemmällä, kuin seinäpinnan päälle tuleva kansi, jolloin väliin jää veden mentävä rako.
Jussi ja Impressivo pistorasioissa näkee milloin kaluste on ruuvattu liian kireälle, jolloin pistorasiaosan reijät ovat kantta syvemmällä.

Oli kaluste, tai muu mikä hyvänsä, niin epäilyttävän asentajan tekeleeksi asennuksen tunnistaa, jos vaikka pintajohdot ei ole siististi laitettu ja rasioiden kannet irvistää.
Voisi käydä napsimassa muutaman kuvan aiheesta.
28.03.2018 18:47 <Mikko Koho> Jotenkin rupeaa soimaan päässä Pink Floydin Money:
https://www.youtube.com/watch?v=-0kcet4aPpQ
28.03.2018 21:39 <Make> Päivien pituudesta tai lyhyydestä tuli aikoinaan myös kokemuksia. Siitä väännettiin lopulta oikein tiedote, monen vanhemmat kai olivat kyselleet asiasta. Syitä taisi olla juuri säästöt ja jotain opetuksen uudelleen järjestelyä.
Ja koulun paritalotyömaa... Vaatehuoneissa oli jakorasiat hukassa, olivat lopulta jääneet kattolevyjen alle eikä kai esiin otettu. Samoin niiden oviin oli suunniteltu rajakytkimet. Ne vaihtuivat kai liiketunnistinvalaisimiin. Johdot kytkimille oli vedetty ja kytketty eikä enää saanut irrotettua em. piiloon jääneestä rasiasta. Eräs opettaja meinasi, että jätetään päät karmin taakse piiloon eikä kerrota muille. En tiedä, miten lopulta kävi. Muutakin siellä taatusti oli.

Ammattilaisen tekemiä on kaapissa oleva pistorasia, jonka runko oli jäänyt seinää vasten ja kansi oli kaapin takalevyä vasten. Ja 3x halogeenivalojen 2,5 mm2 johdot, jotka oli jotenkin tungettu muuntajan max 4 mm2 liittimiin.
28.03.2018 23:08 <RicuP. > Ehkä nyt jo voi kertoa, mitä oli yli 10v sitten opiskeluaikoinani. Oli kaikenmaailman säätöjä ja prseilyä. Meno oli joskus ihan semmoista, ettei sitä uskoisi ammattioppilaitoksessa olevan ja nimenomaan opettajien toimesta.

Teoriatunneilla ope kävi pitämässä nimenhuudon ja laittoi tunnin alulle. Sitten painui aamukaffelle toiselle osastolle ja tuli siinä kaksoistunnin jälkeen takaisin katsomaan, että mitä ollaan saatu aikaan..
Kentällä sitten oli jos jonkinmoista työmaata, joille kuljettiin usein omin neuvoin, jos olivat lähellä. Monta kertaa itsekseen tehtiin, kun ope oli toisella työmaalla, tai hoitelemassa omia hommia. Tavaraa odoteltiin joskus toista tuntia ja asiakas siinä ihmetteli, että mikä on homman nimi. Kerran tehtiin yhden autotallin sähköjä vikko neljään jätkään. Ope tuli sitten perjantaina katsomaan, että oltiinko saatu ne 6 valaisinta kattoon ja se yksi jakis kytkettyä.

Kerran pojat kyllästyi yhteen työmaahan ja lähtivät käymään kahvilla. Ei mennyt montaa minuuttia, kun pari osaston opea pamahti yllättäen samaan kahvilaan.. Siinä oli molemmilla selittelyä.

Erään työmaan valmistumisen kunniaksi ope kantoi kyytiin 2 salkkua nelosta. Tätä ei sen kummemmin hämmästelty, sillä kyllä siellä koulullakin oli mallasta nautittu kerran jos toisenkin. Kerran oli nimittäin ollut jonkinmoiset kekkerit illalla ja meidän osastolta löytyi aamulla tyhjiä tölkkejä Enston lootasta, sekä eräs ope kahvihuoneen sohvalta pienessä aamutuupparissa.

Luonnollisesti, jos olit myöhässä tunneilta, ei ollut sitten sille tunnille tulemista ja tunteja jouduttiin korvaamaan. Korvaus tapahtui yleensä open autoa, tai prätkää pesemällä työsalissa sen vartin, koska opea ei luonnollisesti kiinnostanut istua päivän päätteeksi vielä paria tuntia koululla.

Tässä nyt tämmöistä keskiverto meininkiä, mitä on tapahtunut, eikä se suinkaan tähän lopu. Kuitenkin en huonolla muistele. Opettajat oli kyllä päteviä, mutta oppilaille ei oikein tahtonut aika riittää.
29.03.2018 21:50 <Make> Tuollainen kulkemiseen liittyvä juttu oli myös. Jollain oppilaalla oli kirkaan vihreä auto, jolla kai oli menty työmaalle. Ko. auto kuitenkin ohitti päivällä liikenteessä osaston opettajan auton, joka oli kai eri kuin yleensä. Työmaalla olisi pitänyt olla siihen aikaan...
09.10.2018 22:16 <Mikko Koho> Sähköalan opetus mainittu uutisessa, tosin eri koulussa.
https://yle.fi/uutiset/3-10447581
12.10.2018 21:02 <RicuP.> Kyllä oikeasti jo huolestuttaa. Meidän työmaalla oli eräs harjoittelija, joka kahvitauolla kysyi, että miksi tämä ruuvimeisseli on läpinäkyvä.. Sama kundi kertoi asentaneensa sukulaisen mökille lisää pistorasioita. Kun kysyin, että miten on vikavirran, tai maadoituksen laita vanhassa 1960 - luvun tulppavarokekeskuksessa, niin aika hiljaista oli... Sama kaveri oli sairaalan kalustusvaiheessa jättänyt pakollisista ruuviliittimellisistä kalusteista ruuvit vähän turhan löysälle.
12.10.2018 22:04 <Make> Meilläkin on pari tyyppiä ainakin toistaiseksi kiireapulaisena, ilmeisesti hiljattain valmistuneita. Toisella on kovat arvosanat kaikesta eikä ole juuri huomautettavaa löytynyt töistä. Alkuun tosin jätti ruuvit turhan löysälle myös.
Toinenkin vaikutti osaavalta, kunnes... Hän johdotti 30 termostaattikoteloa, jotka minun piti tarkistaa ja testata. Hyvältä näytti ja aika moni tuntui toimivan, kunnes yksi olikin täysin mykkä. Osoittautui, että johdin oli kuorittu liian vähän ja kiristetty kuoren päältä riviliittimeen. Kaikki kotelot piti sitten käydä lopulta tarkasti läpi... Sama vika löytyikin aika monesta.
12.10.2018 22:24 <Make> Mökkikeskuksiin liittyi myös hiljattain eläkkeelle jääneen vakioasiakkaan tilaus. Hän tarvitsi kesämökilleen uuden pienen keskuksen ilmeisesti ilmalämpöpumpun hankkimisen vuoksi. Ei siinä muuten, mutta kun hän soitti maanantaiaamuna heti klo 7, että miten tällainen onnistuisi. Ko. asiakas on vielä vaativaa lajia.
31.05.2019 22:30 <Mikko Koho> Nyt on hehkeä asennus ja Imatra mainittu!
https://www.facebook.com/1496106784/posts/10219566307217048/

Jos on eräs nimeltä mainitsematonta urakoitsija ollut kyseessä niin ei ollut ensimmäinen kerta kun tuli sekundaa. Eräässä sähköpääkeskuksessa oli asennettu ilmanvaihtopuhallin enkä edes jaksa muistaa mitä kaikkea meni pieleen. Ainakin työn jälki oli järkyttävä, termostaatti taisi toimia väärinpäin ja olikohan niin että toimintasuunta oli ainakin siihen aikaan nurinkurinen kun puhallin imi kaikki viereisen pannuhuoneen öljylämmityksen tuottamat moskat sähkötilaan sen sijaan että olisi ylipaineistanut sähkötilan. Osan virheistä tilaaja lienee laittanut takuuseen.
31.05.2019 23:16 <Make> Pistorasia oli kai kytketty sen porrasvalojen painonapin rinnalle. Ei hyvänen aika...
01.06.2019 11:21 <Keijo> Tuota asennusta ei ole ammattilainen voinut tehdä. Joko on lähetetty joku harjoittelija tai muuten osaamaton tekemään. Mitenkähän tuossa on kytketty maadoitus kun painonapit on yleensä vanhoissa taloissa nollaa katkovia? Ilmeisesti on joku viisas ajatellu, että kun merkkilamppu palaa niin pistorasiakin toimii.
01.06.2019 11:23 <Keijo> Ja jos tuon on oikeasti joku firma tehnyt niin tukesille ilmoitus ja luvat pois, ei ole tehty mitään mittauksia toiminnastakaan.
01.06.2019 19:07 <Make> Eikös napit vain kytke nollaa vasten, kun niitä painetaan? Ennen ilmeisesti kytkettiin yleensä noin. Jos pistorasia on vedetty jostain valojen jakorasiasta, ei sieltä suoraa vaihetta välttämättä edes löydy.

Taitaa olla harvinaisempi Strömfors Vakio- pinnallinen painike.
02.06.2019 20:24 <Keijo> Niinhän se on, sanavalinta ehkä hiukan väärä minulla. Tuossa videossa näkyy sen verran, että näyttäs olevan pistorasia lätkästy painonapille menevän 2x1,5 kaapelin välille ja on kuviteltu, että sininen on nolla ja musta vaihe joten kaipa se pistorasiakin toimii :-D
02.06.2019 21:45 <Make> Ja kun mittari varmaan näyttää 230V, niin siinä on mukamas suora vaihe...
17.06.2019 23:21 <Mikko Koho> Entinen opettaja kanteli ammattiopiston sähköalan koulutuksesta – Oikeusasiamies: ei aihetta jatkotoimiin

https://yle.fi/uutiset/3-10836095

Ihmetyttää vaan että mistä se kaikki, eri suunnilta, kuultu kritiikki ammentaa voimansa. Täydellisyyttähän ei voi vaatia mutta toisaalta sähkö-, kuten moni muukin, ala on sellainen että tietyt perustiedot- ja taidot on pakko olla. Ja kokemuksesta tiedän että vasta-alkajalla on hommassa kuin hommassa mahdollisuus hölmöillä ennenkuin riittävä perehtyneisyys on joko perehdytetty tai saatu kokemuksen kautta.
18.06.2019 22:20 <Make> Taas tuli havaintoja erään harjoittelijan töistä. Verkonvaihtokytkimeen oli vaiheet vedetty 6mm2 johtimilla, kuten pitää, mutta N oli jostain syystä vain 2,5mm2. Ja aiemmin samoissa keskuksissa pistorasian vikavirtasuojassa L ja N menivät läpi vastakkaisiin suuntiin. Aika siististi hän osaa tehdä, ei siinä mitään.
21.10.2019 23:55 <Mikko Koho> Nyt ollaan huolissaan AMK-opetuksesta eikä valitettavasti syyttä. Kokemus puhuu ja vika on jossain muualla kuin opettajissa ja oppilaitoksessa.
https://yle.fi/uutiset/3-10998773
16.03.2020 16:45 <Mikko Koho> Nyt vasta jälkikäteen on tajunnut, miksi meno oppilaitoksissa ja työpaikoilla on välillä mitä on. Vanha inhorealistinen sanonta kuuluu, että kauhalla on turha vaatia jos lusikalla on annettu. Kokemukseni mukaan paras tapa nähdä tämän maailman hulluus on hankkiutua ja/tai ajautua hulluksi ja sen jälkeen terapiaan, sillä terapiaprosessin edetessä alkaa nähdä, miten sekaisin tämä maailma oikeasti on.
Hyviäkin opettajia on toki olemassa, mutta pahimmillaan opettaja on käynyt aamulla kahdeksan aikaan katsomassa paikallaolijat, antamassa työt ja häipyy sen jälkeen jonnekin. Sitten kellon lähestyessä kolmea tai neljää tullaan ehkä tuntia tai reilua tuntia ennen takaisin. Ei ihme, jos työnantajat valittavat, kun porukkaa ei näy ja/tai kännykän räplääminen ja/tai muu touhuaminen kiinnostaa työntekoa enemmän. Joskus myöskään harjoittelupaikkoja ei kiinnosta harjoittelijan perehdyttäminen. Miten nuorilta vaaditaan sellaista, mihin vanhempikaan ikäpolvi ei välttämättä pysty ja vielä asemassa, jossa tulisi olla esimerkkinä nuorille?
Nyt näkee myös sen, että oli henkilö sitten opettaja, esimies tai mikä tahansa muu työntekijä, ja oli organisaatio mikä tahansa, monella fyysisesti aikuiseksi kasvaneella on jäänyt henkinen puoli enemmän tai vähemmän vajavaiseksi vaikka terveen paperit sinänsä saisikin. Enkä myöskään sano, että itse olisin millään tavalla virheetön, pikemminkin päinvastoin. Tälle löytyy varmasti monia syitä, kuten viime sotien jättämät henkiset arvet, jotka umpeutuvat ehkä neljän sukupuolen kuluttua niiden syntymisestä, mutta yhtä kaikki, kaikki niistä tavalla tai toisella kärsivät vaikkei sitä itse huomaisikaan. Pahimmillaan esimerkiksi opettajat ja päälliköt purkavat omaa henkistä kyvyttömyyttään ja mahdollisia traumojaan ja vastaavia heikommassa asemassa oleviin, kuten oppilaisiin, opiskelijoihin ja alaisiin. Ei siis ihme, että nuoretkaan eivät aina osaa käyttäytyä, kun vanhempi ikäpolvi ei ole osannut antaa hyvää esimerkkiä.
Hyvin usein haukutaan alaista, opiskelijaa tai vaikka hevosta, kun todellisuudessa ihminen näkee omat puutteensa muiden kautta.

© Janne Määttä 2004-2017