<< ^ >>

Kymijoen Koivukosken vesivoimalaitoksen kaukokäyttö vuosimallia 1933. Vanha tietokirja, josta itsellä on vain tätä laitosta koskevat sivut, antoi hyvän kuvauksen laitoksen alkuperäisestä tekniikasta.
Suunnittelun lähtökohtana oli alunperin se että mahdollisimman paljon Kymijoen itähaaran virtaamasta haluttiin muutaman kilometrin päässä olevan Korkeakosken voimalaitoksen läpi koska sen putouskorkeus on 13m eli yli tuplasti tähän verrattuna. Koivukosken haaraan piti kuitenkin jättää, tulvia lukuun ottamatta, n.40-50m3/s ja tilaaja halusi kunnollisen säännöstelypadon ja sen yhteyteen halvan voimalaitoksen. Muutaman sadan metrin päässä olevaan patoon tuli kaksi segmenttiluukkua joita voitiin ohjata Korkeakoskelta ja myös ylävesipinnan mittaus laitettiin kaukovalvontaan.
Voimalan osalta päädyttiin ns. lappolaitokseen. Alkuperäisessä konstruktiossa tuloputki nousee poikkeuksellisesti ylöspäin niin että turbiinin kiinteäsiipisen johtopyörän alapää oli korkeusasemaltaan hieman alempana kuin välpänhoitotason pinta ja yläpää puolestaan aavistuksen alempana kuin konehallin lattiapinta. Turbiinin juoksupyörä oli potkuriturbiini eli muuten kuin Kaplanissa mutta juoksupyörän lapojen nousu piti säätää ruuvit avaamalla. Generaattori oli konehallin katossa ja, sateenvarjomallin takia, hyvin matala jolloin alkuperäiselle katolle jäi näkyviin ainoastaan metallinen, hieman simpukkaa muistuttava, matala suojus. Koneistossa ei ollut luukkuja ollenkaan vaan vedenvirtauksen säätöä varten turbiinikammion katossa oli kaksi jousen avaamaa ja sähkömagneetin/paineöljyservon sulkemaa ilmaventtiiliä joista toisessa oli sähkömoottorikäyttöinen portaaton säätö. Kolmantena vedenvirtauksen hallintalaitteena oli virtaavan veden käyttämä ejektori joka imi ilmaa turbiinikammion katosta ja sillekin oli sekä sähkömoottori- että käsiohjaus.
Täysin pysäytetystä tilasta laitos piti käynnistää paikanpäältä. Ilmaventtiilit sulkemalla ja ejektori avaamalla vesivirta alkoi imeä alipainetta turbiinikammioon jolloin, ylävesipinnan noustua riittävästi, vesi lähti menemään turbiinin läpi avustaen ejektorin toimintaa. Virtauksen lisäännyttyä riittävästi ja koneiston kierrosten noustua generaattori tahdistettiin verkkoon. Tahdistuksen aikana toista ilmaventtiiliä säätämällä voitiin häiritä laponmuodostusta ja säätää koneiston kierroslukua. Tahdistuksen jälkeen myös toinen, mahdollisesti osin avattuna ollut, ilmaventtiili laitettiin kiinni ja ilman hävittyä vesiteistä kone otti täydet tehot.
Laitoksen suojaus oli toteutettu niin että ainoastaan yli- tai alijännite, generaattorin ylikierrokset tai laakerilämmöt laukaisivat generaattorikatkaisijan ja ilmaventtiilit ja laitos pysähtyi täysin. Muissa tapauksissa ilmaventtiilit aukesivat, turbiinikammiossa ollut lapon alipaine katosi ja vesivirtaus pysähtyi mutta generaattori jäi hallitusti takateholla moottoriksi verkkoon ja näissä tapauksissa laitos saatiin kaukokäytöllä imemään alipaine turbiiniin samalla tavoin kuin tehdään täysin pysäytyksistä käynnistettäessä.
Nerokasta? Muuten kyllä mutta ratkaisulla oli ikävä haittapuoli eli laajan virtaama- ja tehoalueen ajaminen ei onnistunut hyvällä hyötysuhteella. Nykyisin Koivukoskenhaaran virtaamaminimit lienevät kesällä 40m3/s ja talvella 20m3/s. Vuodelta 1933. Kotka 20.11.2016
Kuvaaja: Mikko Koho