<< ^ >>

P5090036_publ.jpg

400/230 V Enermetin kaukoluentajärjestelmän keskitin Itä-Siitolassa. Keskittimet on sijoitettu jakelumuuntamoihin, josta ne lukevat muuntopiirissä olevien asiakkaiden mittarit sähköverkon välityksellä. Mittareita luettaessa palvelin soittaa keskittimille ja pyytää tiedot GSM tai GPRS-yhteyden kautta. GSM-antenni on ylempänä näkyvässä kotelossa. Katuvalaistuksen ohjaus on myös osittain yhdistetty järjestelmään. Imatra 09.05.2008
Kuvaaja: Mikko Koho

29.01.2011 01:10 <Mikko Koho> Tuosta katuvalaistuksen ohjauksesta oli jonkun aikaa sitten juttua lehdessä. Ohjaukset eivät toimineet toivotulla tavalla, joko niin että valot paloivat keskellä päivää tai sitten ne eivät syttyneet ollenkaan. Lisäksi Imatran kaupunki haluaa että valot ovat pääväyliä lukuunottamatta pimeänä kello 00.00-03.00. Käytännössä jako ei ole näin selkeä vaan osalla asuntokaduista valot palavat ja esim. vanhalla kuutostiellä (nyk. Pietarintien jatke) valot ovat pienellä pätkällä pimeänä. Valojen sytyttäminen perustuu siihen että hämäräkytkimen ollessa sitä mieltä että valoa tarvitaan alkaa puhelinralli keskittimille jotka puolestaan pyytävät ohjauslaitteita laittamaan valot päälle. Valoissa lienee lisäksi käytössä automatiikka joka muistaa edellisten käskyjen tuloajan ja jos soittoa ei määräaikaan mennessä tule niin ohjaus tapahtuu itsenäisesti ja tällä pitäisi pärjätä n. viikon. Käytännössä ongelmaa yritettiin ratkoa mm. lisäämällä modeemeja.
03.02.2011 12:38 <Mikko Koho> Porvoon Energian laskutuksesta kun tuli tuolla toisaalla puhetta niin tässä esimerkkiä siitä mihin nykyaikainen sähkömittari pystyy. En tiedä mitä tekniikaa Porvoon Energia käyttää mutta sen tiedän että kaukoluentaan ovat menossa tai menneet. Pikaisella (ja vaivalloisella) kaivamisella löytyi vain tämä englanninkielinen esite ja jos en väärin katsonut niin näitä taitaa olla Imatran sähköpääkeskuksissa vaikka kuinka paljon:
http://www.landisgyr.eu/apps/products/data/pdf1/E120LiME_Fact_Sheet_EN_101.pdf
Class B kWh-mittaukselle, Class 2 kVArh-mittaukselle. Starttivirta enintään 20mA, 10 000 impulssia/kWh. Loput jokainen voi itse lukea. Kerran demosivat sähköyhtiöllä miten kaukoluenta pelaa ja demonstroija soitti keskittimelle ja otti oman sähkömittarin lukuun. Mittari näytti suoraan että kohteessa menee sillä hetkellä 400W tehoa. En muista mitä kaikkea muuta tietoa sai ulos. Mutta mittaus ei normaalisti "pollaa" jatkuvalla syötöllä lukemia pihalle vaan soittelee määräajoin. Ainakaan 2008 ei noita tuntitietoja saanut käyttää tasehallintaan vaikka olisi ollut mahdollista vaan piti käyttää tyyppikulutuskäyriä. Ilmeisesti tasavertaisuuden vuoksi koska kaikilla ei ollut Suomen mittakaavassa etälukua.
03.02.2011 18:20 <Mika Bister> Osaatteko sanoa kuinka yleinen luentajärjestelmä on suomessa tämä muuntopiirikohtaisilla keskittimillä toimiva. Ainakin Vfv:n verkossa lähes kaikki yksittäiset mittarit ottaa suoraan yhteyden palvelimeen ilman keskitintä.
03.02.2011 20:11 <Jouko> Suur-Savon Sähkön verkkoa täällä Etelä-Savon alueella (ei kokonaan) ollaan rakentamassa etäluettavaksi mittareiden vaihdoilla par'aikaa. Myös Etelä-Savon Energialla on mittarinvaihtotyöt käynnissä, ehkä jopa melkein tehtykin.. Etäluettavia sähkömittareita on SSS:n asiakkaille asennettu noin vuodesta 2008 alkaen (?), kun taas jakelumuuntajien läheisyyten on viime keväästä alkaen ilmestynyt singnaalivahvistimien/keskittimien koteloita pj-verkkoon kytkettyinä, osa pylväsvarokkeita ennen ja jälkeen. Tuossa nyt yksi jonkinmoinen kuva laitteesta muuntopiirissä: http://calm.iki.fi/tolpat/?p=kuva&id=4096
03.02.2011 22:23 <Mikko Koho> Ei oo tietoa noista suoraan sähköyhtiöön yhteyttä ottavista mittareista. Sen tiedän että oisko ollu 1995 täällä alettiin kokeilemaan ensimmäisiä etälukuja jotka soitti yöaikaan normaalilla lankapuhelimella. Ja hyvin paljon mahdollista on että suurilla kuluttajilla kysellään joka yö tuntilukemat et saadaan tasehallinta täsmäämään, ilmeisesti pienemmillä on vielä käytössä tuo tyyppikulutuskäyriin perustuva tuntijuttu. Tuntikulutushan pitää tietää että etenkin avoimien sähkömarkkinoiden aikaan saadaan sähköpörssiin ja Fingridille menemään laskut oikein, mm. yli- ja alikulutusmaksut vai mitkä ne nyt viralliselta nimeltä olivatkaan..
03.02.2011 22:27 <Mikko Koho> Se etu lienee noista keskittimellä olevista että kertasoitolla saa useamman mittarin lukemat. Lienee helpompi ja nopeampi (vähemmän modeemeja) kysellä useita kerralla kun se että jokaiselle soittaa erikseen ja autentikoi että lukemat menevät todella sille jolle ne kuuluu. Sen olisi ISS ja Enermet (nykyisin osa Lannistu & Kyyristyä) voinut tehdä että keskittimien numerot julkisiksi tai sitten nettiin tai tekstarilla palvelu millä voi kysellä kenen tahansa mittarilukemat milloin tahansa. Olisi kiva tietää tällä hetkellä että ******katu * as ** mittarilukema se ja se, tämän hetkinen kulutus ***(*)W ja x kVAr.. ;)

© Janne Määttä 2004-2017