|
14.10.2024 11:49 <Jouko> Oli juuri pleksin takana ja limittäin. Tenavana ehdin vielä 1950-luvun kerrostalon hissilläkin matkustaa jossa piti verkko-oven lisäksi ne kalterit vetää perässään kiinni. Sanoivat minuutin putkaksi sellaisia. Hissi lienee yhä olemassa mutta liukuoville päivitettynä.. |
![]() |
14.10.2024 11:36
<Jouko>
"Myös Espoon kaupunginmuseossa on pantu merkille historiallisten ja teollisuushistoriallisesti arvokkaiden tiilitornien katoaminen maisemasta. Nehän ovat tiettävästi kaikki saaneet purkutuomion. Se on tietenkin harmillista. Toisaalta ymmärrän hyvin omistajaa. Viimeinen asia, minkä liikelaitos haluaisi, olisi pitää yllä sellaista, josta on sille kustannuksia mutta ei käyttöä”, intendentti Jyri Vilja Espoon kaupunginmuseosta sanoo. Tornit ovat rakenteeltaan kahdenlaisia riippuen siitä, onko rakennuttaja ollut Helsingin Sähkölaitos vai Malmin Sähkölaitos. Edellisen yhtiön mallin on suunnitellut arkkitehti Yrjö Dunderfelt ja jälkimmäisen insinööri Einar Juslin. ..." "... Intendentti Jyri Viljan mukaan Caruna tarjosi tiilitornia Westendistä Espoon kaupungille, mutta kaupunki ei halunnut ottaa rakennusta kontolleen. Vilja mainitsee mahdollisista kiinnostuneista lähinnä kaupunginosien asukasyhdistykset. ”Jos joku haluaa ottaa niitä haltuunsa, olemme Carunassa valmiita keskustelemaan. Tähän mennessä ei halukkuutta juurikaan ole löytynyt”, Jukka Ihamäki sanoo." Viimeisestä päätellen myös yksityiset henkilöt voinee hankkia oman muuntamon. |
![]() |
14.10.2024 11:30
<Jouko>
"Espoon katukuvaan kätkeytyy tiilitorneja, joiden päivät on luetut. Kaupunkihistoriallisesti arvokkaille muuntajatorneille on vaikea löytää uusia omistajia. HS 30.11.2022 Historialliset punatiiliset muuntajatornit ovat hiljakseen katoamassa Espoon maisemasta. Kaupungissa on meneillään laajat sähköverkon uudistustyöt. Ilmajohdot alkavat olla menneisyyttä, maanalaiset kaapelit tietävät vanhoille pylväs- ja tornimuuntamoille lähtöä. Tornit on rakennettu pääosin 1950–60 -luvuilla. Useimmat niistä ovat jääneet käyttöä vaille ja tyhjiksi sitä mukaa kun sähköverkkoa on uusittu. Useiden tornien vanhat rakenteet ovat rapautuneet huonokuntoisiksi ja niiden kunnossa pitäminen on työlästä, toteaa verkoista vastaava aluejohtaja Jukka Ihamäki tornit omistavasta Caruna Espoosta puhelimitse. "Jos niitä halutaan käyttää jatkossa, ne on pidettävä sellaisessa kunnossa, että katto pitää vettä, seinät pysyvät pystyssä ja etteivät ole vaaraksi ihmisille eivätkä laitteistolle.” Ihamäen mukaan sähkönsiirtoyhtiöllä ei ole varsinaista systemaattista ohjelmaa, jonka mukaan tiilitorneja puretaan. Muuntajatornin kohtalonpäivä koittaa, kun se tulee sähköverkon uusimisprojektin myötä vastaan. ..." |
![]() |
13.10.2024 21:57
<Make>
Ainakaan Keravalla ei taida montaa tiilikoppia enää olla, yhden löysin kerran vahingossa. Muuntaja on ainakin säältä suojattu, että tarvitseeko se miten usein huoltoa/vaihtoa? |
|
13.10.2024 21:47
<Make>
Pleksiversion olen joskus nähnyt, mutta upotettuja hehkulamppuja en varmaan. 80-luvulla on taas joskus ritilän takana. Vai kaikki Koneen toiminnot ovat samassa paikassa, onhan se varmaan järkevää. |
![]() |
13.10.2024 21:39
<Make>
Niin näkyy ja tuossa on ilmeisesti toinen malli: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?pos=-250094 Ei kai L&P ole ollut noiden Tungsramien edustaja. |
![]() |
13.10.2024 14:40
<Kari Paavola>
Tuohon linkin tekniikka @ talous -lehden artikkeliin lähinnä kommentoisin ja toki Makelle. Ehkä ensin hänelle. Kyllähän niitä tiilikoppeja on jäljellä, mutta sehän tässä on hullunkurista, että jos ne ei ole suojeltuja, niin moni niistä vielä niistä mitä on jäljellä (ylipäänsä pystyssä), ovat sangen surkeassa kunnossa. Se mitä Caruna on tuhonnut, ovat olleet vielä sangen ryhdikkäitä yksilöitä. Ja mitä tulee sitten tähän modernisointihankkeeseen. Mistähän tämä artikkelin keski-ikä lasketaan, ei ainakaan itse tornimuuntamoiden rakennusvuosista kun tiivistelmässä oli ”8 tiilikoppimuuntamoa (keski-ikä 50 vuotta)”. Hahmotan jokseenkin nuo yksilöt ja käytännössä kaikki oli rakennettu joko ennen 1960 tai pari vuotta sen jälkeen. Sillon keski-ikä hyppäisi käytännössä ainakin 10 vuotta korkeammaksi. Alaa aivan täysin tuntemattomana, en todellakaan tiedä, kuinka usein on tapana vaihtaa itse muuntaja vai onko kyse jostain muusta modernisoinnista, jonka perusteella ko keski-ikä on laskettu. Artikkelista jää tietty se fiilis, että Caruna suorastaan ylpeilee tätä modernisointihankettaan ja kyllähän se varmasti sitä onkin kaikin puolin (käyttövarmuus, kierrätys), eikä nuo Espoon tuhotut yksilöt nyt välttämättä sieltä kauneimmasta päästä olleetkaan, mutta jos ovat yli 65 vuotta olleet paikallaan, niin olisi niille vielä voinu olla edes eläkepäiviä, vaikkei muuntamon roolia olisi toteuttaneetkaan. Maksumuurin takana oleva juttu esim tästä Laaksolahti 434 muuntamosta https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000009231516.html oli yksi saneerauksen alle joutuneista. Siinä seki kerkesi olla 62 vuotta paikallaan ja tosiaan paljon ryhdikkäämpi kuin moni muu vielä jäljelle jäänyt |
|
13.10.2024 08:57 <RicuP. > Tuosta Transval Oy:stä sen verran, että siellä tehdään ABB moottoreiden ja generaattoreiden, sekä paperikoneiden kokoonpanoa. |
|
13.10.2024 08:48
<RicuP. >
Noissa 1960-70 -lukujen hisseissä on yleensä ollut semmoiset valaisimet, missä kaksi runkoa limittäin akryylin takana. On näkynyt myös upotettuja hehkulamppuvalaisimia. 1965 malli ei ole vielä Hyvinkäällä valmistettu, tuotanto alkoi Hyvinkään Hiiltomossa 1966 vanhoissa verkatehtaan tiloissa. Nykyään Hiiltomon tehdaskompleksi on valtava. Siellä toimii Kone Hissit Oy, Kone Industrial Oy, Kone Marine Oy, Konecranes Oy, Etteplan Oy ja Lantmännen Cerealia Oy Myllynparas, jossa valmistetaan jauhoja ja pastatuotteita. Nämä teollisuuslaitokset ovat ihan kantakaupungissa keskustan kupeessa, samoin kuin entinen VR Fleetcare Oy -nykyinen Transval Oy Sahanmäessä asutuksen keskellä. Hiiltomon aluetta halkoo Hyvinkää - Hanko -rata, josta pistoraiteita alueelle, nykyään tosin vähemmällä käytöllä. Olen joskus ollut myös hissitehtaalla keskuskokoonpanossa töissä. |
![]() |
12.10.2024 21:41
<MrLamp>
Nyt löytyi samanlaista em. L&P mallia eräässä keilahallissa: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?pos=-250095 Siellä oli myös niitä ”ihmeellisiä” Tungsramin T12-putkia kaksi, tällä kertaa lämminvalkoisina. |
|
12.10.2024 00:57 <Jouko> Yhteinen Airamin kuristin, päällä luki "LK30/6 1x30 W tai 2x15 W", kaksi 15 W valaisin runkoa jotenkin yhteen niitattuna. Koneen hissi vuodelta 1965 |
![]() |
11.10.2024 15:46 <Froggy> Tästä on jo kauan aikaa kun tuo oli viimeksi vielä käytössä... Nimittäin rungossa oli jännite. Tuli huomattua vasta siinä kohtaa kun jotain sytkää tai lamppua voihdoin, että rungon pelti tärisi jotenkin 50 Hz taajuudella kun siihen kosketti sormella vaikka lamput oli kytketty pois päältä vetokytkimellä. Huomasin, että vetokytkimen joku ruuvi otti kuristimen kylkeen kiinni, ja siinä oli jatkuva jännite. Sitten vielä huomasin että tuota vetonarua pitävä koukku on myös jatkuvassa jännitteessä, vaikka se osuu heiluessaan tuohon peltiin! Napaisuuden vaihtamalla sai tietysti tuosta maadoitetun... Lamppupakkauksissa lukee tuon takia aina, että jännite pitää katkaista sulakkeelta ennen lampun vaihtoa... No onpa tuollaisen valaisimen rungon ja maan koskettaminen yhtä aikaa melko vaikeaa... |
|
10.10.2024 21:26
<Make>
Oho, vai Airamin valaisimet on hississäkin. Mikä lienee hissin merkki? Ne siis ovat 2x15W kumpikin? Näkyikö, onko kuristimet myös Airamin? Keretti, Outokumpu-kohteessa taisi olla hissiaiheisia kuvia. |
![]() |
10.10.2024 10:17 <Froggy> StreetVieweistä näkee, että rurhia osuuksia oltaisiin purettu jo aika kauan ennen Lumistreetejä. |
|
09.10.2024 17:52 <Jouko> Tähän olisi voinut jonkun hissiaiheisen kuvan etsiä mutta tämä taisi haulla olla ainoita jossa nuo 15 W putket mainittu.. |
|
09.10.2024 17:50 <Jouko> Tuli hissiremontti vastaan 1960-luvun alkupuolen talossa, korissa ollut kaksi Airam 2X15LH loistevalaisinta 15 W T8 putkilla ja perinteisin sytyttimin. Johdin väreistä ja käytetyistä kilkkeistä päätellen olivat alkuperäisiä. Tilalle tullee liuku-ovellinen standardikori, näköjään ihan rakennussarjana kasaavat vanhan tilalle. Vanha kori oli ns. liikkuvalla seinällä, tenavana sellaiseen monesti nojailtiin kavereiden kanssa hissimatkan ajan koska se oli jännittävää. Jälkikäteen ajatellen kyllä hirvitti jos olisi takin huppu tms. repun nyörit takertunut kiinni... |
![]() |
08.10.2024 22:02
<Make>
Ehkä liitäntälaite on jotenkin "rajoilla" vaikka käyttötuntien suhteen. Jonon tyylinen valaisin on myös Elife Linja. Siinä seinää vasten tulevat kulmat ovat terävät. |
![]() |
08.10.2024 21:56 <Make> Jaahas, paikallinen varmaan tietää parhaiten... |
![]() |
08.10.2024 21:55 <Make> Oho, ompas siinä varkaus. Ei sitä ihan hetkessä eikä huomaamatta tehdä... |
![]() |
08.10.2024 20:41 <Make> 22.8.2024 liittyen, entinen Anttilan parkkihalli onkin suljettu nyt 1.10 alkaen! Kuitenkin Agget olivat päällä, mistä lienee sähköt edes otettu. Eipäs pääse enää tutkimaan... |
![]() |
08.10.2024 20:31 <Make> Nyt puolestaan Keravan Tokmannilta havaintoja. Valaisin on kai Elife Runko TE249HF, sstl 4226572, heijastimella REFTEAL35. Niihinkin on vaihdettu Sylvania Led putket, heijastimissa myös varoitustarrat. Yhden putken liitäntälaiteosan kuori on katkennut, en ole koskaan ennen nähnyt! Siinä kohti on tiukka mutka, mutta toimi kuitenkin. Lisäksi pari putkea vilkkui rauhalliseen tahtiin. Ehkä liitäntälaitteet on ohitettu, kun eivät vaikuttaneet viereisiin lamppuihin. Kuitenkin valaistus on erittäin hyvä. |
![]() |
07.10.2024 23:57
<Jouko>
Siinähän se on Nelostien varrella. AMKA johdotko sieltä on riisuttu, tuskin maakaapeleita ellei niitä ole putkitettu pylväältä seuraavalle ja putkista pois vedetty.. Ainakin tuon perusteella viittaisi ilmajohtoihin; "Jos saisimme muutaman tolpan valot käyttöön ja irrotettua siitä isosta verkosta, niin silloin ehkä olisi mahdollista hiihtää keinovalon avulla syksyn aikana, mutta kyllä riskinä on, että otsalamppuun pitää varautua." |
![]() |
07.10.2024 23:47
<Jouko>
"Joku varasti kokonaisen hiihtokeskuksen latuvalot – poliisin mukaan vastaavia varkauksia on tehty useilla paikkakunnilla https://yle.fi/a/74-20116353 7.10.2024 Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa on käynnissä kummallisten rikosten vyyhti. Pyhäjärvellä Honkavuoren hiihtokeskuksessa muutama vuosi sitten uusituista kuuden kilometrin kuntoradan latuvaloista osa on alkusyksyn aikana rikottu ja 80 pylväästä on varastettu kaapelit." |
![]() |
07.10.2024 23:43 <Jouko> Elohopea- tai sekavalolamppua alunperin mietin mutta heti tuleva valo oli etusijalla. Kupu sekä runko tosiaan pesty ja alkuperäiset sähöt piti uusia. |
![]() |
07.10.2024 11:57
<MrLamp>
Kuulemma taas tänään aamulla vilkkui… kuitenkin siihen aikaan kun minä tulin niin paloi normaalisti. Äsken kuitenkin siivooja sammutti ja sytytti valot, ja nyt se vilkkuu taas! |
![]() |
07.10.2024 00:44 <Saku Nurmi> Hyvinkään seudulla on purettu aika pitkiäkin pätkiä vanhaa valaistusta ja uusittu Lumistreetit ainoastaan kriittisille risteysalueille, vanhoihin pylväisiin. Onhan tuolla toki aika paljon metsäosuuksia näytetty valaisevan, liekö ajalla ennen moottoritietä. |
![]() |
06.10.2024 19:50 <Make> On aika hankalan kuuloinen avattava. Ehkä sillä on yritetty poistaa kannen räminöitä. |
![]() |
06.10.2024 19:49 <Froggy> On varmaan hurinan ja valonjaon takia haluttu vaihtaa nuo valaisimet uusiin 1x 36W listavalisimiin, mutta jostain syystä ne ovat lojuneet jo useita vuosi nurkassa odottamassa asennusta. Varmaan jossain vaiheessa käyn asentamassa ne ja otan nämä Metallivalmisteet kokoelmaan... |
![]() |
06.10.2024 19:48 <Make> No nyt kuulostaa asialliselta. Tietysti se vaan on kellastuvaa versiota... Varmaan kupu on pesty kuitenkin? 125W eh on uutena noin 6000lm, 3000lm lienee kuitenkin käytännössä vielä aika paljon... |
![]() |
06.10.2024 14:28 <Froggy> Myös Itsulla oli 50-luvun lopulla melko samanlainen jossa runko on vaan aika paljon paksumpi. Sellaisen kerran näin yhdellä 20W putkella. |
![]() |
06.10.2024 13:36 <Jouko> <21.8.2020> No niin, purkukohteen romuihin päätynyt Minikofferi sai uuden elämän heppatallin ovivalona Sanpekin 23 W 3000 lm ledillä. Alkuperäinen akryyli vain sen verran kellastunut että hivenen syö valotehoa, joskopa siihen tehokkaamman lampun joskus vaihtaa.. Aiemmin palvelleiden, parhaimmillaan vain pari vuotta kestävien led-heittimien vaihtoon kyllästyneenä, tilalle sai tulla oikea valaisin vaihdettavalla lampulla. |
![]() |
06.10.2024 12:48 <Jouko> Napataanpa toisesta kuvasta tieto myös tähän; "tällä paikalla sijaitsi Heinävettä syöttänyt sähköasema (perustukset vielä näkyvissä) joka korvautui vuonna 1982 uudella 110/20 kV sähköasemalla K-49" (https://calm.iki.fi/tolpat/kuva/10327 ) Kävin tätä paikkaa taannoin katsomassa ja kyllä siellä perustuksia oli vielä nähtävissä, kuvan 20 kV johtokin tuolloin käytössä. |
![]() |
06.10.2024 11:14 <MrLamp> Ai hurisi… kyllähän ne minun näkemät L&P:t hurisivat jonkin verran, olikohan tuolla vielä äänekkäämpi… |
![]() |
06.10.2024 11:03 <MrLamp> Näyttäähän tuo koko valaisin aika samalta kuin se minun näkemä L&P. Lieneeköhän toistensa kopioita… |
![]() |
06.10.2024 11:03 <Froggy> 2/L tarkoittaa varmaan kaksilamppuista. |
![]() |
06.10.2024 11:02
<Froggy>
Ei sillä varmaan mitään tarkoitusta ole. Onkohan tuo joku merkki vaikka päiväys... |
![]() |
06.10.2024 10:59 <Froggy> On kyllä ollut monta ruuvia, suurin osa on vaihdettu uusiin varmaan silloin 80-luvulla kun tuo on asennettu. Pitää poistaa neljä ruuvia kokonaan ja löystyttää tuosta päästä kaksi että saa tuon yhden pellin irti. |
![]() |
06.10.2024 10:55 <Froggy> Tämä oli vielä melko hiljainen, toisessa samanlaisessa valaisimessa hurisi tuo kuristi niin äänekkäästi, että laitoin lediputken. |
|
06.10.2024 00:38 <Froggy> 11 ja 7/9W:lle on vielä omat kokonsa, luettelon kuvassa on kai kaikki koot. T8:n sytkä on kuitenkin pohjassa kiinni ja ritilässä on seen kohdalle jätetty isompi väli |
|
05.10.2024 23:15 <Make> PL-S-versio lienee aika lyhyt... |
![]() |
05.10.2024 23:10
<Make>
Oho, en ole nähnyt. Jännite on erikoisesti 225V, ompahan hyvä kompromissi. Onkohan siitä joku koteloitu versio, vai mitä kuvat tarkoittavat? L-G:ssä varmaan jotain tietäisivät. |
![]() |
05.10.2024 23:05 <Make> On vähän erikoinen, mutta eipä tarvitse taiteilla pitkän kannen kanssa. |
![]() |
05.10.2024 23:02
<Make>
Siis tuo vain yhteen suuntaan kääntyvä malli? Mikä ihme sen tarkoitus voi olla? Kilvessä on erikseen No ja tyyppi, joku 2/L? Myös alakulmassa on joku stanssattu merkki. |
![]() |
05.10.2024 22:56 <Make> Keittiön pöydän päälle sellainen varmaan sopii... |
|
05.10.2024 22:47 <Make> Se täsmää sitten ensimmäisen kommentin kanssa... Alkaa ne jo olla jokusen vuoden vanhoja. |
|
05.10.2024 00:45 <Froggy> Nyt tuli taas pitkästä aikaa ajeltua pimeällä ympäri Kouvolaa, ja näkyi aika paljon pimeitä ClearWaytä... Suurin osa niistä oli pienempitehoista versiota. |
![]() |
04.10.2024 10:50 <Froggy> Voisi kai vaihtaa ne kirkkaampiin, ja sitten laittaa ne johonkin sisävalaistukseen. Ainakin keittiön pöydän päällä 1700lm on ihan tarpeeksi. |
|
04.10.2024 10:25 <Froggy> Se Masterin kopio onkin yleisvalaisin "Ideal" L4-25. On saanut jopa 7-11W PL-S:llä sekä 18, 30 ja 36W T8:lla. |
![]() |
03.10.2024 21:53
<Make>
Outoa, jos se on vielä kaukana kuvan yksilöstä. Jos pyöreillä sivuilla oleva on sellainen kuin luulen, voi olla joku Elektroskandia. |
![]() |
03.10.2024 21:50 <Make> Kyllä, sähköä ja valoa varmasti säästyy... |
© Janne Määttä 2004-2017