<< ^ >>

koski_kesa12.jpg

3x20kV+ 2x110kV+ 2x110kV+ 110kV Imatran voimalaitokselta lähtee aikamoinen johtohässäkkä, josta osa on tässä. Vasemmalla etumaisena Imatra-Tainionkoski 2x110kV, sen jälkeen Imatra-Luukkala 2x110kV ja taaimmaisena Imatra-Pulp 110kV. Näiden etupuolella menee lisäksi ISS:n 3x20kV, mutta se ei näy kovinkaan hyvin. Imatrankosken alapuolelta kuvattu, Imatran voimaa juoksutetaan juuri patoluukuista turistien iloksi. Imatra 13.07.2005
Kuvaaja: Mikko Koho
Sijainti: N 61.16657° E 28.76849° Karttapaikake Google Maps OpenStreetMap

02.01.2006 11:33 <Aino Repo> Kansallismaisema. Kuvan kaltaisena yli 60 vuotta. Kansallismaiseman muuttaminen, vaikkei näkyisikään kovin hyvin, vaatii eduskunnan päätöksen.
26.01.2011 07:48 <Mikko Koho> Tuossa paikassa melojat harjoittelevat luvan kanssa (tietty porukka, määräpäivinä, ilmoitus valvomoon ennen ja jälkeen näytöksen.) Ja tuolla alempana, kun asuin aiemmin paljon lähempänä, sai joskus miettiä että nauranko paskaista naurua kun vesi tulee ja kastelee kengät vai huudanko naama punaisena että pois sieltä. Aikaisemmin 1998-2008 äänentoistolaitteissa oli niin paljon potkua että Sibeliuksen Kareliasta kuuli milloin vesi on tulossa, Alla marcia soitetaan ekana ja silloin kun se loppuu niin vesi on suunnilleen kuvauspaikalla. Nykyisin musiikkivalikoima on laajempi ja äänentoistovehkeet sikäli fiksummin tehty että ne eivät kuulu läheskään samalla tavalla. Vesi tulee yllättäen, ensin näkee kauempaa että vettä on tulossa, sitten yhtäkkiä vesi nousee, sitten laskee jonkin verran, sitten taas nousee ja laskee ja sen jälkeen alkaa tasaisemmin nousta. Joskus vuosia sitten pennut keksivät mennä seisomaan keskelle jokea kun koskinäytös on. Asiasta tuli lehtien palstoilla juttua ja lopulta yleisönosastosta sai lukea että ainakin yksi sai kotiarestin koskinäytösten ajaksi. Alempana suunnilleen terästehtaan kohdalla on hyvä kalastuspaikka mistä saa kalaa. Ongelma on vain se että riutta ulottuu pitkälle jokeen, toisella puolella on ehkä 10m vettä ja riutta on vain pari metriä leveä. Siinä on kuulemma todella orpo tunne kun virtaama alkaa äkkiä lisääntyä.
26.01.2011 07:58 <Mikko Koho> Kuten seuraava tekstirimpsu osoittaa niin KEJOn ja muidenkin harrastama ilmoittelu juoksutuksista ei ole paskapuhetta. Suunnilleen tuolta paikalta Venäläinen turisti hukkui v.2009 kun meni kameran kanssa liian lähelle. Muuta järjellistä selitystä ei löytynyt. Virallisesti kukaan ei nähnyt tapausta, jälkikäteen luin että eräs henkilö oli kyllä nähnyt kun kaveri on veden varassa mutta ei reagoinut mitenkään. Venäläinen ei edes huutanut apua. Kaveri ensin näytti että ui ilman ongelmia, sitten yhtäkkiä hävisi. Lopulta löytö tapahtui kalastajan toimesta terästehtaan alapuolelta. Jos tuolla alempana on pakko uida niin 20-30min varoaika juoksutuksen jälkeen on ehdoton ennenkuin on mitään asiaa veteen ja Vuoksessa uidessa on tiedettävä missä ui. Uimahalli ja avantouimareiden sauna ovat maksullisia mutta turvallisia. Erään kerran eräs kokenut uimari ui yöllä Vuoksen yli mutta mukana oli turvasukeltaja välittömässä valmiudessa ja sekä uimari että Fortum eivät kumpikaan missään nimessä suosittele yrittämään ko. operaatiota.
04.05.2014 05:36 <Mikko Koho> Ja nyt sitten aamun Uutisvuoksi tiesi taas muistuttaa Mikkoa siitä että älä ajattele liian pitkälle ja siitä, entisen ATK-opettajan toteamuksesta, että se mikä voi tulla ihmisen mieleen, se myös tapahtuu jossain vaiheessa.
Kun joskus lueskelin patoturvallisuusopasta niin siinä oli maininta että jos tulvaluukkujen yllättävä avautuminen voi aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle niin siitä tulee varoittaa sopivalla tavalla. Tapoja oli useampi mutta yksi oli hälytyslaitteiden käyttö. Pohdin että jos Imatrankoskella tuota noudatettaisiin kirjaimellisesti niin se hälytysjärjestelmä pitäisi vetää voimalakanavan ja vanhan uoman yhtymäkohtaan asti jossa lähin rakennus, koneasema, on linnuntietä 500m päässä ja tulvaluukut vielä kauempana, yli kilometri. Hautasin ajatuksen tuolloin mahdottomana mutta nyt sitten ovat värkkäämässä jotain hälytysjärjestelmää koskinäytöksiä varten koska näillä kohdin loppuu näytösten järjestysvalvonta, se jatkuu niin pitkälle kuin silmä tuosta kantaa, ja mutkankin takana on uomaa jossa vesi nousee äkkiä.
Saa nähdä millainen viritys tulee. Kävi vaan mielessä että sivusta kun on seurannut noita touhuja niin on ikäänkuin yritetty mennä siitä mistä aita on matalin, tajuamatta että näytösluontoinen juoksutus on muutakin kuin järjestysmiehet rannoille ja luukut auki, ja , vertauskuvallisesti, kun fiksu ihminen menee vessaan ennenkuin tarpeet tulee housuun niin nyt sitten on tarpeet housussa ja ollaan menossa vessaan korjaamaan se mitä vielä pystytään.
04.05.2014 13:08 <Nivala> Olisiko viisainta hankkia jostain tehokas Pilli että kuulevat sen tai sitten vanha väestöhälytin kuten merikosken voimalalla
04.05.2014 14:00 <Hartsa> Pelastulaitokselta ostaa vanhoja moottorisirenejä niin kyllä takuulla kuuluu =D
04.05.2014 14:47 <MIkko Koho> Hyviä ideoita kuuluvuuden suhteen mutta äänen laatu ei kyllä tulisi miellyttämään..
05.05.2014 07:00 <Nivala> Riittäisikö että se hälytin asennettaisiin Voimalan välittömään läheisyyteen tai voimalan katolle?
05.05.2014 11:12 <Mikko Koho> Sen on fiksut ja filmaattiset jossakin Fortumin toimistossa miettineet mutta kesäaikana voi tulla ongelmaksi se että se äänimerkki soi joka päivä määräaikaan niin pitkään kun kaupungilla raha riittää (jos katsoo edustusta, ei huolen häivää, jos katsoo asuntokatuja ym., kaupunki on konkassa). Välillä se soi näytöksissä satunnaiseen kellonaikaan, vaikka keskellä yötä jos tilaaja haluaa (hinta n.3000€/laaki) ja toisaalta se voi hyvinkin pärähtää aamu kuudelta soimaan jos kone ei starttaa (viime kesänä noin kävi ainakin pari kertaa) ja pitää vetästä luukkua tilapäisesti auki, tulvajuoksutuksethan ovat olleet Imatralla ei-edes-jokavuosi herkkua. Ja tuo paikka on hankala, joko suuntaat äänen hyvin tai sitten herää puoli kaupunkia.
05.05.2014 13:42 <Nivala> Ja hälytyskeskuskseen voi tulla turhia soittoja
07.05.2014 00:01 <Korkki> Tuskin se nyt ihan 3000E/laaki kuitenkaan on. Ja onko sen väliä mitä se maksaa jos yksikin henki säilyy sireenin ansiosta.
07.05.2014 08:55 <Mikko Koho> Siis Imatrankosken näytösjuoksutus 18min, on vajaa 3000/laaki+alv. Kaupungin tilaamat näytökset ovat viime vuosina olleet 79000€ jolla on saatu karkeasti 70 näytöstä.
08.05.2014 17:08 <Late> Tarkoitatkohan kenties kuitenkin 17 näytöstä?
08.05.2014 20:33 <Mikko Koho> 17?
10.05.2014 18:32 <Mikko Koho> Kaupungille nuo kesäiset näytökset, joita on määräaikoina päivittäin, ja sitten jouluna, uutena vuotena ym. olevat lisänäytökset, ovat olleet halvempia kuin normaalille tilaajalle. Ja tuosta suolaisesta hinnasta suurinosa on voimalan energianhukkaa, se vesi joka ajetaan luukuista läpi, on luonnollisesti pois energiantuotannosta. Ja sitten ongelmana on luukkukoneistojen kuluminen, niitä ei ole tehty noin ahkeraan käyttöön mihin ne nykyisin joutuvat.
11.05.2014 07:05 <Late> Pikaisella päässälaskulla 79 000/3 000 = noin 17. Ja lisäksi 3 000*70 = 210 000 €. Tuotpa jäin ihmettelemään.
11.05.2014 08:18 <Late> Eipä tietenkään mennyt oikein... Siis näinhän se meneekin 79 000/3 000 = n. 27. Joka tapauksessa Imatran kaupungille siis alempi hinta, jolloin tuolla rahalla saa sen 70 näytöstä. Ymmärsinköhän nyt oikein? Eiviei, kiitoksia Mikolle selvennyksestä.
11.05.2014 12:01 <Mikko Koho> Juuri näin, kaupunki saa halvemmalla. Alunperin nuo näytösjuoksutukset ovat lähteneet jo, vuosikymmeniä sitten, siitä että kun tuolla oli, nyt jo haudassa olevalle ja hautaan menevälle, sukupolvelle symbolista merkitystä, jotkut eivät ehkä koskaan täysin anteeksiantaneet sitä että koski padottiin, niin tuo korvasi menetystä vaikka onkin kallista kuin mikä. Samoin voimalan esittely vieraille oli Imatran Voimalle/IVOlle periaatekysymys, vaikka kyse on strategisesta kohteesta ja mm. sähköturvallisuus asetti omat haasteensa niin kun laitos oli tehty valtion varoilla ja heidän tuotteestaan laskutettiin niin yhtiö oli päättänyt että ihmisillä on oikeus nähdä mitä niillä rahoilla oikein tehdään.
11.05.2014 21:16 <Jouko> Onkos voimalaitoksessa vielä avointen ovien päiviä ja/tai kiertokäyntejä? Kiinnostaisi joskus käydä tutustumassa jos vain tietäisi missä mahdollisista aukioloista ilmoitetaan.
12.05.2014 09:28 <Mikko Koho> Siellä on ollut näyttely jonka taso on ikävä kyllä tässä viime vuosina laskenut, kukaan ei oikein ole kehittänyt sitä. Ja nyt kun ohimennen näki ikkunoita sisään niin koneistorempan konttori oli yhdessä näyttelyhuoneessa joten vaikea sanoa. Ja kiertokäyntien osalta, missä koluttaisiin alakerrat läpi, tuo laitos on muuttunut vaikeaksi paikaksi.

© Janne Määttä 2004-2017