<< ^ >>

IMG_0126.jpg

110 kV Jumiskon voimalaitoksen ja Taivalkosken voimalaitoksen välinen 110 kV:n johto on jätetty osalta matkaa pystyyn ukkosjohtimet ja -pukit karsittuina. Itäinen päätepiste sijaitsee Iso-Kaihuan etelälaidalla. Puretulla osuudella (ja johdon allakin..) kasvaa jo hyvin lehtipuita, mutta vielä se näin 10 vuoden jälkeen maisemasta kuitenkin erottuu aukkona. Vuodelta 1953. Rovaniemi, Luusua 29.05.2014
Kuvaaja: Janne Määttä
Sijainti: N 66.37409° E 26.83339° Karttapaikake Google Maps OpenStreetMap

24.01.2015 23:17 <Hartsa> milloinka lie tuo yhteys purettu ja miksi ??
25.01.2015 11:02 <calm> Yhteys on purettu 2000-luvun alussa, kun Pirttikosken sähköasemalla uusittiin 220/110 kV:n puolta edellisen kerran (lehtitietojen mukaan Caruna on lisännyt sinne viime kesänä toisen 220/110 kV:n muuntajan ja Fingrid lisää toisen 400/220 kV:n muuntajan ensi kesänä).

Historiallisista syistä johtuen Jumiskon sähkö vietiin verkkoon Isohaaran voimalaitoksen kautta 180 km linjalla, molemmat kun olivat PVOn voimalaitoksia. IVOn Pirttikoski valmistui vasta kolme vuotta myöhemmin ja sitten meni vielä 50 vuotta ennen kuin Jumiskon verkkoliitäntäpiste saatiin Pirttikoskelle uusitulla 40 km linjalla. Nähtävästi Pirttikoskelle on rakennettu 220/110 kV:n muunto vasta 1970-luvun alussa, ja samoihin aikoihin on valmistunut Taivalkosken voimalaitos, jolloin Jumiskon johto on länsipäästään lyhentynyt parikymmentä kilometriä. Oletettavasti Jumiskon johtoa ei käännetty Pirttikoskelle jo tuolloin vain siitä syystä, että yhteistä kantaverkkoa ei vielä ollut..

© Janne Määttä 2004-2017