<< ^ >>

lumet_alas_2.jpg

230 V Kuusiaidasta tippunut lumi oli sitten liikaa tälle valaisinmallille. Pudotessaan ledirengas yletti rikkomaan myös pistorasiakotelon. Valopylväskin oli mennyt vinoon jalustaa myöten, koska maa ei ole jäässä.
Tuli huomattua, että lumi oli aika painavaa tuolloin.

Onkohan tällainen yleistä? En ole ennen ainakaan kuullut.

Valaisimen rakennekin on aika epäilyttävä, sillä rengas on kiinni "yläpuolelta" vain pienillä nystyröillä, joissa on ruuvinreiät.

Mainitaan vielä, että tämän valaisinmallin lamppuja ei ole tarkoitettu vaihdettavaksi.

Pylvään luukussa on muuten oudot ruuvit, sellaiset kartiokantaiset, joissa on vain pienet kolot tarttua. Vuodelta 2014. Kerava 14.12.2014
Kuvaaja: Niko Pajunen

21.12.2014 03:06 <RicuP.> No aika huonosti suunniteltu valaisin kyllä täytyy olla, kun ei mokomaa kestänyt:D Puistoissakin putoaa jatkuvasti lunta valaisimien päälle ja se on ihan normaali olosuhde ainakin Suomessa ja aika harvoin mitään käy. Vähänaikaa sitten oltiin saneeraamassa 15v vanhoja Vista valaisimia ja osassa niissä oli ainoana vikana lumen putoamisesta vääntyneet 'hatut'. Vastaava Sitecon DL20 vaikuttaa kyllä tukevammalta.
Noita erikois ruuveja näkyy aina joskus ja niihin on ihan oma työkalu, ettei kukavaan saisi luukkua auki. En nyt taas muista ruuvin nimeä, mut se tuli joskus -80 luvun lopussa.
21.12.2014 10:35 <Hartsa> Olisiko Trox ruuvi? jota on käytetty ?
21.12.2014 21:19 <Make> Tuo Siteco näyttää asialliselta, siinä tangot menevät renkaan alle kuten pitää. StreetSaverissa rengas on tosiaan "ripustettu" tankojen varaan. Takuuseen saisi mennä, mahtaako kattaa luonnonilmiöitä... Sitecosta löytyisi vain yhteen suuntaan valaiseva malli, tässä kuusiaita tuskin tarvitsee valoa.

SLO Tukkutähdet 1994- esitteessä puhutaan kartiomaisen pylvään luukun kiinnityksestä Jirva- ruuveilla. Siinä ei vaan ole ruuveista kuvaa. Ehkä ovat tulleet pylväiden mukana, tuskin tässä erikoisruuveille on tarvetta. Vähän näyttää, että sivuleikkureilla voi saada käännettyä...
22.12.2014 20:59 <Make> Ei ole torx-ruuvi, tuskin myöskään Trox http://www.trox.de/en
23.12.2014 04:48 <RicuP.> Olisikohan se ollut Jirva niminen ruuvi. Se oli kartion mallinen ja sivuilla kaksi koloa vastakkain. Varmaan ovat tulleet tolpan mukana ja taisi olla vielä M8 kierteellä, kun yleensä on M6.
26.12.2014 20:59 <Hartsa > tässä menee terästehtaalla rajantakana vähän pyllyksi laite vian takia onneksi kukaan ei jäänyt alle..... Taustalla varmaan nosturikuski kuuluttaa halliporukalle jotain.
https://www.youtube.com/watch?v=w0Zp3GGLZgM
26.12.2014 21:25 <Topiax> Tuliset löylyt sano!
26.12.2014 22:59 <RicuP.> Meidän taloyhtiössä näköjään nähdään vielä raikasta elohopeavaloa vielä pitkän aikaa.
Kävin tänään pääkeskushuoneessa katsomassa mittaria, ja samalla bongasin täyden laatikon Osramin HQL 125W lamppuja ja parikymmentä 18W El Facility lamppua.
27.12.2014 02:07 <RicuP. > Tuosta videosta tulee kyllä mieleen -80 luvun Rosenlew kiuas, mitä joskus laittelin:D
27.12.2014 02:47 <Mikko Koho> Ja tuosta videosta tuli mieleen että minkä hemmetin takia nuo sulat piti kylvää ympäri tehdasta. Ois antanu valuu yhteen paikkaan niin helpompi siivota pois.
Täällä, paikallisella terästehtaalla, on joskus käynyt isompiakin havereita moisen takia. Ei ole montaakaan vuotta kun senkka puhkesi jatkuvavalukoneella ja kun kaikki ei mennyt ok niin kaapelihyllyjä meni uusiksi ym.. Ja jatkuvavalun takia seisoi melkein koko tehdas jos ei hienovalssaamo ja/tai jatkojalostus ole jotain saanut tehtyä.
27.12.2014 13:19 <Jouko> Tuliset löylyt todellakin! Siinä on viikonloppusiivoajilla hieman luututtavaa. Muuten mikä tuon luukun funktio tuossa padassa on, eikös nuo juuri kallistamalla tyhjennetä? Jäi myös hieman epäselväksi, oltiinko sitä tyhjentämässä vai pettikö siitä sitä ennen jotain?..
27.12.2014 14:49 <Mikko Koho> Liukusulkimeksi tuota "luukkua" kutsutaan ja sitä kautta nuo senkat (eli valukauhat) tyhjennetään joko jatkuvavalun välialtaaseen tai sitten kokilleihin tai muottiin jos on kyse yksittäisvalusta.
https://www.youtube.com/watch?v=d-72gc6I-_E
04.08.2017 22:37 <Make> Tuli tutkittua tuota valopylvästä tarkemmin. Yllätys oli, että se heiluu jalustassa. Juurikumissa lukee Sähkö-Jokinen OY Pori JK0-1. Sen ylös nostamalla selvisi, että mitään kiinnitystä ei ole. Jalusta näyttää säätöruuvimallilta SJ: http://www.sahkojokinen.fi/jalustat/SJ_jalustat/ Säätöruuveja ei kuitenkaan näy. Tuossa mustassa pinnassa on reunassa kuitenkin 3 kpl noin 1cm:n aihioita. Sisäpuolella niiden kohdalla on jotkut kolot. Onkohan ruuvit niiden takana vai onko malli muuttunut ja pitäisi kuitenkin olla kiilat?
04.08.2017 23:57 <RicuP.> Jos jalustassa on musta kehä, on sen takana muistaakseni 8 tai 10mm kuusiokolo tangot, eli ruuvit ilman kantaa betonin rei'issä. Pylvästä puristavat laipat tangon päässä on joskus parin millin betoni kerroksen alla ja tulee esiin kun ruuveja ruvetaan kiristämään. On saattanut hyvinkin jäädä huomaamatta.. Joissain 70 -luvun jutuissa oli kiilat, jonka lisäksi on lyöty joskus betonia, mutta ei vissiin tuon ikäisissä sentään.

On kyllä myös "köyhän miehen" malli, johon pylväs vain työnnetään ja se on siinä. Jalusta on kapea ilman mitään säätöjä, joten sen pitää olla valmiiksi suora.
05.08.2017 18:26 <Make> Eli siellä todella voisi olla ruuvit. Outoa, kun reikien aihiot pitää avata erikseen. Pitääkin tutkia joskus. Tuo on tosiaan vuodelta 1987.
Jossain oikein vanhoissa on näkynyt myös betonivalua. Uusissa jalustoissa taas näkyy isot valkoiset tulpat sivuissa.
Jalusta kun on kuvan tilanteen jäljiltä vähän vinossa+ pylväs heilumisen takia lisää... Säätämällä saisi aika suoraan.
"Köyhän miehen" malli on kai tuo kumikiilamalli, siinä ei taida olla säätöjä.
07.08.2017 21:40 <Make> Oli muovin aihioiden alla ruuvit, kun puukolla kaivoi kolot. 8 mm:n kuusiokolo näkyy olevan. Tietysti taitavat olla jumissa, äkkiseltään eivät edes hievahtaneet. Vähän työläältä vaikuttaa, jos kolot on pitänyt kaivaa auki myös isommissa asennuksissa.
19.08.2017 18:05 <Make> Toiseen jalustaan on näköjään joku kiila laitettu, mutta ruuvit kiristämättä myös. Pitää kai ostaa 8mm:n kuusiokolohylsy, että pääsee kunnolla kääntämään. Varmaan nuo vääntämistä ainakin kestävät.

Siitä toisesta StreetSaverista alkaa ledit hyytyä, yksi osa on selvästi himmeämpi. On näköjään ledit jaettu kuuteen ryhmään.

Pylväiden oikomista ainakin riittäisi. Kaupungin kerrostalon pihassa on kolme Tellus- palloa ja toistakymmentä lämmitystolppaa. Jokainen sojottaa eri suuntaan, osa vielä aika pahasti.
08.09.2017 22:40 <Make> Nyt on hylsy, mutta ei se niin helppoa tietenkään ole... Jostain syystä kummankin jalustan yksi ruuvi on kunnolla jumissa. Tietysti juuri niitä pitäisi eniten kiertää.
26.10.2017 21:26 <Make> Nyt on sitten tullut "Toisen sukupolven StreetSaver" BPP008: http://www.lighting.philips.fi/prof/ulkovalaisimet/tie-katu-ja-kaupunkivalaisimet/tie-katu-ja-kaupunkivalaisimet/toisen-sukupolven-streetsaver
Renkaan kiinnitys näyttää paremmalta, nyt tangot menevät sen alle, kuten pitääkin. Sensijaan "ledimoduuli sisältää kuristimen". Onko siinä nyt AC-ledit: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/9399 Lisäksi on "10 voltin syöksyjännitesuojaus", olisiko kuitenkin 10 kV...

Jalustojen ruuvit ovat edelleen tiukassa...
27.10.2017 16:36 <RicuP > Liekö sitten parempi. Ledit on jotain huonompaa laatua, kun värintoisto heikkenee viileämmällä sävyllä. Ei myöskään mainita SDCM arvoa, joka on epäsuorasti yhteydessä tuohon. Puuttuuko tuosta mallista nyt epäsymmetrinen ja tievalo optiikat?
Näyttää vähän, että on toteutettu vastaavalla AC led kytkennällä, kun säätömahdollisuuksiakaan ei ole. Mitenköhän syöksyjännitesuojaus on tehty, että onkohan varistoreilla?

Jos ei pultit tahdo liikkua, niin kiilaa sitten jalustaan. On joskus laitettu ihan sopivan kokoisia kiviäkin kiilaksi, kun ei muuta löytynyt ja hakattu vasaralla tiukkaan, jos esim. asvaltti on peittänyt pulttien kannat.
27.10.2017 21:50 <Make> Hyötysuhde on parantunut (93 lm/W), mutta valovirta on edelleen 2500 lm. Ihankohan vastaa edes ufoa tuoreella lampulla... Nyt tuo kuusiaita on kaadettu, joten puolet tuostakin menee naapurin kompostorin valaisuun.
Esitteestä löytyy Alun Värintoistoindeksi: 70 ja Alkukromaattisuus: (0.3738, 0.3686) SDCM<3.
Lisäksi lukee Optiikka: symmetrinen ja Optinen elementti: Leveän kadun optiikka. Ota näistä taas selvää, eikös tuo ainoa malli ole normaali pyörähdyssymmetrinen.
En ole ylijännitesuojia kauheasti purkanut, mutta varistoreja niissä kai yleensä on.

Ainakin hiekoitushiekkaa löytyy kuvan laatikosta, sitäkin taisi olla käytetty... Outoa, kun molempien jalustojen kaksi ruuvia aukesi ihan normaalisti, mutta yhdet ovat sitten kunnolla jumissa.
28.10.2017 01:37 <RicuP > Noniin, olihan tuosta ne tiedot sittenkin. 3 SDCM on ihan kelvollinen. Hyötysuhde rupeaa olemaan jo kohdallaan. Valoa tosin saisi olla ainakin se 3000lm,kun nähtävästi valaisee joka suuntaan ja "leveästi". Ei opaalikuvulla oikein muunlaista suuntausta saa aikaiseksi.

Voi olla joku valmistusmoka käynyt jalustoiden ruuveille. Hiekkaa kun sinne hakkaa, niin hyvin pysyy, tosin sitä ei saa enää helpolla pois. Paras olisi tietysti kyllästetty paksu kalikka.
28.10.2017 19:44 <Make> 1. gen on 62 lm/W, on aika paljon parantunut... Leveästi kai yrittää valaista, aikalailla pylvään juurelle valo taas jää. Ufoissa kun oli tuoreet lamput, silloin oli kirkasta, ainakin muistikuvien mukaan.

Jos jalustat on aikoinaan tiedetty viallisiksi, on varmasti saatu halvalla...
18.07.2018 19:59 <Make> Ko. jalustan tuon ajan sähkönumero näkyy olevan 45 819 61-2 ja tyyppi SJ 0, kuva 21: https://www.sahkojokinen.fi/fi/yritys/historia#&gid=1&pid=21 Ja SLO:n tyyppi !? sille on 8960.

Tuossa on säätöruuvien kierteet reikien koko matkalla. Toisen merkkisessä/ mallisessa jalustassa on näköjään mutteri jalustan sisäpuolella ja muuten sileä putki.
15.10.2018 18:07 <Make> Melkoinen StreetSaverin tyylinen valaisin on Ftlight Q360: https://www.led-valot.fi/led-puistovalaisin-circle-360-60w-4000k Tuossa rengas on sitten kiinni vain yhdellä korvalla! Väitetään vielä olevan Suomen oloihin kehitetty.
19.10.2018 20:43 <RicuP. > En kyllä tuota ostaisi tuohon hintaan, kun on kieltämättä vähän heikon oloinen, eikä tuntejakaan niin paljon, kun saisi olla.
03.01.2019 21:36 <Make> Ehkä näin noita vilaukselta Jyväskylässä. Yksi rengas nimittäin oli jo aikalailla pystysuorassa... Toimi vielä.

Vastaava näkyy olevan myös M- Light Neptunus: http://www.m-light.fi/fi/tuote/tuotteet/led-piha-ja-puistovalaisimet/Neptunus_LED/neptunus-led Tuossa rengas on sentään kahden tangon varassa.
04.01.2019 21:04 <RicuP. > Noitahan näkyy olevan moneen lähtöön vastaavia. Siteco tuon vissiin aikoinaan ensimmäisenä keksi. Parempi olisi käyttää luotettavamman rakenteen lisäksi myös tasolasista optiikkaa, jotta valo ei sinkoile poikittain, eikä häikäisisi.
01.03.2019 22:52 <Make> Sähkö- Jokinen on kai päivittänyt omia sisävalojaan: https://www.tori.fi/satakunta/Loistevalaisimia_54936617.htm?ca=18&w=3 Tuo 2x 36W malli näkyy ainakin olevan Sähköliikkeiden Oy. On taas yllättävän heikkoa kunnossapitoa valaistusfirmalla, kun heijastimet ovat paksun ruskean pölyn peitossa.
16.03.2019 17:47 <Make> Edellisen tyyppi lienee kolmenumeroinen, mutta ei saa ihan selvää.
Se 2x65W malli taas voisi olla Sähköliikkeiden OY No. 731/732. Tiedä sitten kumpi, kun vastaavan näköisen kilvessä lukee noin.
24.03.2019 13:24 <Make> 2x 36W malli näyttäisi olevan Sähköliikkeiden OY 411: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?album=1128&pos=35&pid=71579
26.12.2019 20:51 <Make> Nuo Ftlight Q360 ja M-Light Neptunus ovat kyllä aika sama laite, mutta tukitankojen määrä vaihtelee...
07.06.2022 19:27 <Make> Tuolla on Sähköliikkeiden Oy 411/1-3 vanhempi kai 60- luvun versio: https://www.tori.fi/satakunta/Loisteputkivalaisimet_7_kappaletta_98882493.htm?ca=18&w=3 Näköjään sytyttimet ovat siinä vierekkäin keskellä, en tiedä, tulevatko heijastimesta läpi. L-G:n mallissa on kyljessä korkin takana. On huollettu, kun kuristin on vaihdettu ja Asea-Skandiaan taas lampunkannat, vieläpä ei-alkuperäisen mallisiin.
27.07.2022 22:35 <Make> Nyt sen toisen, "alkuperäisen" StreetSaverin ledit alkavat pahasti hyytyä. Nyt kuudesta pätkästä neljä on enempi vähempi hyytyneitä. Kaksi hyvin himmeitä ja yksittäisiä pimeitä ledejä seassa.
Noiden kilpi muuten on kai pylväskiinnikkeen yläpuolella, bongaamatta silloin ainakin jää.
27.07.2022 23:45 <RicuP. > Eipä nyt oikein yllätä.. Tänään laskin koekäytössä, että meillä on taas 7kpl kiinteä Led Cometia taas pimeänä. Viimekerralla niitä vaihdettiin vissiin 3kpl, sitä ennen 5. Täytyy tilata niitä vissiin 10kpl syyshuoltoon. Vanhoja runkoja rupee olemaan hallin nurkalla jonkin verran. Mitähän niistä keksisi...

Minkäslainen pistorasiakotelo tuohon tuli?
28.07.2022 20:17 <Make> Onhan nuo melkoisen hyvin kestäneet vaikka kiinteisiin Cometeihin verrattuna. Näköjään tuolle luvataan: Lifetime L80F10 50000 hr. https://www.onninen.fi/philips-pylvasvalaisin-streetsaver-bpp007-led-hp-740-psr-ii-ls/p/AMX611 Ajan mukaisesti ledit ovat tietysti täysin kiinteät ja tuon Gen2 näkyy maksavan alkaen 400e!
Kilpi näkyy tuolla: https://psauction.com/item/view/373631/philips-streetsaver-led-2st-nytt

Saisiko Cometiin E27-kantaa ja vaikka Sanpekin alaviistoon näyttävää maissilamppua?

Nyt on kotelona Newlec 8MMO459, sstl 3499003, paitsi Schneider kojeilla: https://verkkokauppa.huhta.fi/3499003?gclid=EAIaIQobChMIw8WRoIic-QIVCxd7Ch2jbwBUEAQYAyABEgKkfvD_BwE Itse kotelo on kestänyt, mutta kelloja piti huoltaa. Alkoivat pysähdellä, kun moottorien laakereita ei kai ollut öljytty ja olivat kuluneet. Sattui olemaan pari vanhempaa, muuten rikkinäistä, mutta öljyttyä kelloa, sai paremmat moottorit...
31.07.2022 18:37 <Make> Viereisessä taloyhtiössä tehdään salaojaremonttia. Ovat saaneet rikottua jo kaksi viidestä SLO PIKE PRO 2T AV- lämpötolpasta: https://verkkokauppa.sonepar.fi/fi/piharasia-pike-pro-2t-av-3405004 Toinen hajosi täysin ihan aluksi ja nyt toisesta on pala pois reunasta ja luukku irti.
Myös tuo 22.6.2022 mainittu valopylväs lienee saman firman jäljiltä: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/9755
08.08.2022 19:36 <RicuP. > Ei niihin Cometeihin oikein saa mitään, kun niistä puuttuu se koroke, joka tulee pylvään aukon keskelle, jossa kanta olisi. Taitaa mennä romuiksi. Vanhoista Vistoista olivat tehneet pöytiä, näistä ei saa niitäkään:D

Tuo 8MMO on Harju Elekter Ulvilassa valmistettu. Taitaa olla ainoa kotimainen piharasia, ellei sitten SLO ole myös.
09.08.2022 21:19 <Make> Jaa, niissä ei ole kannalle paikkaa.

Sähkönumeroiden mukaan SLO olisi myös Suomessa tehty.
09.08.2022 21:53 <RicuP. > Ei ole. E27 mallissa se on erillinen hitsattu osa.
SLO taitaakin olla UTU:n tekemä. Vanhemmat muoviset oli Idman. Löytyy myös alumiinivalu koteloinen SLO rasia.

Nyt on täälläkin ajettu lämmitystolppa jalustoineen päivineen nurin, niin että jalusta on poikki ja kaikki kaapelit repeytyneet irti. Kotelo on vielä se metallinen Fibox, jonka viimetalvena vaihdoin, kun aura oli kolhaissut vanhan ABB Strömberg kotelon irti tolpasta.
11.08.2022 19:15 <Make> Newlecin kilvessä näköjään lukee Made in Europe, kai se on Suomessa silti tehty.
Maakaapelivika lämmitystolpassa taitaa olla "mukava". Pylvään sisään ei taida oikein jatkosta mahtua, joten pitää kaivaa enemmän... Varmaan tuon takia näkee välillä tosi matalia pylväitä uuden näköinen kotelo päässä.
12.08.2022 18:18 <RicuP. > Vai että Europe.. Liekö Estonia.. Enää ei ole sitten kuin SLO, Finpilar ja Jakelulaite Oy vissiin enää Suomessa valmistettu, vaikka niin suomalainen asia tuo lämmitystolppa onkin.

Jatkos pitää tehdä niin, että liittimet on limittäin sukan sisällä, näin saadaan jopa kaapelia ohuempi jatkos tehtyä, tai yleensä riittää pelkkä sukka, jos johtimet on ehjät. Missään nimessä ei saa laittaa pelkkiä liittimiä putken sisään, koska putkea ei ole maadoitettu vaan on suojaeristeinen.
13.08.2022 18:19 <Make> Vaikea sitä on sitten tietää...

Jollain tuollaisilla liittimillä varmaan sitten onnistuu: http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/12309 Kaikilla asentajilla ei varmaan ole puristustyökaluja. Tuossa on monen korkuisia tolppia, todennäköisesti pitänyt lyhennellä: https://www.google.fi/maps/@60.2267263,25.0674761,3a,15y,294.07h,88.03t/data=!3m6!1e1!3m4!1sKhxueHQ25ao3RUIISkwMxg!2e0!7i13312!8i6656

Tuo pylvään maadoituskäytäntö on kai muuttunut joskus. Ennen oli metalliset laipat, joten pylväs oli maadoitettu. Nykyään on kai vain muovisia laippoja.
14.08.2022 20:42 <Froggy> 16.03.2019 liittyen löysin ilmeisesti 731/732 65 W version. Ei kyllä mitään kilpeä näkynyt, lieneekö siinä samanlainen tyyppileima kuin tuossa: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?pos=-160323 Oli vaan niin pölyssä ettei näkynyt. Erona tuohon 40 W versioon on ainakin kuristimien sijainti etäämmällä toisistaan, avattava pelti on kiinni kolmella ruuvilla ja sytyttimet ovat molemmat vierekkäin valaisimen toisessa päädyssä. Löytyy myös Rifan 12 uF kompensointikonkka. On vielä samalla tavalla nollattu tuosta kuristimen nollaliittimestä runkoon... Kuristimessa päiväys 050, eli kai viikko 5 vuonna 1970.
15.08.2022 16:12 <Make> Noissa 731/732:ssa on päädyissä irralliset pellinpalat, joissa avaimenreikä. Tarkoitus kai on, että heijastin laitetaan toisella kädellä karkeasti paikalleen ja pellinpalat tökätään ruuvien alle. En ole kokeillut käytännön toimivuutta.
Valaisin voisi olla Elektro-Dynamo, sellainenkin löytyy. On hyvin samannäköinen, mutta sytyttimet juuri vierekkäin päädyssä. Siinä 2x40W versiossa ei ole keskellä ruuvia. Kilpenä paperilappu, vanhemmissa myös musta leima.
15.08.2022 20:30 <Froggy> Vai että olisi Elektro-Dynamo. On kyllä varmasti tehty samassa paikassa kuin SLO:t, koska ovat sen verran samanlaisia. Eikös jossain pohdittukin, että E-D olisi myynyt vaan SLO:n valaisimia omalla nimellään ja tyypeillään.
16.08.2022 18:01 <Make> Mistäpä noiden alkuperää tietää, kun pelti ja samat Helvarin komponentit eivät sitä paljasta... E-D:ssä on myös sisällä lappu -o- 3x1,5mm2. Kytkentärimoissa on paikat 3~ ketjutukseen, mutta L2 ja L3 ei ole johdotettu. Tämä on siis vähän uudempi.
18.08.2022 15:50 <Froggy> Tuossa on paikat vain vaiheelle ja nollalle: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?album=lastup&cat=13023&pos=0&pid=218672
18.08.2022 21:31 <Make> Vaikea sanoa... Päädyt ja aihio pitkän sivun keskellä ovat kuin 731/732:sta. Voihan se olla joku ihan muukin. Ainakin Orno on harrastanut kytkentärimaa syöttöliittiminä: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?pos=-214386 Outoa, kun tuossa on syöttöliitin, yleensä kytketään suoraan kuristimeen.
19.08.2022 20:07 <RicuP. > Tuo liitin on varmaan lisätty jälkeenpäin. Määräyksissä on ollut aina pitänyt olla oma paikka N ja PE johdoille. Uusien jousiliitin kurien kanssa on aina käytetty erillistä kytkentärimaa, koska kuristimen liitin on 2,5A.
19.08.2022 22:23 <Make> Siltä se vähän näyttää, onko se edes kiinni millään?
22.08.2022 19:11 <RicuP. > Comet valaisimet tuli tänään. Ei vaan kaikki jostain syystä. Näkyy olevan valmistettu ihan äsken, eli 17.08.2022! Lisäksi valaisimen rakenne on näköjään muuttunut niin, että lampunpitimen kiinnikerautaan on lisätty kaksi tuentaa sivuille.
23.08.2022 19:52 <Make> Ehkä on jotain komponenttipulaa, vaikka niitä ei paljoa sellaiseen tarvitse. Parempi kiinnitys varmaan kestää paremmin kolarointia.
24.08.2022 19:02 <RicuP. > Voi olla. Myös kuvun valmistaja oli vaihtunut. En mitään aikataulua noilta kysellyt, että tulee kun tulee. Nämä "lähes" vakiomallit on kyllä lähteneet yleensä viikossa. Tehtaalla taitaa olla paljon töitä, kun kesän seisokkiakaan ei pidetty tänä vuonna.
Tilasin vielä pari Vigoa, kun ensin sain selvityksen rakenteesta + yhden ML Bollard 6000 valaisimen, jonka toimitusaika olikin jo kuukauden..

Yksi moneen kertaan kolaroitu pylväs vaihdettiin ja sen 2017 vuoden kiinteä Led cometissa oli Led sulanutkin yläosan opaalimuovin läpi!
24.08.2022 20:46 <Make> Töitä kyllä piisaa nyt myös keskusvalmistajille. Kyselyitä tulee ympäri Suomea. KWh-mittareita väyläliitännällä on ainakin mahdoton saada nyt.

Kyllä ledit näköjään osaavat myös kuumana käydä. Tuollakin on vastaavasti käry käynyt: https://www.lighting-gallery.net/gallery/displayimage.php?pos=-213654 Mahtaako tosiaan kylmä ja kosteus jotenkin vaikuttaa?

31.7.2022 jatkuu... Ko. taloyhtiöön näköjään vaihdettiin myös keskukset! Nyt myös lämpötolpat lähtivät pylväineen. Mahtaako tulla autonlataustolpat...
25.08.2022 21:10 <RicuP. > Kosteus ainakin näyttää jotenkin vaikuttavan.
Tuli purettua tuo Comet. Sisällä oli yllättäen vettä ja myös kierreputkien sisällä. Kierteet oli niin ruosteessa, että pari niistä katkesi hattumutterin sisään avattaessa. Led piirilevy oli palanut niin, että ledit mureni irti, samoin liittimet levyssä. Valkoinen pieksi myös mureni helposti. Ei kyllä kovin kummoisia pisteitä saa minulta tuo keksintö.

Tänne töihin rakennettiin tässä kuukausi sitten myös 8 latauspistettä kiinteistöpäällikön ideana ja vielä omalla katujakokaapilla. Tuli Virta -merkkiset laturit.
26.08.2022 22:00 <Make> Se siitä IP-luokasta ja muusta...

Katujakokaappi autonlataukselle on hyvin tuttu artikkeli viime ajoilta. Välillä sellaiseen tulee kai oma liittymä. Kerran pääsin näkemään Virta-laturin sisään. Oli 6-nap ABB pääkytkin, Chint B-tyypin vikavirrat ja aika paljon piirilevyjä.
Tänään vietiin yksi iso katujakokaappi juuri Hyvinkäälle, sillä oli olevinaan vielä kiire. Eipä sitten ollutkaan vastaanottajalla välineitä nostaa sitä pois kyydistä! Kaappi tuli nyt takaisin ja pitää käydä uudestaan...
27.08.2022 18:23 <RicuP. > Myös M-Light Omega valaisimilla kestää.. Tilasin koko lavan Omega 1 mallia. Tuli vain oliko 23kpl.

En ole päässyt näkemään tuommoisen Virta laturin sisään, mutta siinä on ilmeisesti myös joku tägi homma tai RFID lukija jolla saadaan toimimaan.

Täytyy katsoa kenen tekemä kaappi on.
Ei varmaan ollut sitten kaupungin tilaama kaappi? Uusia kaappeja on ilmestynyt viimeaikoina paljon myös vanhojen tilalle. On myös kokonaan muovisia kaappeja tullut!
27.08.2022 22:37 <Make> Silloin valitettiin, että meidän tekemä katujakokaappikeskus vuotaa maihin. Piti mennä paikan päälle katsomaan. Lopulta osoittautui, että laturit vuotavat. Niissä näytti olevan jokin mittaus myös PE:stä.

Se kaappi on menossa Hyvinkään ABC:lle. Sisältää esim. varavoimasyötön Powersafe-liittimillä: https://p3connectors.com/portfolio/powersafe/
Me ainakin käytetään metallisia, yleensä alumiinikaappeja.
03.09.2022 09:26 <RicuP. > Näkyi olevan ilmestynyt korkea värikäs pömpeli hyvinkää ABC Kuumolan pihaan. On aika näkyvällä paikalla terassin vieressä. Lisäksi näkyy ilmestyneen muutama aika kookas jalusta. Minkähänlaiset laturit sitten tulee.. Tuolla on pylonnin vieressä aikaisemmin asennetut ABB laturit joille ei kuitenkaan ollut mitään erillistä kaappia. Syöttö tuli suoraan vissiin pihan muuntamolta.
03.09.2022 20:42 <Make> Meiltä lähtiessä se oli alumiinin värinen. Ehkä ovat pinnoittaneet jollakin. Siinä on yksi 400A:n lähtö nimeltään DC power unit, liittyy ehkä lataukseen.

Nyt tuolla taloyhtiön pihassa on jo pelkät pylväät joka ruudun kohdalla, latureilta vaikuttaa...
04.09.2022 12:00 <RicuP. > Nyt siinä oli aseman värit ja logo. Liekö paikanpäällä teipattu. On myös pienempi pömpeli, mikä lie se sitten.
Ainakin Willan prisman parkkihalliin on asennettu myös jotkin DC laturit. Ovat Enston laturin näköisiä pyöreitä tolppia, joissa bensapumpun letkun tyyppiset kiinteät ylhäältä vedettävät johdot.
04.09.2022 20:11 <Make> Varmaan on paikanpäällä teipattu.
11.09.2022 19:56 <Make> Näköjään KON&#268;AR - SWITCHGEAR Ltd:llä näkyy olevan muovisia kaappeja. Bowexim edustaa ko. merkkiä. Kokeillaan juuri heidän jonovarokkeita.
14.09.2022 23:04 <RicuP. > Kaapissa oli kyllä joku iso painettu teksti, mutta en nyt sitä enää muista. Kyljessä tarra jossa luki Landis+Gyr Oy.
15.09.2022 18:25 <Make> Jos se nyt on sama, niin paljon on sitten teipattu.

Nyt on taloyhtiössä lataustolpat jo kytketty. Muut ovat lämpötolpan näköisiä vihreällä tarralla ja yksi ihan kunnon latausasema.

© Janne Määttä 2004-2017