<< ^ >>

2muuntaja.jpg

20 kV Huurteisessa linjassa on muuntaja pysynyt sulana talojen kulutuksen vuoksi. Siilinjärvi 24.01.2010
Kuvaaja: Harri Pesonen

12.01.2015 18:59 <Late> Talvi koettelee tällä kertaa nimenomaa savolaisia, kun lumikuormat ovat keskittyneet näille main. Hienon näköistä on kyllä, mutta...
13.01.2015 20:52 <savolaenen> Ennen vanhaan oltiin typeriä, kun vedettiin sähkölinjat lyhyintä ja halvinta metsäreittiä pitkin. Silloin ei taidettu ajatella tulevaisuuden näkökulmasta sitä, että sähkön käyttö kasvaa ja sen häiriötön saatavuus tulee tärkeäksi myös maaseudulla. Leveämmät johtokadut voisi olla ratkaisu siksi ajaksi, kun linja siirretään tien varteen tai muutetaan maakaapeliksi. Kyllähän se maksaa ja maanomistajat ei tykkää, mutta niin maksaa myös jatkuva vikojen korjaus ja korvausten maksaminen.
14.01.2015 21:24 <Mikko Koho> Aikoinaan olivat itsestäänselvyyksiä esim. sellaiset käsitteet kuin "ennakkohuolto" ja "johtokatujen raivaus" ja asiakkaiden suunnalta sellaiset kuin "räpsy" ja "muutaman tunnin sähkökatko". Nykyään pitää rahallisesti töniä firmoja että hoitavat edes ne pakolliset hommat ja esim. Carunan Facebook-sivuilta löytyi tänään seuraavanlainen asiakasvalitus:

N.N 13. lokakuuta 2014
Jos kellään on jakaa 1001 Spikes pelitallennusta, niin otan moisen mieluusti vastaan. Carunan katkoi sähköt Lost Levels 6-2:a, onneksi "Vikaa saatiin nopeasti rajattua", joka tarkoittaa obv viirua vaille kahden tunnin sähkökatkosta, joka NASin tuulettimen ja pöytäkoneen kovalevyn lisäksi vaati uhrikseen pelin tallennustiedoston. Kiitti Caruna <3
17.01.2015 21:46 <Mikko Herpman> Niin, nykyään säästetään niin ankarasti.. Mutta siitä syntyy noita säästökustannuksia, niitä ei yleensä sitten mainita kovin isosti...

Oman firman työvoima tekisi näitä ennakoiviakin asioita ja ylläpitoa siten ettei katastrooffi iske päälle. Oma väki kun tuppaa tietämään vuosien kokemuksella takaraivossa, missä pitää suorittaa seuraavaa raivausta ettei pääse liian pitkäksi..

Nythän myös on alettu kaataa ratojen varsilta pois ylipitkiksi päästettyjä puita. Joku on varmaan saanut excelissä laskettua, että tulee halvemmaksi kaataa liiat puut pois, kuin korjata rataa/ajolankoja jokaisen myrskyn tai lumisateen jälkeen. Kas kummaa..

© Janne Määttä 2004-2017