<< ^ >>

P6210005_publ.jpg

- Fortumin Tainionkosken voimalaitos. Tainionkosken vesivoimaa on hyödynnetty jo 1800-1900-lukujen vaihteesta lähtien. Tainionkoskella sijainnut vanha vesivoimala, joka sijaitsi suunnilleen etualalla näkyvän matalamman rakennusosan kohdalla ja sen vasemmalla puolella, rakennettiin 1920-luvulla ja se oli alunperin varustettu kahdella vaaka-akselisella kaksois-Francis-koneistolla, joissa kummassakin oli peräti kaksi kaksoisturbiinia. Myöhemmin laitosta täydennettiin vielä sifoni- ja aputurbiineilla. Nykyisen Tainionkosken voimalaitoksen vanhempi osa rakennettiin 1950-luvun alussa Enso-Gutzeitin toimesta. Vanha voimala pysäytettiin loppuunajettuna 1970-luvun alussa ja purettin lopullisesti uudempaa laajennusosaa tehtäessä. Imatran voima osti laitoksen v.1983, ja alkoi suunnitella laitoksen laajentamista, sillä sen juoksutuskyky muodosti pullonkaulan Vuoksen vesivoiman hyödyntämiselle. Matalan rakennusosan yläpuolella näkyvästä seinän sävyerojen rajasta vasemmalle puolelle oleva rakennus on 1980-luvun lopun laajennusosa.
Laitoksen putouskorkeus on 8m, teho 62MW ja maksimijuoksutus on tällä hetkellä 1040m3/s. 50-luvulta peräisin olevat kolme koneistoa ovat pystyakselisia Kaplan-koneita, joissa on sateenvarjo-tyyppinen generaattori. Neljäs koneisto on vaaka-akselinen bulb-tyyppinen Kaplan-kone, jossa generaattori on sijoitettu vesiteihin turbiinin eteen. Laitoksen ohjaus on alempana olevan Imatrankosken voimalaitoksen tapaan Fortumin vesivoimavalvomossa Muhoksessa. Yhdessä vaiheessa oli huhua ohjauksen siirtymisestä Espooseen, ja tällä hetkellä viimeisin kuulemani versio on se että ohjaus siirtyisi jossain vaiheessa Ruotsiin. Vuodelta 1951. Imatra 22.06.2008
Kuvaaja: Mikko Koho

19.06.2011 04:38 <Mikko Koho> Pitkään on näitä remontteja odoteltu: http://www.uutisvuoksi.fi/Uutiset/2011/06/19/Imatran+voimalaitoksille+tulossa+miljoonaremontit/2011511445095/17
20.06.2011 21:28 <Hartsa> Meneeköhän itse koneikkoja uusiksi sitten vai jätetäänkö peruskunnostetut vanhat koneet paikoileen ??
21.06.2011 00:47 <Mikko Koho> Ihan puhdas veikkaus on että koneet puretaan "atomeiksi", osa osista menee kokonaan uusiksi, osa käy kunnostuksen kautta ja kone laitetaan kasaan. Ja tietenkin automaatiot, sähkölaitteet ym. uusiksi ja vesitiet ym. tarkastetaan ja kunnostetaan jos tarvetta on. Kun puhutaan tehonkorotuksista niin väistämättä ainakin turbiineissa menee juoksupyörät ja siihen liittyvät rakenteet uusiksi. Noista ei ole mitään tietoa että miten hyvät koneet Escher Wyss/Metropolitan Vickers on aikoinaan tehnyt. Tainion nelonen on sitten siltä ajalta kun Holkeri oli vallankahvassa..
Imatrankosken konesalistakin, kun katsoo kuvia ennen remontteja ja nykyisin, ei välttämättä edes erota että mitään remonttia olisi koskaan tehty. Vasta kun tietää kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin huomaa että koneistot ovat muuttuneet todella radikaalisti.

© Janne Määttä 2004-2017