2.1.5 IEEE802.11b

Alkuperäinen IEEE802.11 määrittelee nopeudet 1 ja 2 Mbit/s. Vuonna 1999 valmistui standardi IEEE802.11b, joka määrittelee 5,5 ja 11 Mbit:n/s-nopeudet. ISO:n (International Standards Organization) OSI-mallissa (Open Systems Interconnection) 802.11 asettuu fyysisen kerroksen ja siirtoyhteyskerroksen MAC-osakerrosten rinnalle. Alemmilla nopeuksilla voidaan lähetykseen joko taajuushyppelytekniikkaa, suorahajotustekniikkaa tai infrapunalähetystä. 5,5 ja 11 Mbit:n/s nopeuksilla voidaan käyttää ainoastaan suorahajoitustekniikkaa. Radiotien jakamiseen käyttäjien kesken käytetään IEEE 802.3-standardista (ethernet) tuttua CSMA/CD-tekniikkaa (Carrier-Sense Multiple Access / Collision Detection) hiukan muutettuna. Käytettävä tekniikka on nimeltään Carrier-Sense Multiple Access / Collision Avoidance (CDMA/CA), joka perustuu lyhyesti ilmaistuna liikenteen kuunteluun ja siirtotienvarauskehysten käyttöön. Nimensä mukaisesti tekniikka pyrkii estämään törmäyksien tapahtumisen, eikä se perustu niiden havaitsemiseen kuten CSMA/CD. Standardi määrittelee mahdollisuuden käyttää siirrettävän tiedon salaukseen RC4-salausta 40-bittisellä jaetulla avaimella. Tällä WEP-suojauksella (Wired Equivalent Privacy) pyritään saavuttamaan sama suojaustaso kuin langallisissa verkoissa. WEP-avaimia voidaan myös käyttää käyttäjien tunnistamiseen ja tukiaseman pääsynhallintaan. Ainoastaan verkossa siirrettävä tietoaineisto salataan, mutta verkkoliikenteen otsikkotiedot siirtyvät salaamattomina. Verkosta on siis mahdollista kuunnella suoraan siirrettävien tietopakettien koko sekä siirtoon osallistuvien asemien MAC-osoitteet. Tällöin paljastuvat myös langallisen verkon osoitteet siltä osin kuin niiden kanssa langattomassa verkossa liikennöidään. WEP-suojauksessa on myös muita tietoturvaongelmia, Berkeleyn yliopiston aiheesta tekemän tutkimuksen tiivistelmä on liitteenä 1 [7] ja WECA:n (Wireless Ethernet Compability Alliance) vastine tutkimuksen tuloksiin on liitteenä 2 [1]. Liitteissä kerrotaan WEP-suojauksen heikkouksista varsinkin liikennettä pitkään seurattaessa. Seuraamalla ja tallentamalla liikennettä riittävän pitkään pystytään salaus purkamaan reaaliaikaisesti.

Standardi määrittelee kaksi verkkotyyppiä. Ad hoc -verkossa langattoman verkon asemat liikennöivät suoraan keskenään (point to point -yhteyksillä) ja kaikkien asemien pitää nähdä toisensa. Ad hoc -verkon perustaa yksi langaton asema, jonka jälkeen muut asemat liittyvät verkkoon. Ad hoc -verkkoa voidaan käyttää tiedonsiirtoon yleensä vain langattomien asemien kesken, koska yhteys yleiseen verkkoon puuttuu. Kuitenkin tällä tekniikalla on toteutettu myös yleiskäyttöisiä verkkoja esimerkiksi Espoon Otaniemessä [8].

Infrastruktuuriverkossa kaikki liikennöinti tapahtuu tukiasemien (access pointtien) kautta. Liityntä langattoman ja langallisen verkon välillä tapahtuu tukiasemissa. Infrastruktuuriverkkoa voidaan käyttää aivan kuten perinteisiä lähiverkkojakin. Tukiasema toimii yleensä läpinäkyvänä siltana langattoman ja langallisen verkon välillä. Infrastruktuuriverkon käyttö mahdollistaa myös kahden toisiaan näkemättömän langattoman aseman liikennöinnin keskenään, kunhan molemmat langattomat asemat näkevät tukiaseman.